Mari-Leena
Sisältöä elämään kuten myös jaksamista ja osaamista yhteisten asioiden hoitamiseen ammennan liikunnasta, kävelylenkeistä ystävien kanssa sekä lukemisesta ja kirjoittamisesta.
Viihdyn penkkiurheilun, erityisesti futiksen ja yleisurheilun parissa. Monipuoliset ja kantavat ihmissuhteet ovat avainasemassa elämän rakentamisessa!
Fuxitytöstä teekkariksi
Muistan vappuna 1987 miettineeni, mitä ihmettä opiskelijat tekevät Tammerkoskessa kevätkylmyydellä. Syy selvisi reilu kymmenen vuotta myöhemmin, kun Wapunaattona 2001 suoritin Oulussa, Åströmin puistossa, teekkarikasteen. Hyisessä ja jäätävässä vedessä uiminen oli ikimuistoinen kokemus - fuxista tuli Teekkari. Onneksi killallamme oli ja on vedettävä punainen, 25 vuotta vanha sauna. Sen löylyissä lämpeni ja usko elämään palasi! Teekkaritoiminta on ollut monipuolista, haastavaa ja rakentavaa ajanvietettä.
Killan sähly- ja futispelit, lauluillat, Teekkaritiistait (oikeaa Rattorilupia on ikävä), Mugilupi, kyykän peluun, teekkarikulttuurin vaaliminen ja erilaiset tempaukset antoivat vauhtia elämääni opiskeluaikana. Olin suunnittelemassa monia - nyt jo perinteisiä juhlia, kuten Ympin ja Optiemin yhteiset Akateemiset Alkajaiset ja ValeVappu sekä etelä- ja keskipohjalaisen osakunnan järjestämät Wappuhäjyylyt. Vuosi 02 killan puheenjohtajana toi tutuksi teekkarijärjestötyön, viikottaisen puurtamisen yhteisten asioiden eteen. Ympäristörakentajakillan kiltahuoneella käyn vieläkin satunnaisena vierailijana.
Olen valmis
Partioon liityin ekaluokalla, jolloin asuimme Tampereella. Lippukunta oli Messukylän metsätytöt ja ensimmäinen partionimeni oli Mussukka. Muutettuamme Ilmajoella, lippukunta vaihtui Ilkan Partiolaisiin ja partionimi Marinoliksi. Kesäleirit, tapahtumat ja vaellukset, viikottaiset vartiot ja laumaillat ovat kasvattaneet ja antaneet paljon, opeista muistoihin ja elinikäisiin ystäviin. Tarus 2004 ennenkokemattomine sateineen tuli koettua yli 12 000 muun partiolaisen kanssa. KILKE jo kolkuttelee - joukko etelä-pohjalaistaustaisia partiolaisia on taas kokoamassa tuttua porukkaa suurleirille.
Keväällä 2006 osallistuin vihdoin viimein partionjohtajakurssille. Pari vuotta olin laumanjohtajana Metsätassuille, oululaisessa Pohjolan Pirteät - lippukunnassa. Nyt partiolaisuuteni on saanut uuden muodon, kun toimin sihteerinä eduskunnan Partioparlamentissa. Partioparlamentin puheenjohtajan toimii kansanedustaja Outi Mäkelä (kok).
Liikunnan riemua, futista ja sählyä
Nuorempana harrastin yleisurheilua, vaikken mikään johannamanninen ollutkaan. Minut valtasi nimenomaan se liikunnanriemu ja -ilo, jonka toivoisin jokaisen joskus kokevan. Jalkapalloa pelasin Ilmajoen Kisailijoiden tyttö- ja naisjoukkueissa vuodesta 93. "Varhaiseläkkeelle" jäin vuoden 2000 jälkeen. Ensimmäisenää opiskeluvuonna pääsin pelaamaan raksakillan legendaariseen Kyrppä -69 -joukkueeseen. Liikunta ja urheilu ovat lähellä sydäntäni, monestakin syystä. Ne ovat avainasemassa, kun puhutaan ennaltaehkäisevästä työstä ja siitä, miten elämänlaatua, hyvää oloa - ja myös kaupungintaloutta - voidaan kohentaa.
Keväällä 2008 palasin jalkapallojoukkueeseen eli ONS:n naisten II-joukkueeseen. Kevätharjoittelu oli mahtavaa aikaa ja odotin kesää innolla. Kauden ekassa pelissä RoPS:a vastaan väänsin polven ikävästi. Onneksi pääsin osaavien oululaisten ortopedien käsiin, diagnoosi: eturistiside poikki ja sisäsivuside irti sääriluusta. Pikaisesti leikkauspöydälle - ylioppilasjuhlaviikonloppu kului Oysissa. Kesä meni huippu-urheilijan tapaan treenatessa päivittäin. Se kannatti, sillä polven siteet kestävät nyt loikkimista ja perustreeniä - ja kestivät syksyn 2008 vaalikampanjoinninkin.
Naurat - itket - hymyilet - elät siis?
Tykkään lukemisesta ja kirjoittamisesta. Toivon löytäväni vielä uudelleen lapsuuden kuvataiteet ja kädentyöt. Välillä kaipaan ja haluan päästä täydelliseen hiljaisuuteen. Siksi haluan asua ihmisenkokoisella paikkakunnalla, en suurkaupungissa.
Ystävät, perhe ja läheiset ovat minulle erittäin tärkeä voimavara. Olen kolmen pojan; Henrin, Eetun ja Antin sekä yhden tytön, Alinan, kummitäti, isosisko 18-vuotiaille kaksosille, pikkusisko kolmelle siskolle ja monikertainen täti. Viime elokuussa olin mukana siskoni synnytyksessä ja sain kantaa Anniinaa ensimmäisistä minuuteista lähtien. Tietenkin toivoin siskon miehen tilalleni, mutta hänen syöpähoitonsa ja yllättävä paksusuolenrepeytymä verotti voimia. Hetki oli elämän ristiriitaisuudessaan - uuden elämän alun ja elämän rajallisuuden risteyksessä - yksi mieleenpainuvimmista hetkistä. Sen ohittaa tällä hetkellä vuoden 2008 itsenäisyyspäivä. Silloin sanoimme Timon kanssa Suomen lippujen ja papin edessä, läheisten ja ystävien läsnäollessa taharon. Uskomme siitä, että saamme jakaa niin arjen haasteet kuin ilot ja surut toistemme kanssa, alkoi tuosta hetkestä.
Ystävät niin lapsuus-, harrastus- kuin opiskeluajoilta ja töistä ovat rakkaita. Arvostan heitä - he ovat opettaneet niin paljon - en pysty kuvittelemaan itseäni ehjänä ihmisenä, kokonaisuutena ilman heitä!
Tärkeintä on terveys, hyvät ihmissuhteet ja usko elämään! Niitä voi kaupunginvaltuutettuna tekemillään päätöksillä tukea, vaikkei suoranaisesti saavuttaa.
