Vaalikodat avattiin Rotuaarilla
Vaalikodat avattu Rotuaarille - tämän päivän näkymän mukaan avattiin "vaalikylä". Kokoomuksen kota on viimeisenä kaupungintalolta päin ja ensimmäisenä Rotuaarin risteyksestä päin. Kota on lähinnä maamerkki eli sinne sisälle mahtuu vain muutama ihminen. Ainakaan tänään ei ollut tietoakaan lämpöisestä kodasta. Vaatekerroksista huolimatta viima yritti ujuttautua välillä luihin ja ytimiin. Suurin osa ehdokkaista oli paikalla. Rotuaari todellakin siis täyttyi vaalihumusta ja tarjoilu oli sen mukaisia!
Ylen uutisetkin noteerasivat Oulun vaalikylän. Kiersivät haastattelemassa uusia ehdokkaita, uusia kasvoja. Toimittaja oli valkannut meidän listalta allekirjoittaneen. Vastasin kysymyksiin vaalibudjetistani kampanjamateriaaleihin, millaisissa tilaisuuksissa kierrän ja miten pidän ihmisiin yhteyttä. Ensimmäinen kysymys oli tietenkin, oletko ensi kertaa ehdolla. Haastattelija taisi hämmästyä itsekin, kun kerroin olleeni neljä vuotta sitten ehdokkaana Vaasan vaalipiirissä. Haastattelun jälkeen annoin lämpöenergiaa ja makeutta - eli tulitikkuaskini ja mari-leene.net-karamellin. En edes ehtinyt kysäistä mihin uutisiin he juttua keräsivät sillä oli kiire esittäytymään lavalle, jossa muut meidän listan ehdokkaat olivat.
Päivä oli antoisa, näki ja keskusteli uusien ihmisten kanssa. Nuorten aikuisten asiat olivat monelle tärkeitä. Vanhemmat ihmiset kävivät toivottamassa onnea ja menestystä. "Sinne eduskuntaan tarvitaan nuoria, jotka jaksaa tehdä töitä", totesi yksi eläkeläinen. Erityisesti mieltä lämmittää aina, kun ystävät tulevat tsemppaamaan. Pienryhmäystäväni Mikko kävi tuomassa tsemppihaleja, jotka lämmitti sekä sisäisesti että ulkoisesti. Annin iloinen ilme ja vilkutukset nostivat heti omaakin tunnelmaa. Tänään oli Patrikin sanoin halauspäivä. Oli hyvä olla lähellä toista "37 asteista patteria" ei päässyt viima iskemään eikä ollut nin kylmä.
Äiti soitti juuri ja ilmoitti yllättyneenä nähneensä minut kuuden uutisissa. Jahas, sinnekö se pätkä sitten päätyikin. Ehkä löydän sen myöhemmin Ylen sivuilta netistä. Lisään sen sitten Mari-Leena mediassa- kohtaan. Nyt on nimittäin kiire Ympäristörakentajakillan järjestämille Raksa-sitseille. Työmaaliivi, jossa on tähän aikaan takana teksti mari-leena.net ja 132, päälle. Ihana nähdä "vanhoja opiskelukavereita", uusia kasvoja ja Wäinöä, joka perinteen mukaan Raksasitseille näyttäytyy. Onnea lottoajille!
Lisätty: 24.02.2007 klo 18:15
Kommentit
Tätä artikkelia ei ole vielä kommentoitu.

