Suullinen kysymys ja ulkoministerin vastaus hallituksen toimintalinjasta al-Holin tapauksessa

Suullinen kysymys tehdyistä päätöksistä virkamiesten toiminnan ohjaamiseksi ja hallituksen toimintalinjasta al-Holin tapauksessa
Arvoisa puhemies! Valtion johdolla, arvoisa hallitus, teillä on suojelupoliisien ja muiden asiantuntijoiden kautta paras tieto niin turvallisuusuhkien kuin myös yksittäisten henkilöiden osalta. Valta ja vastuu kokonaisarviointiin ja päätökseen on siis vain ja ainoastaan hallituksella. Vähintä, mitä kansalaiset tässä tilanteessa ansaitsevat ja odottavat, on avoimuus, poliittinen, selkeä linja ja vastuullisuus.
Kokoomus on peräänkuuluttanut, että Suomi yhtyisi linjaan, joka on myös muissa Pohjoismaissa. Suomalaiset orpolapset sekä pienet lapset huoltajan suostumuksella pitäisi saada pois leiriltä, turvaan. Pohjoismaat ovat pystyneet kotiuttamaan yksittäisiä orpolapsia. Ruotsi on kotiuttanut 7 orpolasta, Norja 5 orpolasta, Ranska 15, Saksa 3, Tanska yhden äidin suostumuksella ja toisen lapsen, joka oli orpolapsi.
Kysynkin: mitä hallitus on tehnyt, ja jos käy nyt selväksi, että ei ole tehnyt, niin mitä aikoo tehdä suomalaisten orpolasten kotiuttamiseksi ja saamiseksi pois leiriltä?

Ulkoministeri Pekka Haavisto
(vastauspuheenvuoro)
Arvoisa puhemies! Erittäin tärkeä kysymys. On sellainen ero erilaisten orpolasten välillä, että jotkut ovat olleet tällaisissa, voisi sanoa lastensuojelulaitoksissa, joita sillä alueella on, ja jotkut ovat perheisiin sijoitettuna samanikäisten lasten kanssa. Omassa päätöksenteossamme olemme joutuneet ottamaan myöskin sellaisen kokonaisarvion huomioon niiden osalta, jotka ovat samanikäisten lasten kanssa sijoitettuna perheisiin. Mutta orpolapset ovat olleet yksi meidän prioriteettimme niissä keskusteluissa, joita käymme tätä aluetta hallinnoivan kurdihallinnon kanssa.
FacebookTwitterGoogle+PinterestTumblrShare

Puhe ympäristörakentajakillan vuosijuhlassa

Puhe killalle Lasaretissa 16.11.2019

Oulun yliopiston Ympäristörakentajakilta ry

 

Hyvä killan pj ja hallitus, aiemmat pj ja hallituslaiset

Hyvät alumnit, killan yhteistyötahot ja Wäinö – joka on herännyt henkiin

Hyvä juhlaväki

 

Menneisyys on viisautta varten. Nykyhetki kuuluu toiminnalle, mutta ilolle on varattu tulevaisuus!

-Benjamin Disraeli-

 

Rakas kiltamme

Tämän puheen kirjoittaminen Sinulle oli yksi vaikeimmista puheista, vaikka kirjoitan puheita viikottain. On niin monta asiaa, josta kiitän Sinua.

Kaikkein suurin on yhteisöllisyys ja ihanat ihmiset, elinikäiset ystävät ja tietenkin se, että opin paljon ja että valmistuin – viimeisessä vanhan tutkinnon erässä, kesällä 2010 – mutta kuitenkin. Kilta ja kiltahuone – niiden yhteisöllisyys loivat turvan yliopiston ja ympäröivän maailman myrskyissä ja merkitsi sitä, että sai luottaa toisiin ihmisiin, kuten edelleen kiltahuoneella. Se, mikä sovittiin, se myös pidettiin.

Kun kiltamme perustettiin vuonna 1959, kiinnostuksen kohteena oli nimenomaan ammatilliset asiat. Killan toiminnan käynnistäminen jo joulukuussa 1959 kertoi osaston opiskelijoiden aktiivisuudesta. Kuten moni teistä on kuullut, laki OUlun yliopistosta allekirjoitettiin heinäkuussa 1958 ja ensimmäiset opiskelijat aloittivat syksyllä 59, eli juurikin 60 vuotta sitten – kuten koko yliopisto juhlii nyt 60.lukuvuotta teemalla For the next generation, tuleville sukupolville.

Oulun yliopiston Rakentajakilta perustettiin 4.12.59 Oulun Asemakadulla sijainneessa Keilahallin baarissa. Kokouksen pöytäkirja kertoo, että

  1. Tilaisuudessa juotiin rapakaljaa ja poltettiin savukkeita. Jokainen johti omaa puhettaan. Kynämiehenä toimi Suomio.
  2. Päätettiin panna pystyyn popula ajamaan rakentamiosaston opiskelijoiden etuja jne….. Tarkoitus oli nimenomaan edistää opintoasioita, omaa alaa koskevia harrastuksia sekä yhdistää heidät toverillisesti liittoon – eli myös yhteistä vapaa-ajan viettoa pidettiin tärkeänä!

Kiitos killalle

– yhteisölle, joka oli opiskeluaikana rakas ja tärkeä ja jolla on edelleen erityinen paikka sydämessäni.

Juhlapuhe: ”Kirjastot sivistyksen mahdollistajana Suomessa”

Oulun yliopiston kirjaston 60-vuotisjuhlaseminaari 23.5.2019

Oulun yliopisto, Agora-Sali

”Kirjastot sivistyksen mahdollistajana Suomessa”

 

Hyvä rehtori ja kirjaston johtaja 

Hyvät kuulijat, hyvä juhlaväki

On ilo ja kunnia onnitella 60 vuotiasta, olkoonkin kirjastojen polulla vasta alkupuolella olevaa, Oulun yliopiston kirjastoa. Kiitos kirjastonjohtajalle Minna Abrahamsson-Sipposelle kattavasta ja upeasta juhlapuheesta sekä kutsusta puhumaan tähän yhteiseen juhlapäivään. 

Mitä sivistys on ja miten se määritellään? Verkkopohjaisen, kansalaisten ylläpitämän sanakirja Wikipedian mukaan sivistys tarkoittaa kasvatuksen kautta omaksuttua tietoa, henkistä kehittyneisyyttä ja avarakatseisuutta. Tässä mielessä puhutaan opillisesta tai muodollisesta sivistyksestä, humanistisesta ja luonnontieteellisestä sivistyksestä, yleissivistyksestä tai akateemisesta sivistyksestä, sekä toisaalta ihmisen sisäisestä kehittyneisyydestä ja kypsyydestä. Jälkimmäiseen saatetaan viitata ”sydämen sivistyksenä” tai viisautena.

Entä jos kysyy Kotukselta, kotimaisten kielten keskukselta mistä sana sivistys oikein tulee? Kotuksen vastaus: Sivistyksen juuret ovat suomen kansankielessä. Suomen murteissa on ollut tuttu verbi sivistää, jolla tarkoitetaan siistimistä, kohentamista ja viimeistelemistä. Kirjakieleen sivistyksen toi nykymerkityksessään kangasniemeläinen Reinhold von Becker 1820-luvulla. Samalla tulivat kirjakieleen myös verbit sivistää ja sivistyä. Verbien pohjana on adjektiivi siveä, jonka alkuperäisen merkityksen on esitetty olleen ’siisti’.

Klassisen määritelmän mukaan yleissivistystä ovat tiedot ja taidot, jotka kuuluvat jokaiselle kansalaiselle. Sen juuret ovat antiikin maailmassa ja nykymuotoisena se heräsi eloon valistuksen aikana. Jokaisella kansalaisella tulee olla sellaiset tiedot ja taidot, hänen tulee siis olla sivistynyt kyetäkseen muodostamaan maailmankuvaansa saamistaan tiedoista, osallistuakseen yhteisten asioiden hoitoon. 

Opetushallituksen entisen pääjohtaja Jukka Sarjala on maininnut yleissivistyksen ominaislaaduksi myös joutilaisuuden viitaten siihen, että kouluissa tuetaan ja edistetään sivistystä. “Suomen sana ‘koulu’ juontuu ruotsin ja latinan kautta kreikasta, jossa sanan ‘skhole’ yksi merkitys oli joutilaisuus. Yleissivistävä koulutus oli siis tarkoitettu vapaille kansalaisille, jotka laajensivat tietämystään. – Mitä voisimme tästä oppia kehittäessämme maamme yleissivistävä koulutusta? Joutilaisuudellekin tulee olla tilansa. Kirjastot voivat niitä tiloja tarjota ja on hienoa, että monessa oululaisessa monitoimitalossa kirjastot ovat koulun yhteydessä, monitoimitalojen sisällä ja keskellä jopa niiden sydäminä. 

Sivistystä ja sen merkitystä voi lähestyä siis eri näkökulmista. Tässä puheessani ajattelin jakaa kanssanne historiaa ja taustapolkua siitä, miten kirjastot ovat luotu ja kehittyneet Suomessa. Miten ne ovat mahdollistaneet kansalaistemme ja siten myös yhteiskuntamme sivistystä?

Mutta ennen kuin mennään tarkemmin kirjastolakiin, millainen on Oulun yliopiston kirjaston ensiaskeleet maamme kirjastojen polulla? 

Viime viikolla Oulun yliopiston Alumnijuhlassa julkaistiin Oulun Yliopistoseuran 100v. historiateos. Sen kirjoittaja, Filosofian tohtori Samu Sarviaho toi esiin Yliopistoseuran historiaa käsittelevässä puheessaan Yliopistoseuran ja Oulun yliopiston kirjaston yhteyden – josta juontaa myös ajankohta eli se, että olemme nyt juhlistamassa 60-vuotiasta Oulun yliopiston kirjastoa. 

 

Luen katkelman Sarviahon puheesta:

”Laki Oulun yliopistosta tuli voimaan 1.8.1958. Yliopiston perustamisvaiheita on usein kutsuttu yliopistotaisteluksi. Ratkaisutaistelut käytiin Helsingissä, mutta seura antoi selustatukea merkittävänä tekijänä Oulussa. Se hoiti monia käytännön asioita ja loi kansanliikkeen. Keskeistä oli, että seuralla oli alusta asti hyvät yhteydet Oulun kaupungin johtoon, jonka edustajia oli sen hallinnossa. Maaherra Kalle Määtän kaltaiset henkilöt takasivat seuran hyvät yhteydet valtakunnan eturivin poliittisiin päättäjiin. Oululaisen elinkeinoelämän edustajat olivat myös hyvin edustettuina alusta asti, kuten Kalevan toimitusjohtaja K.A. Korkeakivi. Tällaiset yhteydet ovat olleet merkittävässä roolissa myöhemminkin.

Seuran toiminta ei suinkaan loppunut, kun sen pitkäaikainen tavoite toteutui. Uusissa säännöissä todettiin, että sen pitäisi tukea yliopiston toimintaa ja edelleen kehittämistä. Jo hieman ennen yliopiston perustamista seura perusti toimikunnan, jonka tavoitteena oli tieteellisen kirjallisuuden kerääminen. Toimikunta lähetti lahjoituspyyntöjä muun muassa tieteellisille seuroille ja yksityishenkilöille. Parin vuoden aikana saatiin lahjoituksena noin 20 000 nidettä etenkin Oulun läänin alueelta. Tällä tavalla seura käytännössä loi Oulun yliopiston kirjaston perustan.”

Hieno tarina. Oulun yliopiston kirjasto on perustettu kansanliikkeestä, pohjoisten ihmisten tuesta ja yhteisestä voimainponnistuksesta. 

Kirjasto on kiinteä osa suomalaista sivistysihannetta ja demokratiaa. Kaikille avoimena, maksuttomana palveluna kirjasto edistää monipuolisine kokoelmineen kansalaisten sivistyksellisten perusoikeuksien toteutumista. 

Kirjastossa todentuu ajatus siitä, että kaikilla tulee olla lähtökohtaisesti yhdenvertaiset mahdollisuudet koulutukseen, monipuoliseen sivistämiseen ja itsensä kehittämiseen. Kirjasto on paikka ja palvelu, joka tarjoaa kaikille avoimen ja maksuttoman pääsyn tietoon ja kulttuuriin.  Se on väylä omaehtoiseen itsensä kehittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen. 

Meillä on erilaisia muistoja kirjastoista. Omat kirjastomuistot lapsuudesta – oli tärkeää, että kirjastoon pääsi itsenäisesti ja pyörällä -matkaa oli noin 1,5km, Koskenkorvan kyläkirjastoon. Kun tulin opiskelemaan 20vuotta sitten ympäristötekniikkaa tänne yliopistolle ja muutin Ouluun, niin tutuksi tuli yliopiston kirjastot. Niiden lukuväliköt, hakukoneet – joita käytin silloin ensi kertaa. Mieleen on jääneet kohtaamiset ja keskustelut ihmisten kanssa. 

Viime aikainen kirjastokokemus on lähinnä sitä, että käyn kirjastossa lasten, eskarilaisen ja tokaluokkalaisen kanssa. Molemmilla on omat kirjastokortit ja lukeminen on mieluisaa tekemistä. Tokaluokkalaiselle se on tällä hetkellä lähes koukuttava, lukemisen päivävauhti kun saattaa olla kirja tai toistasataa sivua. Myös eduskunnassa on kattava kirjasto vaan viime kaudella oli muka liian vähän aikaa tutustua sen tarjontaan tarkemmin. 

Koulun ohella kirjasto on ollut portti valistuneeseen, aktiiviseen kansalaisuuteen. Kirjasto on tärkeä osaamisturva myös työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella oleville henkilöille. Näitä perinteitä ja tehtäviä meidän on vaalittava, päivitettävä ja jopa markkinoitava – jotta niiden arvo ymmärretään eri ikäluokissa, taustoissa ja elämäntilanteissa. 

Miten sitten kirjastot ovat kehittyneet ja mahdollistaneet lukutaidon ja demokratian leviämisen Suomessa? Varhaisimmat kotimaiset kirjastot olivat kansainvälisen esikuvan mukaan luostarikirjastoja ja kirkkojen kirjakokoelmia. Muita merkittäviä 1800-luvulla perustettuja kotimaisia kirjastoja oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kirjasto (1831). Korkeakoululaitoksen laajentuessa 1900-luvulla kuhunkin uuteen korkeakouluun perustettiin oma kirjastonsa.

Kansallisen heräämisen myötä ymmärrettiin myös yleisten kirjastojen tarve. Sivistysaatteen nimissä ryhdyttiin edistämään kansankirjastotoimintaa. Kansankirjastoja perustivat hyväntekeväisyyden nimissä lähinnä papisto ja ylioppilaat. Työväenliikkeen myötä 1800-luvun lopulla syntyi myös nk. työväenkirjastoja. 1900-luvun alussa Yhdysvalloista saapui ajatus yleisistä kirjastoista, joka osaltaan oli johtamassa nykymuotoisen yleisen kirjastolaitoksen kehittymiseen 1900-luvun alussa.

Yleisiä kirjastoja on pidetty Suomessa niin merkityksellisenä, että niiden toimintaa on ohjattu erillisellä lainsäädännöllä jo vuodesta 1928 alkaen. Yleiset kirjastot alkoivat saada valtionapua jo sitä ennen, vuonna 1921. 

Ensimmäinen kirjastolaki painotti yleisen kirjaston roolia osana suomalaista sivistysjärjestelmää ja  kansanvalistusprojektia. Tavoitteena oli nostaa suomalaisten koulutus- ja sivistystasoa yhdessä vuonna 1921 voimaan tulleen oppivelvollisuuslain kanssa. Myöhemmät lait, joista toinen kirjastolaki annettiin vuonna 1967 ja seuraava vuonna 1998, ovat edistäneet kirjastojen perustamista kattavasti maan eri puolille, vahvistaneet kirjastopalveluja osana hyvinvointiyhteiskunta- ja tietoyhteiskuntakehitystä.

Viime kaudella säädetty ja vuoden 2017 alussa voimaan tullut yleisiä kirjastoja koskeva laki kiinnittyy kansalaisyhteiskunta-ajatteluun. Digitaalisten aineistojen ja palvelujen kehittämisen kanssa samanaikaisesti korostuu fyysisen kirjastotilan merkitys. Uuden kirjastolain tavoitteena on edistää väestön yhdenvertaisia mahdollisuuksia sivistykseen ja kulttuuriin; tiedon saatavuutta ja käyttöä; lukemiskulttuuria ja monipuolista lukutaitoa; mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen sekä aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta.

Kirjastolain tavoittelema Suomi kunnioittaa ja edistää sivistyksellisiä, kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia. Kirjasto on helposti saavutettava julkinen tila ja monipuolinen arjen toimintaympäristö, jossa ihmiset kohtaavat ja kokoontuvat. Kirjastot edistävät kaikkien osallisuutta ja kiinnittymistä yhteiskuntaan. 

Tästä yhtenä hyvänä esimerkkinä on vuoden 2018 lopussa avattu yhteisöllinen Oodi-kirjasto Helsingissä. Se näkyy eduskuntatalon pääaulan ja valtiosalin isoista ikkunoista ja usein pysähdymme sitä vierasryhmien kanssa ihastelemaan. Rakennus kätkee sivistyksen, kohtaamispaikkoja ja monipuolisen vapaa-ajan tarjonnan lisäksi sisäänsä massiiviset ja vaativat teräsrakenteet – rakenteet, jotka kannattelevat koko Oodia. Ja ne rakenteet ovat muuten oululaista osaamista (Normek Oy) Tapanani onkin sanoa, että niin se on helsinkiläistenkin sivistys pohjoisen osaamisen ja ammattitaidon varassa. 

Suomen kirjastoverkko koostuu: yleisistä eli kunnallisista kirjastoista, Helsingin yliopiston yhteydessä toimivasta Kansalliskirjastosta, yliopisto-, ammattikorkeakoulu- ja erikoiskirjastoista (tieteelliset kirjastot), kouluissa ja oppilaitoksissa olevista oppilaitoskirjastoista sekä valtion ylläpitämistä kirjastoista (Näkövammaisten kirjasto Celia, Varastokirjasto).

Yliopistojen kirjastot ovat yleisiä tutkimuskirjastoja. Yliopistot saavat perusrahoituksensa valtiolta ja päättävät itsenäisesti kirjastojensa rahoituksesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei siten suoraan ohjaa yliopistokirjastojen toimintaa.

Kuten kirjastonjohtaja toi juhlapuheessaan esiin, n tärkeää, että Oulun yliopiston kirjasto on yksi kuudesta vapaakappalekirjastoista. Vapaakappalekirjastoista säädetään siis Kulttuuriaineistolaissa. Vapaakappaletoiminnan tarkoituksena on kansallisen julkaisutuotannon säilyttäminen ja saattaminen tutkijoiden ja muiden tiedon tarvitsijoiden käyttöön nyt ja tulevaisuudessa. Vapaakappalekokoelmissa säilyy myös sellainen aineisto, joka muuten katoaa saatavilta nopeasti ja jota muut kirjastot eivät talleta. 

 

Hyvä juhlaväki

Korkea lukutaito on osa sivistysihannettamme. Lukutaidon ja lukuinnostuksen viimeaikainen heikkeneminen on yhteinen huolenaiheemme. Sen eteen voidaan tehdä paljon, pieniä ja isoja loikkauksia, niin kotona, kouluissa kuin kirjastoissa. Lukemisen maisema on muuttunut nopeasti. Perinteisten painettujen tekstien rinnalla luemme yhä enemmän digitaalisia tekstejä.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen asetti syksyllä 2017 lukemisen ja lukutaidon asiantuntijoista koostuvan Lukutaitofoorumin hakemaan ratkaisuja lukutaidon ja lukuinnon heikkenemiseen. Ryhmän valmistelemat etenemisehdotuksista ja monien tahojen yhteistyöllä syntyi Lukuliike-kampanjalla. Se on haastanut ja saanut valtavan määrän lapsia ja nuoria lukemaan sekä erilaisia tahoja mahdollistamaan ja tukemaan lasten ja nuorten lukemista – juuri niin kuin oli tarkoituskin. 

Inhimillinen tarve kertoa ja vastaanottaa tarinoita on pysynyt ennallaan. Tarinoiden lukijoiksi ja tekijöiksi innostajana kirjastoilla on tärkeä rooli. Erityisesti lasten ja nuorten innostamiseksi tarinoiden maailmaan tarvitsemme uusia kokeiluja sekä vahvaa yhteistyötä kirjaston, koulun ja päiväkodin kesken.

Valeuutisointi, yhden ainoan totuuden esittäminen pelkästään esittäjän lähtökohdasta ja disinformaatio ovat uhka kehittyvälle ja maata eteenpäin vievälle sivistykselle. Uhkana ne ovat yllättävän montaa kautta.

Ensinnäkin ihmisen maailmankuva ja sen muodostaminen vaikeutuu, jos perustaa valintansa saamaansa väärään tietoon, liittyy se sitten terveyteen, politiikkaan, tai vaikkapa sairaudenhoitoon. Se voi johtaa pahimmassa tapauksessa poikkeuksellisiin valintoihin ja arvostelukyvyn heikkenemiseen sekä niin yksilön, yhteisön kuin yhteiskunnan kannalta vääriin valintoihin. 

Toisekseen valeuutiset ja väärän informaatioon tutustuminen, saati omaksuminen ottavat ja vievät aikaa. Entä jos käy niin niin, että aikaa ei olekaan käyttää, ns.oikean tiedon hakemiseen, tutustumiseen? Entä jos lapsemme ja nuoremme tai ihmiset ikään katsomatta tottuvat saamaan tietonsa, johon perustavat päätöksentekonsa ja maailmankuvansa lähinnnä yksittäisiltä ihmisiltä, toisiltaan vailla laajempaa arviointia, tietopohjaa?

Valeuutisoinnin ja nopeasti syntyvien vastakkainasettelujen maailmassa kirjastolla on entistäkin tärkeämpi tehtävä luotettavan ja monipuolisen tiedon tarjoajana, sivistyksen mahdollistajana sekä sanan- ja ilmaisunvapauden puolustajana. 

Kirjasto on ja sen tulee olla erilaisten, keskenään ristiriitaistenkin tiedon, näkemysten ja ajatusten areena, jonne kaikki ovat tervetulleita. Tulevaisuudessa kirjaston on myös kyettävä houkuttelemaan kansalaisia erilaisen ja osin myös ristiriitaisen tiedon äärelle, kyseenalaistamaankin sitä myös sen ohella, että kirjasto tarjoaa ja vaalii perustehtäväänsä.

Digitaalisaatio edistää kirjastojen mahdollisuuksia tarjota laadukkaita palveluita ja sisältöjä yhä laajemmille yleisöille. Tämä tarkoittaa mahdollisuuksia tavoittaa myös uusia käyttäjiä. Tähän mahdollisuuteen tarttuminen edellyttää digitaalisten näkökulmien entistä kokonaisvaltaisempaa huomioon ottamista suunnitelmissa ja uudenlaista osaamista, muun muassa kirjaston asiakkaiden erilaisten tarpeiden parempaa tuntemista, teknologioiden hyödyntämistä ja tiiviimpää yhteistyötä kirjastojen ja muiden toimijoiden kesken. Lyhyesti tiivistettynä palvelualttiutta – jota kuulemamme mukaan Oulun yliopiston kirjastolla onneksi on.  Tämä myös tarkoittaa että on oltava ymmärrystä siitä, mitkä kaikki asiat milloinkin kilpailevat ihmisten ajasta, huomiosta ja kyvystä omaksua uutta.

Viime syksynä valmistui tietopolitiikkaa ja tekoälyä sekä niiden eettisiä kysymyksiä tarkasteleva selonteko. Tietopoliittisia periaatteita ja eettisiä linjauksia tarvitaan juuri nyt, kun yhteiskunta on yhä verkottuneempi ja tiedon merkitys voimavarana entisestään korostuu. Suomen tietopolitiikassa painottuu osaamisen, osallisuuden ja luottamuksen merkitys tietoon perustuvan yhteiskunnan kehittymisen edellytyksenä. Luottamus demokratiaan, keskinäiseen kunnioitukseen, tahtoon tehdä hyvää ja rakentaa maatamme kestävästi uuden vuosisadan ajassa. Siinä heijastuvat suomalaisen sivistysyhteiskunnan arvot ja suunta.

Olisimmeko pienenä kansakuntana näin kehittynyt maa ilman toimivaa kirjastolaitostamme? Uskallan sanoa, että emme. Huomisen hyvinvointi rakennetaan tänään. Kirjastot ovat todellakin toimineet sivistyksen mahdollistajana Suomessa. Oulun yliopiston kirjaston saavuttaessa 60 vuoden iän, on meidän kunkin toimittava siten, että myös tulevaisuudessa kirjastot kutsuvat ja tukevat ihmisiä kasvamaan, kohtaamaan, oppimaan ja sivistymään.. Johdonmukaisella työllä mahdollistamme sen ja sivistyksen laajasti Suomessa. Toivotan teille jokaiselle hyvää 60v.juhlaseminaaria ja alkavaa kesää!

Puhe ”Välähdyksiä tulevaisuuden kunnasta ”-tilaisuudesta 29.1.2019

Arvon kuntaministeri, puhujat

Hyvät tulevaisuuden kuntien rakentajat

Hyvä yleisö

 

”Organisaatiot eivät suinkaan kuole siihen, että tekevät vääriä asioita 

vaan siihen, että jatkavat aikanaan oikeiden asioiden tekemistä liian pitkään. ”

Doz & Kosonen, 2008

 

On hyvä tuntea historiaa, jotta voi ymmärtää myös paremmin nykyisyyttä ja jopa suunnitella, ennustaa tulevaa. Tämä pätee moneen asiaan, on kyse ihmisen käyttäytymisestä kuin kuntakentän tulevaisuudesta.

On ilo tulevaisuuden kunta parlamanteraarisen työryhmän varapuheenjohtajana viitoittaa tietä tulevaisuuden kuntaan ja pohtia tässä meidän yhteisessä tuokiossa, millä avuilla pystymme sinne navigoimaan.

Toimin Hallintovaliokunnassa, joka on eduskunnan kuntavaliokunta sekä ennen kansanedustajuutta, kuusi vuotta olin Oulun kaupungin johdossa, ensin hallituksen puheenjohtajana kun rakensimme uutta Oulua, Suomen suurinta kuntayhdistymistä ja sitten uuden Oulun aloittaessa sen ensimmäisenä valtuuston puheenjohtajana.

 

Millainen on tulevaisuuden kunta?

Riippumatta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tarkasta aikataulusta, kuntakenttä on pitkään kaivannut ja tarvinnut leveämpiä hartioita sote-palveluiden järjestämiseen. Joten tulevaisuuden kunnassa painottuu nykyistä enemmän sivistys, hyvinvointi, elinvoima ja kuntademokratia. Kunnan tehtävät ovat siis muokkaantumassa vahvasta palveluiden järjestäjästä sivistyksen ja hyvinvoinnin edistäjäksi, elinvoiman moottoriksi ja kuntademokratian, niin suoran kuin edustuksellisen kuntademokratian edistäjäksi.

Maailmassa ja erityisesti teknologioissa sekä niiden hyödyntämisen kautta joka taholla on meneillään isoja ja liiankin monimutkaisia muutoksia. Mikään muu ei ole niin varmaa kuin muutos. Monenlaiset muutosvoimat vaikuttavat kuntiin ja sitä kautta kunnalliseen päätöksentekoon ja itsehallintoa. Kuntien on kyettävä ennakoimaan ja ottamaan huomioon toimintaympäristönsä, uudistamaan toimintatapojaan ja hakemaan kestäviä ratkaisuja.

Kuntapolitiikkaa koskevat hallituskausittaiset uudistukset yhdistettynä isoihin toimintaympäristö muutoksiin ovat aiheuttaneet, näin ainakin parlamentaarisessa työryhmässä olemme aistineet, kuntakentässä muutosväsymystä. Ja mitä se on tarkoittanut? Muutosväsymys on voinut osaltaan myös vaikuttaa siihen, että tuottavuus ei ole kehittynyt toivotusri, odotetusti. Muutosväsymys on vaikuttanut myös kasvun potentiaaliin, toisilla alueilla kielteisesti ja toisilla alueilla myönteisesti.

Muutoksen keskellä ja myllerryksessä jokaisen kunnan elinvoima, hyvinvointi ja demokratian vahvuus löytyy niistä asioista, joihin kuntalaiset pystyvät itse vaikuttamaan. Kunnassa toimivat yrittäjät, kunnan asukkaat, elämäntilanteesta huolimatta, mökkiläiset, lomailijat pystyvät itse vaikuttamaan. Samalla olennaista ja tärkeää ,on myös se, että tieto pääsee sinne, missä ihmiset voivat vaikuttaa asioiden etenemiseen sekä sinne, päätöksiä ja tulevaisuuden linjauksia tehdään.

Samalla kun siirrymme digitaalisiin palveluihin on mainio mahdollisuus toteuttaa iso toimintatapojen muutos. Eli miten siirrämme ajattelun ja toiminnan pois hallinnon näkökulmasta kuntalaislähtöisyyteen eli asiakas-, toimija- ja yrittäjälähtöisyyteen, esteettömästi. On kyse sitten kaavoituksesta, rakennusluvan tai päivähoitopaikan hausta. Kaikki nämä voidaan toteuttaa asiakaslähtöisesti jos on tahtoa ja halua.

Kuten ministeri toi esiin avauspuheessaa, Demokratia on maamme tärkein kivijalka. Tulevaisuudessa edustuksellista demokratiaa on vahvistettava joka tasolla, limittäin ja yhtä useammin. Enää ei riitä se, että äänestysprosentti on neljän vuoden välein riittävän korkea. Suoraa demokratiaa tukemalla ja suoran demokratian keinoja käyttäen voidaan vahvistaa myös edustuksellista demokratiaa, nostaa jopa äänestysprosenttia.

Se, miten hyvin kunnassa mahdollistetaan asukkaiden, kaupunginosaryhmien, vapaaehtoisten ja järjestöjen toiminta sekä erilaisten tapahtumien toteutus, vaikuttaa siihen, vahvistuuko vai heikentyykö kuntademokratia. Tämä yhdessä toimintaympäristön muutosten kanssa muokkaa väistämättä myös luottamushenkilön roolia ja tapaa toimia sekä tehtäväkenttää.

Voimassa oleva kuntalaki on mahdollistava laki, jonka pohjalta eri kunnissa voi olla käytössä eri malleja, kuitenkaan unohtamatta palvelujen yhdenvertaisuutta. Kuntakentän parhaat mallit ja valtakunnalliset hyvät käytännöt tulisi tunnistaa ja hyödyntää. Kuntaliitto tekee hyvää työtä parhaiden käytänteiden levittämisessä. Se, että otetaanko niitä käyttöön riittävän ripeästi ja kokeiluluontoisesti on täysin kiinni kunnan luottamushenkilöistä, työntekijöistä ja johdosta.

Kuntastrategia auttaa kuntaa navigoimaan muuttuvassa toimintaympäristössä kohti kestäviä valintoja ja yhteistyötä, menestystä sekä kuntalaisten hyvää elämää. (Oulu 2025-kaupunkistrategia esimerkkinä osallistavasta ja yhteisöllisestä kuntastrategian teosta. Esim.tavoitteena Oulu on Suomen paras paikka opiskella 2025 ja mitä sen toteutumiseen on tehty)

Kuntapäättäjien merkitys ei vähene, vaan kunnallisella päätöksenteolla on jatkossakin suuri merkitys alueen kehitykseen ja asukkaiden hyvinvointiin. Valtuutetut ovat jatkossakin paljosta vastuussa. Nyt ja Tulevaisuudessakin kaikki tapahtuu jossain paikassa ja yhteisössä, jossain kunnassa. Ihmiset elävät, asuvat, yrittävät, opiskelevat tai harrastavat, tekevät töitä jossain kunnossa. Kunta, on se sitten iso tai pieni kunhan se on ratkaisuja etsivä ja yhteisöllinen,on edelleen koti kaikelle ja meille kaikille.

 

Millainen on sitten valtuutetun rooli nykyisessä tai tulevaisuuden kunnassa?

Kirjoitimme kollega Hanna Sarkkisen, joka myös toimii parlamentaarisessa työryhmässä, valtuustokauden alussa Valtuutetun käsikirjaan tulevaisuuden valtuutetusta. Eli se, miten hyvin kunta mahdollistaa asukkaiden, kaupunginosaryhmien, vapaaehtoisten ja järjestöjen toimintaa sekä monenlaisten tapahtumien toteutusta vaikuttaa siihen, vahvistuuko kuntademokratia. Tämä yhdessä toimintaympäristön muutosten kanssa muokkaa väistämättä myös luottamushenkilön roolia ja tapaa toimia sekä tehtäväkenttää.

Tulevaisuuden kunnanvaltuutetun perustehtävä on tehdä päätöksiä sekä ohjata kunnan taloutta ja toimintaa. Perinteisen päätöksentekoroolin lisäksi luottamushenkilöillä on erilaisia päällekkäisiä ja limittäisiä rooleja, ja eri valtuutetuilla on erilaisia tapoja toimia. Osa valtuutetuista tulee toimimaan demokratian vahvistajana eli yhteisön viestijänä ja verkostojen vetäjänä, osa kunnan uudistajana ja ideoijana, jotkut kehittäjinä ja markkinoijina ja toiset kumppanuuksien luojina ja yhteistyön rakentajina. Osa toimii toisiaan tukevissa ja täydentävissä rooleissa tulevaisuuden rakentajana. Osa valtuutetuista ja päätöksentekijöistä on parhaimmillaan jo toiminut samanaikaisesti monessa edellä luetellussa roolissa.

Kaikki suuri on seurausta jostain pienestä. Asioita tehdään, suunnitellaan ja rakennetaan, hyvät asiat eivät tapahdu ihan tuosta vaan, ellei joku ole ajatellut ja toiminut. Esikoululaisen tyttäreni teki muutama viikko sitten hätkähdyttävän ajankohtaisen huomion. Olimme lähdössä aamulla pulkalla esikouluun. Yöllä oli satanut lunta, vaikka kuinka paljon. Tyttö kysyi olenko ajatellut miten NIIN pienestä? Miten NIIN pienestä kuin lumihiutale voi tulla jotain näin suurta? Ja näytti lumimäärää ympärillään. Kovin paljoa en ollut ajatellut mutta sain kuitenkin vastatuksia, että kaikki suuri syntyy ja kasvaa ihan pienestä. Joet, meri, rakennukset, sinä ja minä.

KIITOS vielä ministeri Vehviläiselle, työryhmille ja valmistelijoille tästä yhteisestä työstä. Toivotan omasta puolesta Hyvää ja yhteisöllistä Välähdyksiä tulevaisuuden kunnasta – iltapäivää. Loppuun oma kiteytys, miksi tulevaisuus inspiroi itseäni? ”Tulevaisuus kiinnostaa minua, koska eino viettää loppuelämäni siellä”

Suullinen kyselytuntikysymys turvapaikanhakijoiden uusintahakemuksista sekä ministerin vastaus

Täysistunto Torstai 17.1.2019
Suullinen kysymys turvapaikanhakijoiden uusintahakemuksista
Mari-Leena Talvitie kok
Arvoisa puhemies! Olemme tällä kaudella edistäneet turvapaikkapolitiikkaa, joka takaa inhimillisen ja humaanin kohtelun ja on samalla riittävän tiukka ja jämäkkä. Vuonna 2018 uusia turvapaikkahakemuksia jätettiin noin 2 400, ja määrä on sama kuin muissa Pohjoismaissa. Kuitenkin uusintahakemuksia jätettiin lähes yhtä paljon, noin 2 000.
Useat hakijat ovat jättäneet monia uusintahakemuksia peräkkäin, ja kansalaisia ihmetyttää, miksi uusintahakemuksia tulee niin paljon. Turvapaikkajärjestelmä ei toimi, jos lainvoimaisen kielteisen päätöksen saanut ei poistu maasta eikä häntä voida poistaa maasta. Nyt järjestelmää käytetään jopa lainvoimaisen päätöksen välttelyyn, viivästyttämiseen.
Tähän liittyvä laki eli uusintahakemuksen väärinkäyttöä rajaava lakimuutos on jo eduskunnassa. Se on yksi merkittävä lainmuutos, jolla voisimme tehostaa ja kohdentaa viranomaisresurssien käyttöä. Lakimuutoksella voitaisiin estää [Puhemies koputtaa] uusintahakemusten väärinkäyttöä ja viivästymistarkoituksella [Puhemies koputtaa] tehdyt uusintahakemukset eivät estäisi palautusta. Olisi melkein [Puhemies koputtaa] paikallaan kysyä [Puhemies koputtaa] muilta eduskuntaryhmiltä, miksi tämä tärkeä esitys ei edennyt [Puhemies koputtaa] eduskuntaryhmien yhteislausumassa.
Sisäministeri Kai Mykkänen
(vastauspuheenvuoro)
Arvoisa puhemies! Oleellisinta on se, että lakiesitys käsitellään asianmukaisesti, ja toivottavasti päädytään siihen, että pystymme estämään tilanteen, jossa oikeustajua koetellaan viivytystarkoituksessa väärin käyttäen uusintahakemusten mahdollisuutta.
On selvää, että joissakin tapauksissa ensimmäinen käsittelykierros ei ole hakijasta riippumattomista syistä ottanut huomioon kaikkea vainon kohteeksi tulemisen seikkoja, ja tällöin uusintahakemuksen pitää olla mahdollinen. Mutta on aivan totta, että tällä hetkellä jopa palautusvaiheessa lentokentällä jätetään hakemuksia tietäen tietysti, että se johtaa käsittelyyn, palautuksen peruuntumiseen. [Puhemies koputtaa] Meillä on päivystysmenettely pystytetty, jolla pystytään teknisesti tämä estämään, mutta tämä laki olisi äärimmäisen tärkeä nyt, kun meillä on tilanne, jossa näitä lainvoimaisia päätöksiä tulee tänä vuonna paljon, ja oikeustajua todella koetellaan, jos viivytystarkoituksessa [Puhemies koputtaa] kolmannen, neljännen, viidennen hakemuksen kanssa sitten jäädään maahan.
Lakiesitys on tehty niin, että se on [Puhemies koputtaa] kohtuullinen mutta [Puhemies koputtaa] puuttuisi tähän ongelmaan, [Puhemies koputtaa] ja toivon, että eduskunta asian [Puhemies koputtaa] käsittelee.
Kysymyksen käsittely päättyi.