Juhlapuhe: ”Kirjastot sivistyksen mahdollistajana Suomessa”

Oulun yliopiston kirjaston 60-vuotisjuhlaseminaari 23.5.2019

Oulun yliopisto, Agora-Sali

”Kirjastot sivistyksen mahdollistajana Suomessa”

 

Hyvä rehtori ja kirjaston johtaja 

Hyvät kuulijat, hyvä juhlaväki

On ilo ja kunnia onnitella 60 vuotiasta, olkoonkin kirjastojen polulla vasta alkupuolella olevaa, Oulun yliopiston kirjastoa. Kiitos kirjastonjohtajalle Minna Abrahamsson-Sipposelle kattavasta ja upeasta juhlapuheesta sekä kutsusta puhumaan tähän yhteiseen juhlapäivään. 

Mitä sivistys on ja miten se määritellään? Verkkopohjaisen, kansalaisten ylläpitämän sanakirja Wikipedian mukaan sivistys tarkoittaa kasvatuksen kautta omaksuttua tietoa, henkistä kehittyneisyyttä ja avarakatseisuutta. Tässä mielessä puhutaan opillisesta tai muodollisesta sivistyksestä, humanistisesta ja luonnontieteellisestä sivistyksestä, yleissivistyksestä tai akateemisesta sivistyksestä, sekä toisaalta ihmisen sisäisestä kehittyneisyydestä ja kypsyydestä. Jälkimmäiseen saatetaan viitata ”sydämen sivistyksenä” tai viisautena.

Entä jos kysyy Kotukselta, kotimaisten kielten keskukselta mistä sana sivistys oikein tulee? Kotuksen vastaus: Sivistyksen juuret ovat suomen kansankielessä. Suomen murteissa on ollut tuttu verbi sivistää, jolla tarkoitetaan siistimistä, kohentamista ja viimeistelemistä. Kirjakieleen sivistyksen toi nykymerkityksessään kangasniemeläinen Reinhold von Becker 1820-luvulla. Samalla tulivat kirjakieleen myös verbit sivistää ja sivistyä. Verbien pohjana on adjektiivi siveä, jonka alkuperäisen merkityksen on esitetty olleen ’siisti’.

Klassisen määritelmän mukaan yleissivistystä ovat tiedot ja taidot, jotka kuuluvat jokaiselle kansalaiselle. Sen juuret ovat antiikin maailmassa ja nykymuotoisena se heräsi eloon valistuksen aikana. Jokaisella kansalaisella tulee olla sellaiset tiedot ja taidot, hänen tulee siis olla sivistynyt kyetäkseen muodostamaan maailmankuvaansa saamistaan tiedoista, osallistuakseen yhteisten asioiden hoitoon. 

Opetushallituksen entisen pääjohtaja Jukka Sarjala on maininnut yleissivistyksen ominaislaaduksi myös joutilaisuuden viitaten siihen, että kouluissa tuetaan ja edistetään sivistystä. “Suomen sana ‘koulu’ juontuu ruotsin ja latinan kautta kreikasta, jossa sanan ‘skhole’ yksi merkitys oli joutilaisuus. Yleissivistävä koulutus oli siis tarkoitettu vapaille kansalaisille, jotka laajensivat tietämystään. – Mitä voisimme tästä oppia kehittäessämme maamme yleissivistävä koulutusta? Joutilaisuudellekin tulee olla tilansa. Kirjastot voivat niitä tiloja tarjota ja on hienoa, että monessa oululaisessa monitoimitalossa kirjastot ovat koulun yhteydessä, monitoimitalojen sisällä ja keskellä jopa niiden sydäminä. 

Sivistystä ja sen merkitystä voi lähestyä siis eri näkökulmista. Tässä puheessani ajattelin jakaa kanssanne historiaa ja taustapolkua siitä, miten kirjastot ovat luotu ja kehittyneet Suomessa. Miten ne ovat mahdollistaneet kansalaistemme ja siten myös yhteiskuntamme sivistystä?

Mutta ennen kuin mennään tarkemmin kirjastolakiin, millainen on Oulun yliopiston kirjaston ensiaskeleet maamme kirjastojen polulla? 

Viime viikolla Oulun yliopiston Alumnijuhlassa julkaistiin Oulun Yliopistoseuran 100v. historiateos. Sen kirjoittaja, Filosofian tohtori Samu Sarviaho toi esiin Yliopistoseuran historiaa käsittelevässä puheessaan Yliopistoseuran ja Oulun yliopiston kirjaston yhteyden – josta juontaa myös ajankohta eli se, että olemme nyt juhlistamassa 60-vuotiasta Oulun yliopiston kirjastoa. 

 

Luen katkelman Sarviahon puheesta:

”Laki Oulun yliopistosta tuli voimaan 1.8.1958. Yliopiston perustamisvaiheita on usein kutsuttu yliopistotaisteluksi. Ratkaisutaistelut käytiin Helsingissä, mutta seura antoi selustatukea merkittävänä tekijänä Oulussa. Se hoiti monia käytännön asioita ja loi kansanliikkeen. Keskeistä oli, että seuralla oli alusta asti hyvät yhteydet Oulun kaupungin johtoon, jonka edustajia oli sen hallinnossa. Maaherra Kalle Määtän kaltaiset henkilöt takasivat seuran hyvät yhteydet valtakunnan eturivin poliittisiin päättäjiin. Oululaisen elinkeinoelämän edustajat olivat myös hyvin edustettuina alusta asti, kuten Kalevan toimitusjohtaja K.A. Korkeakivi. Tällaiset yhteydet ovat olleet merkittävässä roolissa myöhemminkin.

Seuran toiminta ei suinkaan loppunut, kun sen pitkäaikainen tavoite toteutui. Uusissa säännöissä todettiin, että sen pitäisi tukea yliopiston toimintaa ja edelleen kehittämistä. Jo hieman ennen yliopiston perustamista seura perusti toimikunnan, jonka tavoitteena oli tieteellisen kirjallisuuden kerääminen. Toimikunta lähetti lahjoituspyyntöjä muun muassa tieteellisille seuroille ja yksityishenkilöille. Parin vuoden aikana saatiin lahjoituksena noin 20 000 nidettä etenkin Oulun läänin alueelta. Tällä tavalla seura käytännössä loi Oulun yliopiston kirjaston perustan.”

Hieno tarina. Oulun yliopiston kirjasto on perustettu kansanliikkeestä, pohjoisten ihmisten tuesta ja yhteisestä voimainponnistuksesta. 

Kirjasto on kiinteä osa suomalaista sivistysihannetta ja demokratiaa. Kaikille avoimena, maksuttomana palveluna kirjasto edistää monipuolisine kokoelmineen kansalaisten sivistyksellisten perusoikeuksien toteutumista. 

Kirjastossa todentuu ajatus siitä, että kaikilla tulee olla lähtökohtaisesti yhdenvertaiset mahdollisuudet koulutukseen, monipuoliseen sivistämiseen ja itsensä kehittämiseen. Kirjasto on paikka ja palvelu, joka tarjoaa kaikille avoimen ja maksuttoman pääsyn tietoon ja kulttuuriin.  Se on väylä omaehtoiseen itsensä kehittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen. 

Meillä on erilaisia muistoja kirjastoista. Omat kirjastomuistot lapsuudesta – oli tärkeää, että kirjastoon pääsi itsenäisesti ja pyörällä -matkaa oli noin 1,5km, Koskenkorvan kyläkirjastoon. Kun tulin opiskelemaan 20vuotta sitten ympäristötekniikkaa tänne yliopistolle ja muutin Ouluun, niin tutuksi tuli yliopiston kirjastot. Niiden lukuväliköt, hakukoneet – joita käytin silloin ensi kertaa. Mieleen on jääneet kohtaamiset ja keskustelut ihmisten kanssa. 

Viime aikainen kirjastokokemus on lähinnä sitä, että käyn kirjastossa lasten, eskarilaisen ja tokaluokkalaisen kanssa. Molemmilla on omat kirjastokortit ja lukeminen on mieluisaa tekemistä. Tokaluokkalaiselle se on tällä hetkellä lähes koukuttava, lukemisen päivävauhti kun saattaa olla kirja tai toistasataa sivua. Myös eduskunnassa on kattava kirjasto vaan viime kaudella oli muka liian vähän aikaa tutustua sen tarjontaan tarkemmin. 

Koulun ohella kirjasto on ollut portti valistuneeseen, aktiiviseen kansalaisuuteen. Kirjasto on tärkeä osaamisturva myös työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella oleville henkilöille. Näitä perinteitä ja tehtäviä meidän on vaalittava, päivitettävä ja jopa markkinoitava – jotta niiden arvo ymmärretään eri ikäluokissa, taustoissa ja elämäntilanteissa. 

Miten sitten kirjastot ovat kehittyneet ja mahdollistaneet lukutaidon ja demokratian leviämisen Suomessa? Varhaisimmat kotimaiset kirjastot olivat kansainvälisen esikuvan mukaan luostarikirjastoja ja kirkkojen kirjakokoelmia. Muita merkittäviä 1800-luvulla perustettuja kotimaisia kirjastoja oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kirjasto (1831). Korkeakoululaitoksen laajentuessa 1900-luvulla kuhunkin uuteen korkeakouluun perustettiin oma kirjastonsa.

Kansallisen heräämisen myötä ymmärrettiin myös yleisten kirjastojen tarve. Sivistysaatteen nimissä ryhdyttiin edistämään kansankirjastotoimintaa. Kansankirjastoja perustivat hyväntekeväisyyden nimissä lähinnä papisto ja ylioppilaat. Työväenliikkeen myötä 1800-luvun lopulla syntyi myös nk. työväenkirjastoja. 1900-luvun alussa Yhdysvalloista saapui ajatus yleisistä kirjastoista, joka osaltaan oli johtamassa nykymuotoisen yleisen kirjastolaitoksen kehittymiseen 1900-luvun alussa.

Yleisiä kirjastoja on pidetty Suomessa niin merkityksellisenä, että niiden toimintaa on ohjattu erillisellä lainsäädännöllä jo vuodesta 1928 alkaen. Yleiset kirjastot alkoivat saada valtionapua jo sitä ennen, vuonna 1921. 

Ensimmäinen kirjastolaki painotti yleisen kirjaston roolia osana suomalaista sivistysjärjestelmää ja  kansanvalistusprojektia. Tavoitteena oli nostaa suomalaisten koulutus- ja sivistystasoa yhdessä vuonna 1921 voimaan tulleen oppivelvollisuuslain kanssa. Myöhemmät lait, joista toinen kirjastolaki annettiin vuonna 1967 ja seuraava vuonna 1998, ovat edistäneet kirjastojen perustamista kattavasti maan eri puolille, vahvistaneet kirjastopalveluja osana hyvinvointiyhteiskunta- ja tietoyhteiskuntakehitystä.

Viime kaudella säädetty ja vuoden 2017 alussa voimaan tullut yleisiä kirjastoja koskeva laki kiinnittyy kansalaisyhteiskunta-ajatteluun. Digitaalisten aineistojen ja palvelujen kehittämisen kanssa samanaikaisesti korostuu fyysisen kirjastotilan merkitys. Uuden kirjastolain tavoitteena on edistää väestön yhdenvertaisia mahdollisuuksia sivistykseen ja kulttuuriin; tiedon saatavuutta ja käyttöä; lukemiskulttuuria ja monipuolista lukutaitoa; mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen sekä aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta.

Kirjastolain tavoittelema Suomi kunnioittaa ja edistää sivistyksellisiä, kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia. Kirjasto on helposti saavutettava julkinen tila ja monipuolinen arjen toimintaympäristö, jossa ihmiset kohtaavat ja kokoontuvat. Kirjastot edistävät kaikkien osallisuutta ja kiinnittymistä yhteiskuntaan. 

Tästä yhtenä hyvänä esimerkkinä on vuoden 2018 lopussa avattu yhteisöllinen Oodi-kirjasto Helsingissä. Se näkyy eduskuntatalon pääaulan ja valtiosalin isoista ikkunoista ja usein pysähdymme sitä vierasryhmien kanssa ihastelemaan. Rakennus kätkee sivistyksen, kohtaamispaikkoja ja monipuolisen vapaa-ajan tarjonnan lisäksi sisäänsä massiiviset ja vaativat teräsrakenteet – rakenteet, jotka kannattelevat koko Oodia. Ja ne rakenteet ovat muuten oululaista osaamista (Normek Oy) Tapanani onkin sanoa, että niin se on helsinkiläistenkin sivistys pohjoisen osaamisen ja ammattitaidon varassa. 

Suomen kirjastoverkko koostuu: yleisistä eli kunnallisista kirjastoista, Helsingin yliopiston yhteydessä toimivasta Kansalliskirjastosta, yliopisto-, ammattikorkeakoulu- ja erikoiskirjastoista (tieteelliset kirjastot), kouluissa ja oppilaitoksissa olevista oppilaitoskirjastoista sekä valtion ylläpitämistä kirjastoista (Näkövammaisten kirjasto Celia, Varastokirjasto).

Yliopistojen kirjastot ovat yleisiä tutkimuskirjastoja. Yliopistot saavat perusrahoituksensa valtiolta ja päättävät itsenäisesti kirjastojensa rahoituksesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei siten suoraan ohjaa yliopistokirjastojen toimintaa.

Kuten kirjastonjohtaja toi juhlapuheessaan esiin, n tärkeää, että Oulun yliopiston kirjasto on yksi kuudesta vapaakappalekirjastoista. Vapaakappalekirjastoista säädetään siis Kulttuuriaineistolaissa. Vapaakappaletoiminnan tarkoituksena on kansallisen julkaisutuotannon säilyttäminen ja saattaminen tutkijoiden ja muiden tiedon tarvitsijoiden käyttöön nyt ja tulevaisuudessa. Vapaakappalekokoelmissa säilyy myös sellainen aineisto, joka muuten katoaa saatavilta nopeasti ja jota muut kirjastot eivät talleta. 

 

Hyvä juhlaväki

Korkea lukutaito on osa sivistysihannettamme. Lukutaidon ja lukuinnostuksen viimeaikainen heikkeneminen on yhteinen huolenaiheemme. Sen eteen voidaan tehdä paljon, pieniä ja isoja loikkauksia, niin kotona, kouluissa kuin kirjastoissa. Lukemisen maisema on muuttunut nopeasti. Perinteisten painettujen tekstien rinnalla luemme yhä enemmän digitaalisia tekstejä.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen asetti syksyllä 2017 lukemisen ja lukutaidon asiantuntijoista koostuvan Lukutaitofoorumin hakemaan ratkaisuja lukutaidon ja lukuinnon heikkenemiseen. Ryhmän valmistelemat etenemisehdotuksista ja monien tahojen yhteistyöllä syntyi Lukuliike-kampanjalla. Se on haastanut ja saanut valtavan määrän lapsia ja nuoria lukemaan sekä erilaisia tahoja mahdollistamaan ja tukemaan lasten ja nuorten lukemista – juuri niin kuin oli tarkoituskin. 

Inhimillinen tarve kertoa ja vastaanottaa tarinoita on pysynyt ennallaan. Tarinoiden lukijoiksi ja tekijöiksi innostajana kirjastoilla on tärkeä rooli. Erityisesti lasten ja nuorten innostamiseksi tarinoiden maailmaan tarvitsemme uusia kokeiluja sekä vahvaa yhteistyötä kirjaston, koulun ja päiväkodin kesken.

Valeuutisointi, yhden ainoan totuuden esittäminen pelkästään esittäjän lähtökohdasta ja disinformaatio ovat uhka kehittyvälle ja maata eteenpäin vievälle sivistykselle. Uhkana ne ovat yllättävän montaa kautta.

Ensinnäkin ihmisen maailmankuva ja sen muodostaminen vaikeutuu, jos perustaa valintansa saamaansa väärään tietoon, liittyy se sitten terveyteen, politiikkaan, tai vaikkapa sairaudenhoitoon. Se voi johtaa pahimmassa tapauksessa poikkeuksellisiin valintoihin ja arvostelukyvyn heikkenemiseen sekä niin yksilön, yhteisön kuin yhteiskunnan kannalta vääriin valintoihin. 

Toisekseen valeuutiset ja väärän informaatioon tutustuminen, saati omaksuminen ottavat ja vievät aikaa. Entä jos käy niin niin, että aikaa ei olekaan käyttää, ns.oikean tiedon hakemiseen, tutustumiseen? Entä jos lapsemme ja nuoremme tai ihmiset ikään katsomatta tottuvat saamaan tietonsa, johon perustavat päätöksentekonsa ja maailmankuvansa lähinnnä yksittäisiltä ihmisiltä, toisiltaan vailla laajempaa arviointia, tietopohjaa?

Valeuutisoinnin ja nopeasti syntyvien vastakkainasettelujen maailmassa kirjastolla on entistäkin tärkeämpi tehtävä luotettavan ja monipuolisen tiedon tarjoajana, sivistyksen mahdollistajana sekä sanan- ja ilmaisunvapauden puolustajana. 

Kirjasto on ja sen tulee olla erilaisten, keskenään ristiriitaistenkin tiedon, näkemysten ja ajatusten areena, jonne kaikki ovat tervetulleita. Tulevaisuudessa kirjaston on myös kyettävä houkuttelemaan kansalaisia erilaisen ja osin myös ristiriitaisen tiedon äärelle, kyseenalaistamaankin sitä myös sen ohella, että kirjasto tarjoaa ja vaalii perustehtäväänsä.

Digitaalisaatio edistää kirjastojen mahdollisuuksia tarjota laadukkaita palveluita ja sisältöjä yhä laajemmille yleisöille. Tämä tarkoittaa mahdollisuuksia tavoittaa myös uusia käyttäjiä. Tähän mahdollisuuteen tarttuminen edellyttää digitaalisten näkökulmien entistä kokonaisvaltaisempaa huomioon ottamista suunnitelmissa ja uudenlaista osaamista, muun muassa kirjaston asiakkaiden erilaisten tarpeiden parempaa tuntemista, teknologioiden hyödyntämistä ja tiiviimpää yhteistyötä kirjastojen ja muiden toimijoiden kesken. Lyhyesti tiivistettynä palvelualttiutta – jota kuulemamme mukaan Oulun yliopiston kirjastolla onneksi on.  Tämä myös tarkoittaa että on oltava ymmärrystä siitä, mitkä kaikki asiat milloinkin kilpailevat ihmisten ajasta, huomiosta ja kyvystä omaksua uutta.

Viime syksynä valmistui tietopolitiikkaa ja tekoälyä sekä niiden eettisiä kysymyksiä tarkasteleva selonteko. Tietopoliittisia periaatteita ja eettisiä linjauksia tarvitaan juuri nyt, kun yhteiskunta on yhä verkottuneempi ja tiedon merkitys voimavarana entisestään korostuu. Suomen tietopolitiikassa painottuu osaamisen, osallisuuden ja luottamuksen merkitys tietoon perustuvan yhteiskunnan kehittymisen edellytyksenä. Luottamus demokratiaan, keskinäiseen kunnioitukseen, tahtoon tehdä hyvää ja rakentaa maatamme kestävästi uuden vuosisadan ajassa. Siinä heijastuvat suomalaisen sivistysyhteiskunnan arvot ja suunta.

Olisimmeko pienenä kansakuntana näin kehittynyt maa ilman toimivaa kirjastolaitostamme? Uskallan sanoa, että emme. Huomisen hyvinvointi rakennetaan tänään. Kirjastot ovat todellakin toimineet sivistyksen mahdollistajana Suomessa. Oulun yliopiston kirjaston saavuttaessa 60 vuoden iän, on meidän kunkin toimittava siten, että myös tulevaisuudessa kirjastot kutsuvat ja tukevat ihmisiä kasvamaan, kohtaamaan, oppimaan ja sivistymään.. Johdonmukaisella työllä mahdollistamme sen ja sivistyksen laajasti Suomessa. Toivotan teille jokaiselle hyvää 60v.juhlaseminaaria ja alkavaa kesää!

FacebookTwitterGoogle+PinterestTumblrShare

Verkkouutiset: He ovat eduskunnan valiokuntien uudet puheenjohtajat

Kasperi Summanen |

Valiokuntien jäsenet vaihtuvat vielä hallituksen muodostuksen jälkeen.

Eduskunnan täysistunto valitsi torstaina jäsenet eduskunnan valiokuntiin. Valiokunnat valitsivat myöhemmin keskuudestaan puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat. Valiokuntien jäsenet vaihtuvat vielä sen jälkeen, kun hallitus on muodostettu. Valiokuntien jäsenet löytyvät tämän linkin takaa.

Eduskunta tiedotti puheenjohtajavalinnoista torstaina illalla. Verkkouutiset listasi valinnat alle:

Suuri valiokunta: puheenjohtajaksi Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), I varapuheenjohtajaksi Jani Mäkelä (ps.) ja II varapuheenjohtajaksi Risto Kalliorinne (vas.)

Perustuslakivaliokunta: puheenjohtajaksi Maria Guzenina (sd.), varapuheenjohtajaksi Timo Heinonen (kok.)

Ulkoasiainvaliokunta: puheenjohtajaksi Laura Huhtasaari (ps.), varapuheenjohtajaksi Erkki Tuomioja (sd.)

Valtiovarainvaliokunta: puheenjohtajaksi Timo Harakka (sd.), varapuheenjohtajaksi Hannakaisa Heikkinen (kesk.)

Tarkastusvaliokunta: puheenjohtajaksi Maria Ohisalo (vihr.), varapuheenjohtajaksi Pia Viitanen (sd.)

Hallintovaliokunta: puheenjohtajaksi Lulu Ranne (ps.), varapuheenjohtajaksi Mari-Leena Talvitie (kok.)

Lakivaliokunta: puheenjohtajaksi Ville Tavio (ps.), varapuheenjohtajaksi Sandra Bergqvist (r.)

Liikenne- ja viestintävaliokunta: puheenjohtajaksi Katja Taimela (sd.), varapuheenjohtajaksi Markus Lohi (kesk.)

Maa- ja metsätalousvaliokunta: puheenjohtajaksi Anne Kalmari (kesk.), varapuheenjohtajaksi Teuvo Hakkarainen (ps.)

Puolustusvaliokunta: puheenjohtajaksi Kalle Jokinen (kok.), varapuheenjohtajaksi Jari Ronkainen (ps.)

Sivistysvaliokunta: puheenjohtajaksi Mia Laiho (kok.), varapuheenjohtajaksi Jukka Gustafsson (sd.)

Sosiaali- ja terveysvaliokunta: puheenjohtajaksi Hanna Kosonen (kesk.), varapuheenjohtajaksi Pia Kauma (kok.)

Talousvaliokunta: puheenjohtajaksi Jukka Kopra (kok.), varapuheenjohtajaksi Hannu Hoskonen (kesk.)

Tulevaisuusvaliokunta: puheenjohtajaksi Anna-Maja Henriksson (r.), varapuheenjohtajaksi Bella Forsgrén (vihr.)

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta: puheenjohtajaksi Paavo Arhinmäki (vas.), varapuheenjohtajaksi Tarja Filatov (sd.)

Ympäristövaliokunta: puheenjohtajaksi Arto Pirttilahti (kesk.), varapuheenjohtajaksi Inka Hopsu (vihr.)

Arktisella asenteella

(Julkaistu Talvitie 2019 – vaalilehdessä)

Mielenkiinto arktisiin asioihin kasvaa ympäri maailman. Oman arktisen innostukseni sain aikanaan toimiessani Oulun kaupungin puheenjohtajatehtävissä. On ollut ilo jatkaa arktisen politiikan parissa myös kansanedustajana, Suomen arktisessa parlamentaarikkovaltuuskunnassa.

Maailmassa on kahdeksan arktista maata. Pohjoismaiden lisäksi jäseniä ovat Venäjä, Yhdysvallat ja Kanada. Ne muodostavat Arktisen Neuvoston, yhden tärkeimmistä arktisen politiikan toimijoista. Neuvosto käsittelee arktisen alueen hallitusten ja ihmisten kohtaamia ongelmia ja haasteita. Kukin jäsenmaa toimii vuorollaan neuvoston puheenjohtajana.

Suomen puheenjohtajuuskausi alkoi toukokuussa 2017. Kaksivuotiskauden kärkiteemoja ovat olleet ympäristönsuojelu, viestintäyhteydet, meteorologinen yhteistyö ja koulutus. Näillä aloilla Suomessa ja erityisesti myös meidän alueellamme on myös kansainvälistä huippuosaamista.

Ympäristönsuojelussa isoin tavoite on vähentää mustan hiilen määrää. Toimivat viestintäyhteydet mahdollistavat pitkien etäisyyksien alueella palveluita, kuten opetusta saamen kielellä ja terveydenhoidon palveluja etäyhteyksin. Samalla ne lisäävät saavutettavuutta ja luovat turvallisuutta. Meteorologinen yhteistyö on tärkeää sää- ja jääpalvelujen kehittämisen sekä ilmastotutkimuksen kannalta. Koulutus on avain kestävään kehitykseen.

Tiedämme, että ilmastonmuutoksen myötä arktiset elinolosuhteet muuttuvat ainakin kaksi kertaa niin nopeasti kuin muualla maailmassa. Siksi on tärkeää, että Suomi korostaa YK:n kestävän kehityksen Agenda2030 -tavoitteita sekä vahvistaa sidettä tavoitteiden ja Arktisen neuvoston toiminnan välillä.

Yhteisten tavoitteiden eteen tarvitaan konkreettisia ehdotuksia ja tekoja – ei vain valtioiden tasolla vaan myös yrityksissä, yhteisöissä ja paikallishallinnossa. Esillä on ollut niin datakeskukset ja kaapeliyhteydet, kauppaesteiden purku, infrainvestoinnit ja -yhteydet, jäämeren rataselvitys kuin matkailu. Siksi on tärkeää, että myös alueellamme tehdään kauaskantoista arktista politiikkaa.

Suomen arktisen vaikuttavuuden kannalta on keskeistä, millaista roolia EU tavoittelee arktisessa politiikassa. Se tarkoittaa yhteisiä tavoitteita ja aktiivista vaikuttamistyötä Euroopan parlamentin ja komission linjauksiin. Sitä olemme tehneet kuluvan talven muun muassa tapaamalla komission arktista politiikkaa valmistelevaa Jari Vileniä.

Mari-Leena Talvitie

suomen arktisen parlamentaarikkovaltuuskunnan jäsen

Perheille joustoa ja vapautta valita

(Kolumni julkaistu Talvitie 2019 – vaalilehdessä)

Perheiden monenlaiset elämäntilanteet ovat arkipäivää. Siksi yhteiskunnan ei pidä liikaa määritellä, mikä hoito- tai tukimuoto on missäkin elämäntilanteessa toimivin. Kahden lapsen äitinä tiedän, että lapsesta sekä vanhempien työ- ja elämäntilanteista johtuen samassakin perheessä voi olla eri aikoina monenlaisia tarpeita.

Perhevapaista valtaosan käyttävät äidit. Viime vuosina on lisätty kiintiöityjä isävapaita, jotka ovat kuin huomaamatta pönkittäneet järjestelmän jäykkyyttä. Raskaiden kiintiöiden sijaan järjestelmää on muutettava niin, että tuet ja vapaat vastaavat joustavasti perheiden tarpeisiin ja huomioivat opiskelun, työn ja yrittäjyyden sekä myös työelämän ulkopuolella olevat.

Ensi kaudella on aika tehdä perhevapaauudistus, joka edistää tasa-arvoa ja parantaa erityisesti naisten asemaa työmarkkinoilla. Vanhemmuuden kustannuksia on maksettava 2020-luvun Suomessa myös miesten ja isien työnantajien, ei vain naisvaltaisten työnantajien. Kuluneella kaudella säädettiin 2 500 euron kertakorvaus äidin työnantajalle, jos äiti palaa perhevapaiden jälkeen samaan työpaikkaan. Uudistuksen suunnittelussa on syytä kuulla erilaisia lapsi- ja perhejärjestöjä sekä työmarkkinaosapuolia.

Olemme keränneet tavoitteitamme puolueen Perheet ja työelämä –asiakirjaksi. Siinä on malli uudeksi perhevapaajärjestelmäksi. Se koostuisi 5 viikon äidille maksettavasta odotusrahasta, vuoden mittaisesta ansiosidonnaisesta vanhempainvapaasta, jossa molemmille vanhemmille on kiintiöity 3kk ja joiden lisäksi vapaasti jaettavissa on 6kk. Tämän jatkoksi tulisi 6 kuukauden joustava hoitoraha. Nämä kaikki muut, paitsi odotusraha, perhe voi halutessaan käyttää kokopäiväisenä tai osapäiväisenä esimerkiksi osa-aikaisen työn ohessa eli pitkittää vapaat puolittaen euromäärän ja tuplaten keston. Esimerkiksi hoitoraha olisi kokopäiväisenä 800 euroa/kuukaudessa, joten lapsiperheillä olisi vanhempainrahakauden jälkeen mahdollisuus valita, onko jompikumpi vanhemmista lapsen tai lasten kanssa kotosalla.

Kokoomuksen linjauksissa keskiössä on lapset ja perheet. Tavoitteena on yksinkertaistaa ja kehittää tukijärjestelmiä sekä lisätä perheen mahdollisuuksia erityisesti pienten, alle 3-vuotiaiden lasten hoitoon. Samalla edistetään ja joustavoitetaan siirtymistä perhevapailta työelämään.

Yhtä tärkeää on kehittää varhaiskasvatuksen laatua, nostaa osallistumisastetta ja tarjota jokaiselle 5-6-vuotiaalle lapselle maksuton (20h) esiopetus. Kokoomuksen tavoitteena lisäksi, että jokaisella on vähintään yksi harrastus. Sujuvan arjen ja perheen yhteisen ajan osalta on tärkeää, että yhä useampi harrastus olisi iltapäiväisin koulun yhteydessä.

Mari-Leena Talvitie

oululainen kahden lapsen äiti, puolueen vpj.

puolueen Perheet ja työelämä – asiakirjan valmistelija

Talvitie-vaalilehden pääkirjoitus

(Kirjoitus julkaistu Talvitie 2019 -vaalilehdessä)

Sinulla on kädessäsi vaalilehteni, jonka olen tehnyt siksi, että saisit tutustua minuun ja päättää, voisinko olla Sinun tulevaisuuden rakentajasi. Olen oululainen kansanedustajaehdokas Mari-Leena Talvitie, perheenäiti ja ympäristötekniikan diplomi-insinööri. Toimin ensimmäisen kauden kansanedustajana sekä puolueeni, Kansallisen Kokoomuksen varapuheenjohtajana. Toivottavasti innostut tutustumaan tämän lehden kautta minuun ja ajatuksiini tarkemmin – tulet tapaamaan tai otat yhteyttä!

Lapset ja nuoret ovat lähellä sydäntäni – tietenkin perheenäitinä, mutta myös tulevaisuuden vastuunkantajana. Olen joukkuepelaaja niin politiikassa kuin jalkapallokentällä. Haluan vahvistaa suomalaista osaamista, luoda hyvinvointia yrittäjyydellä ja työllä, parantaa maailmaa järkivihreillä ratkaisuilla ja tehdä meidän ihmisten arjesta sujuvampaa. Olenkin tiivistänyt sen näin: ”Tulevaisuus kiinnostaa minua, koska aion viettää loppuelämäni siellä.”

Viereiseltä sivulta voit lukea minusta sanottua -tukikommentteja. Kommenteissa muun muassa puhemies Paula Risikon ja ministeri Antti Häkkäsen sekä opiskelija Niilo Heinosen näkemyksiä Mari-Leenasta. Toiselta aukeamalta voit kurkistaa elämääni ja lukea tarinan siitä, miten minusta tuli minä. Lisäksi voit lukea ajatuksiani, Lex Talvitiestä eli lakialoitteestani, joka johti asunto-osakeyhtiölain muutokseen sekä tiivistyksiä teemoistani ja näkemyksiäni siitä, miten tulevaisuudessa voimme rakentaa yhdessä parempaa Suomea.

Löydät lehdestä Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari Tuovisen kirjoituksen työn vastaanottamisen kannattavuudesta sekä oululaisen nuorisotyönohjaaja Mono Kuoppalan kirjoituksen nuorten hyvinvointiin liittyvästä päätöksenteosta. Yrittäjä, entinen kansanedustaja Esko Kurvinen kirjoittaa pohjoisen erityispiirteistä.

Lisäksi kampanjapäällikköni Niilo Heinonen kertoo kampanjan tunnelmista ja näet kuvia vaalikentiltä sekä yhteystiedot. Löydät sieltä myös äänestyspäivät sekä poimintoja kalenteristani kampanjan loppusuoralta. Taustoihini, kampanjatapahtumiini ja tukijoihini voit tutustua tarkemmin myös netti- tai facebook-sivuillani.

Tervetuloa rakentamaan ihmisenkokoista tulevaisuutta – tehdään yhdessä järkipolitiikkaa suurella sydämellä!

Mari-Leena Talvitie

kansanedustajaehdokas nro 135