Mari-Leena Kairivaara

« Blogiarkistoon

Lämpöenergiaa laskettelukeskuksiin - ja eduskuntaan

Torstai-aamu ja aamupäivä kului netin ja sähköpostivastausten parissa. Olin laskelmoinut, että saan vastattua suurimpaan osaan yksittäisistä vastauksista, mutta niin vaan kävi, että karavaanin oli aika startata ennen aikojaan. Kuusamoon, Kuusamoon - päämääränä siis Ruka ja Kuusamo, välipysäkkinä Syöte. Kansan tahto teki haastattelun automatkalla aiheena pätkätyöt. Toisena haastateltavana oli Kalliorinteen Risto. Mieleenkiinnolla odotan millainen teksti siellä vasemmistoliiton pää-äänenkannattajassa on.

Syötteellä oli hyvin porukkaa ja kymmeniä puolituttuja, opiskelukavereita sekä oululaisia, haukiputaalaisia, kiiminkiläisiä ja liminkalaisia. Vaikka olen Oulun kaupunginvaltuutettu, muistutin seudun ihmisille, että ympäristölautakunnan myötä olen samalla yhtä lailla heidänkin edustaja. Kansanedustajahan tekee töitä koko maakunnan, Suomen, Euroopan ja kansainvälisten asioiden eteen - ei vain oululaisten eteen.

Syötteellä tulitikut tekivät kauppansa hissijonon läheisyydessä. "Voi juku - siistiii, ettei ole mitään paperikrääsää", "täähän on just sopiva laskettelupuvun taskuun", "meidän mökissä ei eilen ollutkaan tulitikkuja","saadaan ne makkaratkin illalla paistettua" ja vastaavia kommentteja tuli hiihtoloman viettäjiltä. Syötteeltä matka jatkui Rukalle. Rukan lomalaiset olivat laajemmalta säteeltä, joten siellä oli iisamelaisia, kuopiolaisia - sain kunnian suositella Jyrkiä, puolueemme rehtiä ja osaavaa puheenjohtajaa.

Illalla kokoonnuimme Cafe Martti Turuseen, jossa oli paikallisia ja kokoomusmyönteisiä kansalaisia ympäri maakuntaa. Moni oli tullut Kuusamoon hiihtolomalle ja mikäs siinä - mahtavat maisemat ja paljon monipuolista aktiviteettia. Tapasin monta tuttua presidentinvaalien ajoilta. Silloin kiertelin Kuusamossa Jyrki Kataisen kanssa ja aika loppui kesken. Presidentti olisi vaihtunut, jos meillä olisi ollut vielä viikko aikaa tehdä työtä. Nyt olen vakuuttunut, ettei aika lopu kesken. Vain sanakirjassa menestys tulee ennen työtä ja uskon, että kokoomuslaiset ehdokkaat ja edustajat osaavat työn tekemisen.

Illalla suuntasimme Tuulikin kanssa Hotelli Kuusamoon. Olipa ihana päästä ajoissa nukkumaan, kerrankin. Blogiakaan ei tullut kirjoiteltua nettiin asti, joten siirrän tämän vasta myöhemmin blogiin näkyville. Kuusamo hiljenee hetkeksi...

Lisätty: 08.03.2007 klo 19:46

Kommentit

Kommentoi »

Tätä artikkelia ei ole vielä kommentoitu.

 

© Mari-Leena Kairivaara 2004-2010