Mari-Leena Kairivaara

« Blogiarkistoon

Saulin johdolla Suomi nousuun

Laskiaistiistain aamu aukeni aurinkoisena mutta kirpeänä. Aamupäivällä suunnistin VTT:lle, jossa oli Rakennusinsinööriliiton P-S:n osaston järjestämä Tulevaisuuden Forum eli TuFo. Kuulimme hyviä alustuksia ICT:n hyödyntämisestä rakennusalalla. Itse näen, että ICT:n hyödyntäminen tällaisella perinteisemmällä alalla on eräänlaista kestävän kehityksen ajatusta ja sen eteenpäin viemistä. Vaikuttamalla rakennuksien ikään ja elinkaareen panostamme ympäristöön.

VTT:ltä suunnistin laskiaismäkeen. Siellä vilisi tutunnäköisiä haalareita ja kasvoja. Lämpöenergia eli tulitikut, makeiset ja lämmin mehu kutsuivat luokseni, joten samalla tuli juteltua asumislisästä, tulorajoista, aloituspaikoista sekä kylmästä – lähes tulkoon kaikesta. Laskiaismäessä nautittiin mm. ylioppilaskunnan hernerokasta ja Teekkariperinneseura Droitin tarjoamista lihapalasta. Kaikki ennallaan!

Laskiaismäestä kiiruhdin Kahvila Korvaan – sisään mahtui juuri ja juuri. Kaikki odottivat yhtä miestä – Sauli Niinistöä. Tälläkään kerralla Sauli ei pettänyt vaan vakuutti kuulijat asiantuntevalla ja voimakkaalla - tulevaisuuden puheenvuorolla.

Lisätty: 21.02.2007 klo 00:37

Kommentit

Kommentoi »

Tätä artikkelia ei ole vielä kommentoitu.

 

© Mari-Leena Kairivaara 2004-2010