Tahti kiihtyy...
Aamupäivällä nettisivujen päivitystä, ruokaa, kahvia, kamat kasaan ja kohti Oulunsaloa. Oulunsalon Kapteenissa oli paikallisia kokoomuslaisia laittaneet pöydän koreaksi ja meitä ehdokkaitakin oli paikalla kiitettävästi. Keskustelin monen kansalaisen kanssa - pääasiassa olivat eläkeläisiä sekä vanhempia. Sain kehuja energisyydestäni ja tulevaisuuden päämääristä. Siitä, että tietyllä tavalla itsellä on edessä kaikki osuudet eli ei voi rajata pääätöksenteosta omia alueita. Muutama aktiivinen nuorikin oli kauppareissulla, kyselivät ja kommentoivat. Moni sanoi käyneensä sivuilta. Näin ekaa kertaa kampanjapäällikköni Jannen tyttären Linnean - söpö iloinen tyttö - sekä Jannen avovaimon Marian.
Oulunsalosta kaupan ja lounaan jälkeen Rotuaarille. Kun menimme sinne, muut olivat laittamassa pillit pussiin, sillä kaikki makkarat oli jaettu. Otettiin tiimin kanssa kota haltuun, joten ei tarvinnut enää miettiä, että mitä, milloin ja koska?! Kaikki tulitikut ja karamellit jaettiin, viimeistä myöden. Kävin jututtamassa Keskustan puoluesihteeriä, Jarmo Korhosta - sillä hän oli neljä vuotta sitten samoilla suunnalla eli Vaasan vaalipiirissä. Hän toiminnanjohtajana nostamassa Jäätteenmäkeä ja minä olin kansanedustajaehdokkaana. Muisti minut ja oli nähnyt edellis viikon televisiopätkänkin. Ihmettelen, miten hyvä muisti.
Illalla ruoka maistui ja Cafe Saran leivokset kruunasivat tämän lauantai-illan! Illan päälle lähdin tutkailemaan Onnelaa - muutamia tuttuja ja tietenkin hyviä ystäviä! Huomenna taas uusin eväin ja uudella innolla. Meillä on Tiinan kanssa yhteinen sauvakävelytapahtuma klo 13 ja klo 14. Teatterin edestä mars matkaan. Kunnosta huolehtiminen on yksi parhaimmista ja kauskantoisista asioista, joita voi kansalainen toteuttaa itse. Tule mukaan liikkumaan! Nähdään reippaissa tunnelmissa! :)
Lisätty: 04.03.2007 klo 03:07
Kommentit
Tätä artikkelia ei ole vielä kommentoitu.

