Kiikelinsaaren rauhattomuus

Valtuustokysely, 22.1.2007

Kiikelinsaaren rauhattomuus – kesäisin iltapäivästä aamuyöhön asti – on aiheuttanut paljon ongelmia ja päänvaivaa alueen asukkaille, matkailijoille sekä puiston ”päiväkäyttäjille”. Sillä on myös kielteinen vaikutus Oulusta saatavaan mielikuvaan, kuten viime syksynä matkailijat kirjoittivat Kalevan mielipidepalstalla. Erilaisia ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi on tehty paljon. Vähäiset toimet eivät kuitenkaan ole vähentäneet Kiikelinsaaren puiston yöllistä käyttöä juopotteluun ja kovaääniseen seurusteluun sekä mm. virtsaamiseen ja paikkojen rikkomiseen vaan ne ovat jatkuneet syksyyn asti säännöllisesti.

Tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 16.1.2007 perustaa työryhmän etsimään yhdessä poliisin ja alueen asukkaiden kanssa ratkaisuja tilanteeseen. Työryhmän toimenpide-ehdotuksia odotetaan 31.3.2007 mennessä.

Mielestämme Kiikelinsaaren puiston eli julkisen alueen ei tarvitse olla käytössä yöaikaan. Kiikelinsaaren puistoalue voidaan helposti sulkea klo 22-06 väliseksi ajaksi sen kaikilta käyttäjiltä, niin vierailijoilta kuin asukkailta. Alueen sulkemiseksi silta-alueelle voidaan rakentaa väliaikaiset portit, joista asukkaat ja vierasvenesataman käyttäjät sekä muut erikseen harkittavat henkilöt voivat kulkea esimerkiksi etälukijaa avuksi käyttäen. Tämä rauhoittaisi samalla turhan moottoriajoneuvojen käytön puistoalueella.

Kuinka radikaaleihin toimiin kaupunki on valmis lähtemään ongelmien kitkemiseksi Kiikelinsaaresta? Onko juridisia esteitä sille, että julkinen puisto on suljettu kaikilta käyttäjiltä klo 22-06 välisenä aikana? Kuinka paljon kaupunki käyttää rahaa ilkivallan aiheuttamien särkyneiden kalusteiden ja lamppujen korjaamiseen sekä siivoamiseen Kiikelinsaaressa? Entä mitä maksaa puiston vartiointi ja valvontakamerat? Kuinka paljon porttijärjestelmä, joka on varustettu etälukijalaitteella, maksaisi? Toivomme, että nämä seikat selvitetään mahdollisimman nopeasti.

Sirpa Erkkilä-Häkkinen

Mari-Leena Kairivaara

FacebookTwitterGoogle+PinterestTumblrShare

Miten seudullinen ympäristötoimi palvelee asukkaita, työntekijöitä ja yrityksiä?

Kokoomuksen Sinituuli-lehti 2007

Kun jonkun toiminnan muuttumista tai yhdistämistä suunnitellaan – tai siitä edes puhutaan, syntyy epäilyä. Ihmisen on helpompi suhtautua tuntemattomaan kielteisesti kuin kannattaa sitä innolla. Kun Oulun seudun ympäristöviraston ja ympäristölautakunnan toimintaa suunniteltiin, uusi toimintatapa ehti kokea vastustusta. Siitä huolimatta seutusopimukset allekirjoitettiin ja toiminta käynnistyi seudullisena.

Tämä tarkoittaa sitä, että ympäristövirastossa hoidetaan keskitetysti niin maankäyttö- kuin ympäristölupa-asioita koko seudun osalta. Yhteiseen virastoon on kuulunut vuoden 2005 alusta Oulun lisäksi yhdeksän lähikuntaa. Alueella asuu noin 210 000 ihmistä.

Miten seudullisuus näkyy ympäristövirastossa? Toimintaan kuuluu ympäristönsuojelu ja -terveydenhuolto, eläinlääkintäpuoli, elintarvike- ja ympäristölaboratorio sekä kuluttajaneuvonta. Kaikki ympäristö- ja terveystarkastajat muuttivat saman katon alle. Alkuvastustuksesta huolimatta ratkaisu on todettu toimivaksi. Isommassa työyhteisössä viereisestä huoneesta saa apua ja tukea tarvittaessa.

Aikaisemmin kaikki asiat laidasta laitaan hoitanut yksittäinen ympäristösihteeri voi keskittyä nyt tiettyyn osaamispuoleen. Hän voi esimerkiksi hoitaa samantyyppisiä maa-ainesasioita koko seudun alueella. Aikaa riittää myös valvontaan. Ympäristölainsäädäntö on muuttunut kuluvan vuosikymmenen aikana paljon. Ympäristösihteeriltä vaaditaan tietämys niin eläinsuoja-, vesistö-, ilma-, maa-ainesasioissa kuin muissakin alan kysymyksissä. Direktiivien määrä on kasvanut muutamasta kymmenestä yli 500. Kuka yksittäinen henkilö pystyy hallitsemaan tämän työnteon rinnalla?

Entä miten seudullisuus palvelee yrittäjiä? Usean kunnan alueella toimiva yrittäjä tietää, että luvan käsittelyaika ei riipu enää kunnasta. Käsittelyajat ovat lyhentyneet. Seudulla on nyt yhtenevä käytäntö lupa-asioissa. Jätehuoltomääräyksetkin valmisteltiin yhteisesti eikä jokaisen kunnan tarvinnut tehdä sitä erikseen. Lähes kaikki uuden ympäristölain myötä vireille tulleet lupa-tarpeen arvioinnit on nyt käsitelty.

Seudullinen lautakunnan on puututtava myös räikeisiin ympäristörikkeisiin. Kunnan sisällä ei ole ollut välttämättä resursseja tai halua puuttua lisääntyviin ongelmatapauksiin. Loppuen lopuksi, mikä tällä hetkellä on kuitenkin kuntapäättäjille mahdottoman tärkeää – seudullinen toiminta on tuonut kustannussäästöjä. Molempina kahtena toimintavuotena on palautettu rahaa eikä budjetti ole kasvanut kuten muilla aloilla.

Näen, että kuntaliitosten rinnalla vaihtoehtoina on seudullinen toiminta, joka sopii tekniselle puolelle. Ympäristö on kaikille yhteinen, sillä ilmasto-ongelmat eivät tunne kuntarajoja.

Mari-Leena Kairivaara
Oulun seudun ympäristölautakunnan puheenjohtaja