Perheille apua oikeaan aikaan

(”Eduskunnasta” – kolumni julkaistu Kalevassa 30.12.2015)

Vaikka joulu ja vuodenvaihde ovat usein mukavaa yhdessäolon aikaa, monessa kodissa myös pelko läheisistä, taloudesta tai terveydestä valtaa sijaa. Ovat syyt pelkoon mitkä tahansa, niihin on kyettävä tarjoamaan varhaista apua ja tukea, niin läheisiltä kuin yhteiskunnan taholta. Lapsi- ja nuorisopolitiikan panostuksia on siirrettävä pelkkien seurausten hoitamisesta enemmän syihin, perheiden arjen tukeen ja ennaltaehkäiseviin palveluihin.

Lehtien otsikot rummuttavat säästöjä, vaikka monella sektorilla käytetään rahaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Kymmenessä vuodessa lastensuojelun kustannukset ovat nousseet noin 200 miljoonasta noin 750 miljoonaan euroon ja lastenpsykiatrian kulut ovat moninkertaistuneet. Tarkkaa vertailua hankaloittavat kuntien erilaiset tilastointitavat.

Meillä ei ole varaa puuhasteluun lasten ja nuorten hyvinvoinnin kustannuksella. Lapsi- ja nuorisopolitiikka tarvitsee kokonaisvaltaista ohjausta sekä yhteistä, pidemmän ajan näkemystä. On sivuutettava hallintokeskeisyys.
Valtakunnan tasolla tarpeeseen vastaa hallituksen lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma, jonka lähtökohtana on perheiden monimuotoisuus ja lapsen edun edistäminen. Tavoitteena on vahvistaa vanhemmuutta ja matalan kynnyksen palveluita, lapsi- ja perhelähtöisesti.

Tarvitaan rajoja ja rakkautta, tietoa ja tukea vanhemmuuteen – edellytyksiä perheen sujuvaan arkeen, liikkumiseen ja hyvinvointiin. Oulussa tähän herättiin uuden Oulun kynnyksellä, jolloin yhdistettiin lautakuntia ja purettiin hallintorajoja. Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma antoi hyviä eväitä toteuttaa kokonaisvaltaista, asiakaslähtöistä ja osallistavaa perhepolitiikkaa. Suunta on oikea, vaikka työtä vielä riittää.

Muuallakin on toteutettu kokeiluja, joiden hyvät käytänteet toivottavasti leviävät. Imatran kaupungin palkittu hyvinvointineuvola ja satsaukset perhetyöntekijöihin ovat alentaneet kaupungin lastensuojelun kuluja merkittävästi. Turussa tehdään lasten käytöshäiriöiden ennaltaehkäisevään hoitoon liittyvää lastenpsykiatrian huippututkimusta. Sen pohjalta käynnistyi hoito-ohjelma ”Voimaperheet”. Siellä ongelmia ratkaistaessa lasta ei kutsutakaan vastaanotolle vaan sen sijaan ohjeita ja kasvatusvinkkejä annetaan vanhemmille ja muille aikuisille. Nähtäväksi jää, miten suuri osa lasten käytöshäiriöistä siis ratkeaa tukemalla vanhempia ja perheitä.

Lastensuojelun kulut alenevat ja moniin ongelmiin löytyy ratkaisu, kun perheet saavat oikea-aikaista apua ja tukea vanhemmuuteen. Myös meidän päättäjien ja vastuunkantajien eduskunnassa on tehtävä laaja-alaista yhteistyötä, jotta lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma toimenpiteineen saa ansaitsemansa huomion.

Mari-Leena Talvitie
Kansanedustaja (kok)

FacebookTwitterGoogle+PinterestTumblrShare

Tiedote: Valmisteilla visio tulevaisuuden kunnasta vuonna 2030

Valtiovarainministeriön sivuilla: http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/valmisteilla-visio-tulevaisuuden-kunnasta-vuonna-2030

 

Valtiovarainministeriö 18.12.2015 14.28
TIEDOTE

Valmisteilla visio tulevaisuuden kunnasta vuonna 2030

Valtiovarainministeriö on asettanut 18. joulukuuta parlamentaarisen työryhmän sekä asiantuntijaryhmän valmistelemaan Tulevaisuuden kunta -hanketta. Parlamentaarisen työryhmän puheenjohtajana on kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen ja varapuheenjohtajina kansanedustajat Toimi Kankaanniemi ja Mari-Leena Talvitie. Molempien ryhmien toimikausi on 1.1.2016 – 31.3.2019.

Hankkeessa määritellään parlamentaarisen valmistelun pohjalta visio tulevaisuuden kunnasta vuonna 2030. Tavoitteena on määritellä kuntien rooli ja tehtävät sekä asema suhteessa perustettaviin itsehallintoalueisiin. Painopisteinä tarkastelussa ovat kunnan rooli hyvinvoinnin, elinvoiman, yrittäjyyden ja työllisyyden edistäjänä sekä kuntademokratian vahvistaminen. Työn kuluessa kartoitetaan myös tarvittavat lainsäädäntömuutokset ja pitkän aikavälin kuntapolitiikan muutostarpeet.

Selvitys kunnan roolista hyvinvoinnin, elinvoiman, yrittäjyyden ja työllisyyden edistäjänä valmistuu vuoden 2016 loppuun mennessä. Mahdolliset lainsäädännön muutostarpeet valmistellaan vuoden 2017 aikana siten, että muutokset tulisivat voimaan vuoden 2019 alussa.

Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyössä kuntien, järjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa.

Hankkeen avausseminaari järjestetään keskiviikkona 20. tammikuuta 2016 Helsingissä, Finlandia-talolla (ohjelmaluonnos liitteenä). Seminaariin kutsutaan muun muassa kuntien, valtion, järjestöjen ja median  edustajia sekä kansanedustajat.

Lisätietoja:

erityisavustaja Sami Miettinen puh. 046 234 695
neuvotteleva virkamies Inga Nyholm puh. 02955 30042, inga.nyhom@vm.fi
neuvotteleva virkamies Katja Palonen puh. 02955 30322, katja.palonen@vm.fi

Vastuuta ja vapautta työpaikoille – työtä nuorille

(julkaistu Kalevan mielipideosastolla sunnuntaina 13.12.2015)

Oletko koskaan ajatellut, että miksi ruokaravintoloista suuri osa on yrittäjävetoisia ja sunnuntaisin kiinni? Syy löytynee siitä, miten harva asiakas on valmis maksamaan ruoka-annoksesta ja palvelusta pyhänä kaksinkertaisen hinnan verrattuna arkeen. Ravintoloissa pyhisin monesti töitä tekeekin yrittäjä itse – varsinkin, jos ei ole mahdollisuutta työpaikkakohtaisiin joustoihin ja paikalliseen sopimiseen.

Smolnassa hallitusohjelmaan kirjattiin vahvoja tahtotiloja työmarkkinauudistuksista ja yhteiskuntasopimuksesta. Pääministerin useista yrityksistä huolimatta yhteiskuntasopimus ei – ainakaan tällä erää – toteutunut. Myös siksi meidän tulevaisuuden kannalta on keskeistä, että edistämme paikallisen sopimisen toimintatapoja, helpotamme pk-yritysten työllistämiskeinoja ja puramme työllistämisen esteitä pikaisella aikataululla. Hallitus on sitoutunut vahvistamaan paikallista sopimista myös lainsäädäntöhankkein.

Miksi työmarkkinat tarvitsevat ripeitä uudistuksia ja paikallista sopimista? Esimerkiksi jatkuva työelämän ja työmarkkinoiden murros, talouskasvun ja kilpailukyvyn rapautuminen sekä erityisesti kasvava nuorisotyöttömyys ovat merkkejä siitä, että työmarkkinoiden ja -alan järjestöjen on uudistuttava. Kyse on Suomen tulevaisuudesta, meidän kaikkien edusta. Pysähtyneisyydelle ja vatuloinnille ei ole enää aikaa – erityisesti meidän nuorten, korkeamman työllisyyden ja kestävän hyvinvoinnin vuoksi.

Suurin osa työpaikoista syntyy edelleen pieniin tai keskikokoisiin yrityksiin. Nämä pk-yritykset työllistävät yli 60 prosenttia yksityisen sektorin työvoimasta. Siltäkin kantilta aika on ajanut ohi laajojen ja keskitettyjen ylätason ratkaisujen.

Useat selvitykset (mm. Työolobarometri 2012) kertovat, että mitä useammin työaikoihin ja palkkaukseen liittyvistä asioista sovitaan työpaikoilla yksilöllisesti, sitä pienemmästä työpaikasta on kysymys. Eniten yksilöllistä sopimista käytetään alle 10 hengen mikroyrityksissä, joissa työntekijät ovat kaikkein tyytyväisimpiä työaikoihinsa sekä palkkoihinsa ja pystyvät vaikuttamaan omaan työtahtiinsa. Mikro- ja pienyritysten työntekijät ovat tyytyväisimpiä myös työntekijöiden ja työnjohdon välisiin suhteisiin.

Paikallisessa sopimisessa on kyse työaikojen joustoista, vapaudesta ja vastuusta sekä esimerkiksi siitä, että pystytään huomioimaan työntekijän elämän tilanne. Kyse on yrityksen ja työntekijän parhaasta, joka on usein jopa sama asia – yhteinen etu. Sen edistämiseen ei valitettavasti näyttänyt olevan halukkuutta palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen välisissä ylätason neuvotteluissa, joissa yhteinen etu sivuutettiin. Josko se palaa keskiöön, kun työmarkkinajärjestöjen edustajat muistavat, että luomalla mahdollisuuksia uusiin työpaikkoihin ehkäisemme samalla myös nuorten työttömyys- ja syrjäytymiskierrettä. Suomalaisten yhteinen etu on asetettava valta-asemien ja saavutettujen etujen edelle.

 

Kaleva: Oululaiset kan­san­edus­ta­jat luottivat suomalaiseen käsityöhön – Talvitie tuunautti hääpukunsa

Lue Kalevan sivuilta: http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/oululaiset-kansanedustajat-luottivat-suomalaiseen-kasityohon-talvitie-tuunautti-haapukunsa/714269/ 

Hanna Sarkkisen puku on tehty ylijäämätrikoosta.
Tytti Tuppuraisen puku on silkkiä.
Tytti Tuppurainen, Mari-Leena Talvitie ja Hanna Sarkkinen olivat mukana presidentin itsenäisyyspäivävastaanotolla.
Oululaiset kansanedustajat sävähdyttivät tyylikkäissä asuissaan itsenäisyyspäivän vastaanotolla.
Mari-Leena Talvitie tuunautti ensimmäisiä Linnan juhliaan varten oman hääpukunsa.
Hanna Sarkkisen puku on tehty ylijäämätrikoosta.
Tytti Tuppuraisen puku on silkkiä.
Tytti Tuppurainen, Mari-Leena Talvitie ja Hanna Sarkkinen olivat mukana presidentin itsenäisyyspäivävastaanotolla.
Oululaiset kansanedustajat sävähdyttivät tyylikkäissä asuissaan itsenäisyyspäivän vastaanotolla.
Mari-Leena Talvitie tuunautti ensimmäisiä Linnan juhliaan varten oman hääpukunsa.
Kotimaa 6.12.2015 20:21 | Päivitetty 6.12.2015 20:45
Minna Akimo

Linnan juhlissa ensimmäistä kertaa vieraana olevan Hanna Sarkkisen puvun oli suunnitellut oululainen Kiks-vaatemerkin luoja Katja Iljana.

Hanna Sarkkisen puku on tehty ylijäämätrikoosta. 

 

Iljana on tehnyt juhlapuvun kierrätysmateriaalista eli ylijäämätrikoosta ja vanhasta pitsipäivänpeitteestä. Puvun helmassa oleva pitsi on värjätty siniseksi ja oranssiksi.

Myös Sarkkisen korut ja käsilaukku molemmat on tehty kierrätysmateriaalista.
Oululainen korusuunnittelija Seppo Vainikainen oli käyttänyt koruissa löytötavarahopeaa.

Sarkkisen käsilaukun on suunnitellut Kyllikki Koskimäki. Laukku on tehty juomatölkkien klipseistä.

Talvitie juhlii samalla hääpäiväänsä

Ensimmäistä kertaa Linnan juhliin osallistui myös Mari-Leena Talvitie. Hänelle itsenäisyyspäivällä on erityinen merkitys, sillä päivä on myös hänen hääpäivänsä. Tänä vuonna Talvitien pariskunta vietti villahääpäiväänsä eli pariskunta on ollut naimisissa seitsemän vuotta.

Hääpäivän lämpimästä muistosta kertoi myös Talvitien juhlapuku.

Mari-Leena Talvitie tuunautti ensimmäisiä Linnan juhliaan varten oman hääpukunsa.

– Juhlapukuni on kevyesti tuunattu hääpukuni. Halusin puvulleni uutta käyttöä, joten puvun uudisti Sanna Mäntyniemi. Hän on ompelija, jolta puvun olen aikanaan hankkinut, joten tiesin, että hän osaa asiansa, Talvitie kertoo.

Linnan juhlien konkari Tytti Tuppurainen saapui Linnan juhliin kullanhohtoisessa silkkipuvussa. Puvun on suunnitellut vaatesuunnittelija Sinikka Nikader.

Tytti Tuppuraisen puku on silkkiä.

Puvun näyttävä yksityiskohta on suoraan kankaalle käsin maalattu kukka, jonka on tehnyt Merja Laine.

– Kuvio on nimenomaan maalattu käsin, ei painettu. Tämä on maailmalla nouseva trendi, Tuppurainen kertoo puvustaan.

Myös koruvalinnoissaan Tuppurainen on suosinut kotimaisia käden taitajia. Kullattujen korujen tekijä on Carina Blomqvist.

– Löysin Blomqvistin kun oululainen Aki Keisu suositteli häntä minulle, Tuppurainen sanoo.

Oululaiset kansanedustajat sävähdyttivät tyylikkäissä asuissaan itsenäisyyspäivän vastaanotolla. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen

Puhe itsenäisyyspäivän juhlassa Ilmajoen lukiolla 4.12.

Itsenäisyyspäivän juhla 4.12.2015, Ilmajoen lukio

Juhlapuhe

Kansanedustaja, Ilmajoen lukion ylioppilas -99

Mari-Leena Talvitie

 

Arvoisat sotiemme veteraanit, hyvä rehtori

Arvoisat valkolakin saajat, uudet ylioppilaat

hyvä juhlayleisö

 

On suuri ilo ja kunnia saada tervehtiä teitä juhlapuheen muodossa

täällä rakkaan kotilukioni itsenäisyyspäivä- ja lakkiaisjuhlassa.

 

”Ken tuntee historian,

voi ymmärtää nykyisyyttä

ja osaa ennustaa tulevaa.”

 

Näin itsenäisyyspäivänä on hyvä aika katsoa taaksepäin ja pohtia tätä päivää sekä tulevaisuutta – erityisesti kun on päivä on osan teidän osalta sellainen, että saatte lukion päättötodistuksen ja valkolakin. Mitä Suomi on tänä päivänä? Miten tähän on päästy ja mitä se on vaatinut matkan varrella?
Viime vuonna tuli Talvisodan alkamisesta kuluneeksi 75 vuotta, nyt siis 76 vuotta. Osaammeko iloita siitä, että meistä suurin osa on saanut ja me kaikki saamme elää vapaassa Suomessa ilman ilmahälytysäänien ja menetyksen pelkoa. Olemme eläneet vuosikymmenten ajan rauhanaikaa.  Monessa asiassa etuoikeutettua – meillä on puhdas luonto sekä viihtyisä ja turvallinen elinympäristö. Meillä on mahdollisuuksia oppia ja opiskella, tehdä työtä ja yrittää, harrastaa ja liikkua.

Yhteiskunnan perustana on pohjoismainen hyvinvointivaltio, joka totisesti on puolustamisen ja kehittämisen arvoinen!

Elämme kuitenkin erilailla vaikeita aikoja. Maailmanpolitiikassa ja erityisesti Euroopassa on tapahtunut huolestuttavia asioita. Myllerrys Itä-Ukrainassa jatkuu ja huonoja uutisia tulee lähes päivittäin. Krimin toissakeväiset levottomuudet ja niiden johdosta Euroopan Unionin asettamien taloudelliset pakotteet ovat ymmärrettävästi vähentäneet Suomen ja Venäjän kanssakäymistä – niin viennin, matkailun kuin osaamisen vaihdon osalta.

Sain viime keväänä pohjois-pohjalaiselta kansalta niin reilusti luottamusta, että huhtikuusta lähtien olen toiminut kansanedustajana. Olin kolmatta kertaa ehdokkaana ja voin sanoa, että politiikasta ja vastuunkannosta on tullut elämäntapa. Se on lähtenyt partiosta ja liikuntajärjestöistä täältä Ilmajoelta, yläasteen ja lukion oppilaskunnasta sekä tukioppilaiden toiminnasta.

Eduskunnassa vastuunkantoon kuuluu toiminta laki- ja hallintovaliokunnassa – joista jälkimmäinen vastaa maamme sisäisestä turvallisuudesta – muun muassa rajavalvonnan, tullin, maahanmuuttoviraston ja poliisin resursseista, palo- ja pelastustoimesta, kuntataloudesta. Tutustuimme lokakuussa kattavasti Pietarissa Suomen ja Venäjän yhteistyöhön tällä saralla. Venäjä on Suomen naapuri nyt ja aina, siksi hyvä suhde rajanaapuriin on merkittävä. Samoin hyvä ja toimiva suhde Venäjään on tärkeä koko Euroopalle. Toivottavasti tulevaisuus tässä suhteessa on valoisampi, vakautta ja rauhaa edistävä.

Itä-Ukraina ja Krimin niemimaa ovat olleet aina idän ja lännen rajavyöhykettä ja siten tapahtumilla on laajempaakin merkitystä. Suomi on samalla tavalla idän ja lännen raja-alue. Siksi, erityisesti monet ikääntyneet suomalaiset, kokevat tilanteen erittäin huolestuttavana.

Itsenäisyyspäivän, rakkaan kotimaan syntymäpäivä ja rauhan ajan arvostus on ajankohtaista. Mennyt ei ole pelkästään historiaa; sen moninaiset vaikutukset näkyvät ja ulottuvat tähän päivään, ja tulevaisuuteen. Meidän on hyvä muistaa, kuinka tärkeää meille suomalaisille on työ, jonka edelliset sukupolvet ovat tehneet kotimaamme itsenäisyyden eteen.

Itsenäisyyspäivä muistuttaa henkilökohtaisella tasolla myös edesmenneistä isovanhemmista ja heidän tekemästä työstään. Isovanhempani – niin Etelä-Pohjanmaalla kuin Etelä-Karjalassa – olivat 20-luvun alussa syntyneiden ikäluokkaa. Irja-mummini toimi Karjalan Kannaksella vuosina 41-44 ilmavalvonnassa lottana, samaan aikaan Tauno-ukki rintamalla. He, kuten niin monet, monet muutkin, puolustivat isänmaatamme ja tulevaisuuttamme – nimenomaan parhaimmat nuoruusvuotensa.

Äidinisä, Taisto-paappa lähti vapaaehtoisena seitsemän veljensä kanssa rintamalle Laihialta. Lähes ainutlaatuista, että yksi perhe pystyi antamaan Suomen puolustukselle kahdeksan parhaassa kunnossa olevaa nuorta miestä. Yksi veljeksistä ei palannut ja sotaorvoksi jäi vain muutaman kuukauden ikäinen Reijo-poika. Hänen laillaan niin moni suomalainen menetti sodassa vanhempansa – itsenäisyyspäivänä on syytä muistaa myös sotaorpoja, heille kuuluu kiitos ja tunnustus.

Veteraanien keski-ikä kasvaa vuosi vuodelta. Yhä harvemmalla ikäihmisellä on ystäviä ja perhettä vierellään arjen askareissa. Tämä tuo vastuuta siitä, miten meistä jokainen voi tukea ja auttaa ikäihmisiä arjessa. Kunnat, järjestöt, muut yhteiskunnalliset toimijoiden ohella yhteinen panos ovat avain asemassa. Kyse on tahdosta, erilaisista tavoista toimia – lumenluonnista, kaupassa käymisestä, kortin lähettämisestä, soittamisesta – ei niinkään resursseista.

Kotimaastamme on rakentunut nykyisenkaltaisensa suomalaisten yhteisen tahdon, yhteisöllisyyden ja rajattoman sinnikkyyden ansiosta. Sotiemme veteraaneille kuuluu kunnia siitä itsenäisyyden ja rauhan kivijalasta, jolle jälkipolvet ovat voineet rakentaa Suomen menestystä. Erityisen kunnioitettavaa ja ihailtavaa on se, ettei veteraanien puheissa ja tarinoissa kuulu katkeruus menetetyistä läheisistä tai tuska kokemastaan ja näkemästään vaan nöyryys, ylpeys ja pohjaton rakkaus isänmaata kohtaan. Esimerkin voima tarjoaa haasteen jokaiselletämän päivän suomalaisille.

 

Hyvä juhlayleisö

 

”Tulevaisuus ei ole jokin paikka, johon olemme menossa, vaan paikka, jonka me luomme.
Polkuja tulevaisuuteen ei löydetä, vaan ne tehdään.”, on muotoillut John Schaar.

Me ihmiset luomme ja rakennamme yhdessä niin kodin, perheen – yhdistyksen tai urheilujärjestön,
lukion ja -kunnan, yrityksien ja kansanliikkeiden, puolueiden – kuten maamme ja Euroopan tulevaisuuden. Vaikka muutos on nopeaa, on kaiken tämän keskellä muistettava, ettei ihminen ja ihmisen perustarpeet muutu samalla nopeudella.

Tämän ajatuksen sisäistäminen on tärkeää juuri tänään, kun osa teistä on elämän uusien polkujen, opintojen, työnteon kynnyksellä – tai mielessä pyörii ajatus, mitä tämän jälkeen? Mikä olisi se ala tai työtehtävä, johon sinulla on sisäistä paloa – innostusta ja osaamista?

Löysin joku aika sitten vanhan kirjoituksen, jonka olin kirjoittanut toimiessani Pohjanmaan kokoomusnuorten puheenjohtajana, 2000-luvun alussa. Se käsitteli ”pienten ikäluokkien” merkitystä, jossa pohdin sitä, miksi myös pienten ikäluokkien olisi otettava ja kannettava enemmän vastuuta meidän yhteisestä tulevaisuudestamme. Edelleen se on ajankohtainen. Tarvitsemme vahvemmin sekä nuorempien ja vanhempien päättäjien yhteistä näkemystä siitä, minne olemme menossa, mihin sitoudumme – miten toteutamme yhteiset tavoitteet yhteisesti, johdonmukaisesti ja oikeudenmukaisesti.

Lyhyesti sanottuna, millaisen Suomen haluamme rakentaa vuoteen 2030 mennessä. Sinne on 15 vuotta – mutta mietitäänpä jokainen taaksepäin – vuoteen 2000. Kuinka moni meistä muistaa elävästi ja tarkasti vuoden 2000 tapahtumia? Lukiolaisista tai uusista ylioppilaista ei kovinkaan moni, mutta muut muistavat. Osan niistä muistaa kuin eilisen – joten myös vuosi 2030 on suhteellisen lähellä.

Yhtä tärkeä on kysymys, ainakin näin ”pienten ikäluokkien edustajan” ja vastuunkantajan näkökulmasta on ollut jo pitkään, mihin Suomi on matkalla. Millaisen Suomen haluamme rakentaa vuoteen 2025, vuoteen 2030 mennessä? Miten me haluamme Suomea ja yhteiskuntamme kehittää, uudistaa ja mitä tavoitteita edistää? Miten aiomme ne saavuttaa?

Viime keväänä valittiin uusi eduskunta, hallitus ja pääministeri. Pääministeri Sipilän johdolla sovittiin kolmen puolueen, Keskustan, Kansallisen Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kesken, että tavoitteena on vuonna 2023, ”Yhdessä rakennettu Suomi”. Se antaa kansakunnallemme yhteisiä, pitkän ajan tavoitteita.

Meidän on kyettävä uudistamaan ja uudistumaan – on kyse sitten työmarkkinajärjestöistä, peruspalvelurakenteista tai valtion ja kunnan välisestä suhteesta. Rakennemuutos antaa meille mahdollisuuden kysyä, miksi olemme ja teemmekö oikeita asioita. On huolehdittava, että uudistuksen tavoitteet ovat yhteiset –  kokonaiskuluja on vähennettävä ja keskiössä on oltava ihminen, kuntalais- ja asiakaslähtöisyys. Hallintorakenteiden on syytä toimia renkinä, ei isäntinä. Voin sanoa hyvät nuoret, teitä tarvitaan – työelämä tarvitsee teidän kaltaisia tekijöitä, tulevaisuuden rakentajia – uudistajia!

Yhteiset tavoitteet auttavat ymmärtämään, mitkä asiat ovat meille tärkeitä ja merkityksellisiä. Ne kannustavat asettamaan itsemme ja osaamisemme likoon, venymään hieman enemmän ja ajattelemaan oman tilanteen lisäksi myös tulevien sukupolvien hyvinvointia.

Vaikeina aikoina ihmisten vuorovaikutus, läheisten antama tuki ja yhteisöllisyys nousevat entistä merkityksellisemmäksi. Keskuudessamme on yksinäisyyttä ja turvattomuutta, osalla perhe tai sukulaiset saattavat olla kaukana. Yhteiskunnan on kyettävä luomaan mahdollisuuksia, jotta ihmisille on tarjolla tukiverkostoa. Kyse on monenlaisista mahdollisuuksista – yhdistystoiminnasta, naapuriavusta, sujuvasta liikkumisesta ja arjen turvallisuudesta – mahdollisuudesta saada palvelua ja harjoittaa liiketoimintaa, tehdä bisnestä – joka täällä lakeuksilla osataan kaikkein parhaiten maassamme.

Nopean kaupungistumisen ja asukaskeskittymisen myötä keskiössä on kaavoitus – miten se luo turvallisuutta sekä mahdollistaa päivittäispalvelut ja sujuvan liikkumisen. Kaavoituksen on luotava lähiympäristöön kohtauspaikkoja, joissa on tilaa keskusteluille, kiireettömyydelle ja välittämiselle. Yhdyskuntarakenteen on oltava ihmisenkokoista – senkaltaista uskon sen Ilmajoella olevan. Perheenäitinä näkee, että ne paikat, joissa lapset nauttivat ja iloitsevat ympäristöstä – ne ovat turvallisia ja niissä ihmiset viihtyvät.

Ihmisten toisilleen antama tuki, yhteinen usko tulevaisuuteen. Usko johonkin parempaan, johon yhdessä pystyy vaikuttamaan – nämä ovat auttaneet jaksamaan läpi vaikeimmatkin paikat, hetket ja vuodet. Toivottavasti sotien aikana elänyt vahva yhteisöllisyys nostaa päätään tämän päivän Suomessa. Jotta taas rohkenemme ja ottamaan vastuuta kanssaihmisistä ja kantamaan huolta heikommista. Välittäminen lähtee ihmisistä itsestään. Suomea ei ole rakennettu vahvojen ehdoilla vaan heikommista huoltapitäen. Uskon, että tässä on avain myös tulevaisuuden menestymiseen.

On tärkeää, että nuoret ikäluokat tuntevat historiamme ja ymmärtävät sopimisen ja rauhan merkityksen  – tälle päivälle ja tulevaisuudelle!

 

Hyvä juhlayleisö

 

En malta olla sanomatta muutamaa sanaa myös Oulusta, nykyisestä kotikaupungista ja jonka tulevaisuudennäkymiä olen ollut luottamushenkilönä rakentamassa viimeiset kymmenen vuotta varsin tiivisti. Oulu on ollut eritahoisten murrosten keskellä useasti. Viime vuosien murrokset, kuten elinkeinoelämän murros, ovat nopeuttaneet tarvetta uudistua ja hakea uutta elinvoimaa.

Kaupungin kassassa tämä paljon puhuttu suuri murros on näkynyt mm. yhteisöverojen romahtamisena, huippuvuosien yli 100 miljoonasta alle 25 miljoonaan euroon. Sen suuruus tarkoittaa noin neljän veroäyrin kertymää. Muutamassa vuodessa kaupungista hävisi ICT-alalta noin 4 000 työpaikka ja yli 500 palvelutyöpaikkaa – toki pari tuhatta on tullut tilallekin. Viime syksynä yhdeksän ICT-alan uutta toimijaa on sijoittunut Ouluun – ja voi sanoa, että tapasin näiden uusien yrityskuvioiden ohella vihdoin viimein myös jonkun abiystäväni.

Oulussa luotetaan yhteistyön ja kumppanuuksien voimaan. Uskomme, että voimme tehdä asioita vaikuttavimmin ja paremmin erilaisilla, uudenlaisilla kumppanuuksilla.  Olemme toteuttaneet Suomen suurimman kuntaliitoksen. Ulkoisen arvioinnin mukaan Suomen parhaimman kuntaliitoksen. Asetimme valtuustokauden alussa yhteiset päämäärät sekä tavoitetilan vuoteen 2020. Rakennamme yhdessä ”Rohkeasti uudistuvaa Pohjois-Skandinavian pääkaupunkia”. Tulevaisuuden tavoitetila mahdollistaa yhteisten päämäärien tekemisen todeksi.

Oulussa kehitetään alueen ja maakunnan elinkeinotoimintaa. Kyse on työstä ja työpaikoista. Työ on hyvinvointia ja työpaikat yhteisen elinvoimamme perusta. Elinkeinoelämässä keskeistä on kehittää ja uudistaa työmarkkinoitamme. Panostamme nuoriin, mm. tarjoamalla jokaiselle 15-17-vuotialle oululaiselle kesätyösetelin, jolla on mahdollisuus työllistää itse itsensä alueen yhdistykseen, yritykseen. Kuluneena vuonna yli 4000 nuorta teki kesätöitä tämän avulla. Loimme myös muutama vuosi sitten oppisopimuskoulutuksen kuntalisän ja nyt haemme kuntakokeilun vapautta käyttää työttömyyskorvausta koeajan verran henkilön palkkaamiseen.

Elinkeinoelämän uudistamiseen ja viennin kasvuun tähtää myös Oulun kaupungin vahvat panostukset hyödyntää Pohjois-Euroopassa itävän kasvun, tänä vuonna Oulusta on päässyt lentämään Luulajan kautta Tromssaan, jäämeren rannalle – noin 1,5 tunnissa ja viitenä päivänä viikossa.

Tärkeintä on, että meillä on yhteinen tahto tehdä ja tekemistä ohjaavat arvot; millaiset arvot toivoisin viitoittavan teidän uusien ylioppilaiden tietä?

 

Haluaisin lahjoittaa teidän arvopohjalle aimo annoksen:

Rohkeutta – kohdata uusia haasteita, ihmisiä ja kykyä ajatella seuraavaan hetkeen, tulevaisuuteen.

Kannustusta – innostusta, löytää omat vahvuutensa ja sisäinen osaaminen, sisäinen palo, kannustusta ystäviltä, lähipiiriltä – ja itseltä, rohkeutta voittaa epävarmuutensa ja luottaa tulevaan.

Yhteisöllisyyttä – reiluutta.

Vastuullisuutta – ahkeruutta. Ahkeruuden puen mietelauseeksi, ”Vain sanakirjassa ja mielikuvissa menestys tulee ennen työtä.”

Kansainvälisyyttä – kulttuurien, uskontojen ja kielten tuntemusta ja ymmärrystä.

 

Omien juurien ja kansakunnan historian tunteminen edistää meidän kaikkien itsetuntemusta ja auttaa yhteistyössä monikulttuurisessa maailmassa. Suomen itsenäisyys tarkoittaa tänä päivänä sitä, että meillä suomalaisilla on vapaus ja mahdollisuus elää maailmankansalaisina.

Arvostus historiaa kohtaan, halu kehittyä ja avoimuus uusille asioille tukevat tavoitettamme olla tulevaisuudessakin Suomi – maailman paras paikka käydä kouluja ja opiskella, tehdä töitä ja yrittää, asua, elää ja vanheta.

 

Lopuksi jaan kanssanne August E. Hohlerin ajatuksen kotipaikan – on se sitten pieni tai suuri – perhe, kylä tai lukio tarpeellisuudesta tässä suuressa maailmassa.

”Pienin kotipaikka – pesä, josta me pujahdamme pois – ja suurin kotipaikka – maailma, johon me kasvamme – ne ovat välttämättömiä; ne eivät vain ole vielä valmiita eivätkä ne valmiiksi tulekaan. Mitä paremmin joku viihtyy pienellä kotipaikalla, vapauden ja rakkauden ansiosta, sitä kykenevämpi hän on suuriin tekoihin, sitä pikemmin hänestä tulee täysivaltainen maailmankansalainen.”

 

Toivotan omasta puolesta teille kaikille Sinivalkoista itsenäisyyspäivää ja hyvää juhla-aikaa. Samalla kiitän siitä, että sain tulla juhlimaan kanssanne. Juhliville nuorille, uusille ylioppilaille toivotan Lämpimät onnittelut ja kaikkea hyvää, myötätuulta tuleville poluille – niin yhteisesti kuin myös jokaiselle henkilökohtaisen kortin ja mietelauseen kera.

Hyvää opiskeluvuoden jatkoa kotilukion koko porukalle – niin oppilaille, opettajille kuin koko henkilökunnalle!