Mari-Leena
Sisältöä elämään kuten myös jaksamista ja osaamista yhteisten asioiden hoitamiseen ammennan perheen arkiasioiden rinnalla liikunnasta, kävelylenkeistä ystävien kanssa sekä lukemisesta ja kirjoittamisesta.
Viihdyn penkkiurheilun, erityisesti futiksen ja yleisurheilun parissa. Monipuoliset ja kantavat ihmissuhteet ovat avainasemassa elämän rakentamisessa!
Fuxitytöstä teekkariksi -
ja diplomi-insinööriksi
Aloitin syksyllä 2000 ympäristötekniikan opinnot -ja muutin opiskelijakämppäni Ilmajoelta Ouluun. Samaan aikaan aloitin kuitenkin varavaltuutettuna sekä ympäristö- ja rakennuslautakunnan jäsenenä Ilmajolla. Reissasin opiskelujen ohella kotikuntaani ja tutustuin kunnalliseen päätöksentekoon. Opiskelin alkuvuosina suht ahkerasti. Samalla osallistuin oululaiseen teekkaritoimintaan varsin aktiivisesti.
Killan sähly- ja futispelit, lauluillat, Teekkaritiistait (oikeaa Rattorilupia on ikävä), Mugilupi, kyykän peluun, teekkarikulttuurin vaaliminen ja erilaiset tempaukset antoivat vauhtia elämääni. Olin suunnittelemassa monia - nyt jo perinteisiä tapahtumia, kuten Ympin ja Optiemin yhteiset Akateemiset Alkajaiset ja ValeVappu sekä etelä- ja keskipohjalaisen osakunnan järjestämät Wappuhäjyylyt. Vuosi 02 killan puheenjohtajana toi tutuksi teekkarijärjestötyön, viikottaisen puurtamisen yhteisten asioiden eteen. Minut valittiin vuoden 2003 ylioppilaskunnan hallitukseen, jossa toimin syksyyn asti hallituksen jäsenenä ja lokakuusta lähtien puheenjohtana. Ylioppilaskuntatoiminnan jälkeen suuntasin tarmoni Oulun Etelä-ja Keski-Pohjalaiseen osakuntaan, jonka toiminta piti käynnistää uudelleen nollasta. Ympäristörakentajakillan kiltahuoneella käyn vielä satunnaisena vierailijana.
Keväällä 2004 aloitin osa-aikaiset kansanedustajan avustajan työt ja jatkoin opiskeluja. Eduskuntavaalien 2007 jälkeen ryhdyin kansanedustaja Petri Pihlajaniemen avustajaksi ja opinnot jäivät hetkeksi tauolle. Syksyllä 2009 aloitin loppukirin ja tein loput opinnot - melkein kolmanneksen tutkinnosta työn ohessa. Diplomityön loppuunkirjoittamisessa oli hyvä motivaattori: lähestyvä esikoisen laskettu aika. Heinäkuussa 2010 sain suoristaa teekkarilakin narun ja juhlia valmistumista perheen, ystävien ja tuttavien kanssa.
Olen valmis
Partioon liityin ekaluokalla, jolloin asuimme Tampereella. Lippukunta oli Messukylän metsätytöt ja ensimmäinen partionimeni oli Mussukka. Muutettuamme Ilmajoella, lippukunta vaihtui Ilkan Partiolaisiin ja partionimi Marinoliksi. Kesäleirit, tapahtumat ja vaellukset, viikottaiset vartiot ja laumaillat ovat kasvattaneet ja antaneet paljon, opeista muistoihin ja elinikäisiin ystäviin. Tarus 2004 ennenkokemattomine sateineen tuli koettua yli 12 000 muun partiolaisen kanssa rakennusleiristä lähtien. Keväällä 2006 osallistuin vihdoin viimein partionjohtajakurssille. Pari vuotta olin laumanjohtajana Metsätassuille, oululaisessa Pohjolan Pirteät - lippukunnassa.
KILKE 2010:llä kävin vierailemassa - vaikka alunperin olin ilmoittautumassa samaan alaleiriin yhdessä muiden etelä-pohjalaistaustaisten partioystävieni kanssa. Partiolaisuuteni sai kansanedustajan avustajan pestissä eduskunnassa uuden muodon, sillä toimin kolme vuotta sihteerinä eduskunnan Partioparlamentissa. Partioparlamentin puheenjohtajan toimii edelleen kansanedustaja Outi Mäkelä (kok).
Liikunnan riemua, futista ja sählyä
Nuorempana harrastin yleisurheilua, vaikken mikään johannamanninen ollutkaan. Minut valtasi nimenomaan se liikunnanriemu ja -ilo, jonka toivoisin jokaisen joskus kokevan. Jalkapalloa pelasin Ilmajoen Kisailijoissa vuodesta 93. "Varhaiseläkkeelle" jäin vuoden 2000 jälkeen. Ensimmäisenää opiskeluvuonna pääsin pelaamaan raksakillan legendaariseen Kyrppä -69 -joukkueeseen. Liikunta ja urheilu ovat lähellä sydäntäni, monestakin syystä. Ne ovat avainasemassa, kun puhutaan ennaltaehkäisevästä työstä ja siitä, miten elämänlaatua, hyvää oloa - ja myös kaupungintaloutta - voidaan kohentaa.
Keväällä 2008 palasin jalkapallojoukkueeseen eli ONS:n naisten II-joukkueeseen. Kauden ekassa pelissä RoPS:a vastaan väänsin polven ikävästi. Onneksi pääsin osaavien oululaisten ortopedien käsiin, diagnoosi: eturistiside poikki ja sisäsivuside irti sääriluusta. Pikaisesti leikkauspöydälle. Kesä meni huippu-urheilijan tapaan treenaten eli kuntouttaen päivittäin. Se kannatti, sillä polven siteet kestävät nyt loikkimista ja kävelyä - vaalikampanjoitakin.
Nauran - itken - halaan - hymyilen - elän siis!
Tykkään lukemisesta ja kirjoittamisesta. Paola Coelho ja Toivon löytäväni vielä uudelleen lapsuuden kuvataiteet ja kädentyöt. Välillä kaipaan ja haluan päästä täydelliseen hiljaisuuteen. Siksi haluan asua ihmisenkokoisella paikkakunnalla, en suurkaupungissa.
Ystävät, perhe ja läheiset ovat minulle erityisen tärkeä voimavara. Olen kolmen pojan; Henrin, Eetun ja Antin sekä yhden tytön, Alinan, kummitäti, isosisko 19-vuotiaille kaksosille, pikkusisko kolmelle siskolle ja monikertainen täti. Vuoden 2008 elokuussa olin mukana siskoni synnytyksessä ja sain kantaa Anniinaa ensimmäisistä minuuteista lähtien. Tietenkin toivoin siskon miehen tilalleni, mutta hänen syöpähoitonsa ja yllättävä paksusuolenrepeytymä verotti voimia. Hetki oli elämän ristiriitaisuudessaan - uuden elämän alun ja elämän rajallisuuden risteyksessä - yksi mieleenpainuvimmista hetkistä. Melkein tasan kaksi vuotta myöhemmin sain ensimmäisen kerran syliini oman tyttären, Moonan. Moona syntyi lämpimän kesän viimeisenä pyhäpäivänä.
Ystävät niin lapsuus-, harrastus- kuin opiskeluajoilta ja töistä ovat rakkaita. Arvostan heitä - he ovat opettaneet niin paljon - en pysty kuvittelemaan itseäni ehjänä ihmisenä, kokonaisuutena ilman heitä!
Tärkeintä on terveys, hyvät ihmissuhteet ja usko elämään! Niitä voi kuntapäättäjänä tekemillä päätöksillä tukea, vaikkei suoranaisesti saavuttaa.
