Oulu mukaan maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun – Kokoomuksen Talvitie: Lapset ja perheet kiittävät!

Syksyllä 2018 ensimmäistä kertaa käynnistynyt 5-vuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilu jatkuu ja laajenee. Ensi syksynä käynnistyvälle toiselle kierrokselle on valittu yhteensä 27 kuntaa. Kokeilun ensimmäisellä kierroksella mukana on ollut yhteensä 19 kuntaa, joista 14 on päättänyt jatkaa myös toiselle kierrokselle.

Mukana toisella kierroksella on myös Oulu. Kokoomuksen kansanedustaja ja kokoomuksen varapuheenjohtaja Mari-Leena Talvitie iloitsee, että kotikaupunki on mukana kokeilussa.

”Tämä on innostava uutinen kaikille oululaisille 5-vuotiaille ja heidän perheille. Varhaiskasvatuksella luodaan pohjaa tulevaisuuden oppimiselle, hyvinvoinnille ja tasa-arvolle. Suomessa varhaiskasvatukseen osallistuminen on edelleen pohjoismaisittain alhaisella tasolla. Tavoitteena on, että entistä useampi osallistuisi ja siihen kokeilu luo hyvän kannustuksen. Hienoa, että Oulu kasvavana suurena kaupunkina on siinä mukana”, Talvitie toteaa.

Kokoomus julkaisi eduskuntavaaliohjelmansa torstaina. Puolueen tavoitteena on tehdä esiopetuksesta kaksivuotista. Tämä tarkoittaisi, että kaikki 5-6 –vuotiaat lapset pääsisivät osallistumaan 20 tuntia viikossa ilman että perheet maksaisivat varhaiskasvatusmaksuja. Näin vahvistettaisiin koulutuksellista tasa-arvoa ja tasoitettaisiin lasten tietä koulun alkuun.

”Lapset ja perheet kiittävät! Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa opitaan leikin ja laulun kautta, lapsen luontaista kehitystä ja kiinnostuksen kohteita mukaillen, tärkeitä taitoja. Siellä herätetään innostusta ja opitaan oppimaan. Nyt jatkettu ja laajennettu 5-vuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilu luo myös pohjaa kaksivuotiselle esiopetukselle”, Talvitie toteaa.

Kokeilun toisella kierroksella valtion rahoitusvastuu kokeilusta kaksinkertaistuu. Asiakasmaksujen menetyksestä korvataan kunnille 40 prosenttia, kun ensimmäisellä kierroksella korvaus oli 20 prosenttia. Kokeilu kasvatti suosiotaan toisella kierroksella myös valtakunnallisesti. Nyt mukana on yhteensä 27 kuntaa ja 18 600 lasta. Tämä tarkoittaa liki kolmannesta kaikista Suomen 5-vuotiaista.

FacebookTwitterGoogle+PinterestTumblrShare

Kokoomuksen Talvitie: Lisätalousarviosta tärkeitä panostuksia Ouluun

Oululainen kansanedustaja ja Kokoomuksen varapuheenjohtaja Mari-Leena Talvitie on tyytyväinen hallituksen lisäpanostuksiin lisätalousarvioesityksessä.

Kun poliisi julkisti tammikuussa useita lapsiin kohdistuneita seksuaalirikosepäilyjä, oululaiset kansanedustajat vaativat valtiolta lisäresursointia. Tänään valtioneuvosto on päättänyt lisätalousarviossa näistä toimista, joista Ouluun arvioidaan kohdentuvan kaiken kaikkiaan 1,85 miljoonaa euroa.

”Valtion toimet ja resursointi Ouluun ovat mittavia ja vaikuttavia. Nämä toimet tukevat matalan kynnyksen lapsi- ja nuorisotyötä, ennaltaehkäisevää toimintaa sekä lisäävät niin toimijoiden yhteistyötä kuin turvallisuusviranomaisten resursseja”, kertoo Talvitie.

Talvitie nostaa esimerkeiksi lisäpanostuksen nuorisotyöhön (300 000 euroa) sekä lasten ja nuorten psykososiaaliseen tukeen, josta tulee Ouluun pilotti (500 000e). Yhtä lailla on tärkeää panostaa uudenlaisiin toimiin netissä ja tukea niin vanhempia kuin koulujakin, esimerkiksi Grooming ilmiön torjunta kouluissa ja opetustoimen henkilöstön koulutus 600 000e (arvioitu jyvitys) sekä nettipoliisitoiminnan vahvistaminen (Ouluun 2htv + KRP:n tuki) 150 000 euroa.

”Lasten ja nuorten yksinäisyys ja siitä johtuva yhteisön kaipuu ovat aikamme ilmiö. Toimet, jotka vahvistavat lapsille ja nuorille harrastuksia, mielekästä tekemistä sekä antavat tukea nuorille ja perheille, jotka sitä tarvitsevat ovat vaikuttavia”, huomauttaa Talvitie

Aiemmin hallitus kohdensi Oulun ensi- ja turvakoti ry:lle sekä Vuollen setlementti ry:lle (Oulun poikien talo) yhteensä 250 000 euron avustukset sekä Väestöliitto ry:lle 180 000 euron avustuksen. Nämä kaikki tekevät tärkeää ennaltaehkäisevää työtä.

Kokoomuksen Talvitie: On sydämen asia parantaa sotiemme veteraanien kotipalveluita

Tiedote

29.8.2018

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, oululainen kansanedustaja Mari-Leena Talvitie iloitsee, että vihdoin ja viimein rintamaveteraaneille mahdollistetaan samat palvelut kuin sotainvalideille.

Kokoomuksen puoluekokous hyväksyi tähän liittyvän aloitteen kesällä Turussa ja tuoreena varapuheenjohtajana sekä rintamaveteraanitoimikunnan jäsenenä otin puoluekokouksen päätöksen edistämisen sydämen ja kunnian asiaksi.

Rintamaveteraaneille mahdollistetaan uuden lainsäädännön kautta samat kotona asumista tukevat palvelut kuin sotainvalideille. Päätös varmistaa sodassa olleiden kansalaisten palveluiden yhdenvertaisuuden kotipaikasta ja sotakohtalosta riippumatta.

”On sydämen asia, yhteinen velvollisuutemme huolehtia veteraanisukupolvesta. Siksi on tärkeää, että lainsäädäntö saadaan voimaan jo ensi vuonna”, kertoo Talvitie.

Sotilasvammalaki on taannut sotainvalidien asiat. Kuntoutus sekä kotiin annettavat palvelut ovat olleet kohtuullisella tasolla jo vuosikymmeniä. Muiden rintamasotilas-, rintamapalvelus- tai rintamatunnuksen tunnuksen omaavien veteraanien, miesten tai naisten, osalta näin ei vieläkään ole, koska heidän palveluiden toteuttamisesta ei ole lakia. Heidän palveluiden puolesta ja määrärahoista valtion budjetissa on jouduttu kamppailemaan, vuosi toisensa jälkeen.

Tavoitteena on, että hallitus valmistelee lainsäädäntömuutokset ja kaikki eduskuntapuolueet sitoutuvat siihen, että lainsäädäntö käsitellään siten, että se voi tulla voimaan 1.11.2019.

Lisätietoja:

Mari-Leena Talvitie

044 527 3288

Sujuvoitetaan asunto-osakeyhtiöiden päätöksentekoa

Asunto-osakeyhtiöissä on lähes puolet Suomen asunnoista ja siten ne muodostavat huomattavan osan kansallisvarallisuudestamme. Kaupunkien ja keskustojen kehittymistä hidastaa tai jopa estää purkavaan uudisrakentamiseen ja täydennysrakentamiseen kohdistuvat asunto-osakeyhtiölain vaatimukset.

Purkava uudisrakentaminen tarkoittaa muun muassa sitä, ettei rakennusta ole kokonaistaloudellisesti järkevää korjata. Jolloin vaihtoehto on rakentaa samalle paikalle osin tai kokonaan uusi rakennus tai myydä rakennusoikeus.

Hankkeissa ongelmana on se, että asunto-osakeyhtiölaki vaatii yhtiökokouksen yksimielisen päätöksen LISÄKSI jokaisen osakkaan suostumuksen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eri mieltä olevan ei tarvitse edes kertoa näkemystään yhtiökokouksessa vaan riittää, ettei anna myöhemmin suostumustaan suunniteltuihin toimenpiteisiin.

Törmäsin lain epäkohtaan ja näin sen haittavaikutukset toimiessani Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtajana, vuosina 11-12. Silloin Oulun ydinkeskustassa oli suunnitteilla useissa kortteleissa purkavaa lisä- ja täydennysrakentamista samoin Kivisydän- iso maanalainen parkkiratkaisu. Oli kohtuutonta, että joku saattoi pitkittää päätöksentekoa periaatteesta. Vai olikohan katkeruus oikea syy. Joku teki sitä ylimääräisen rahan toivossa, vaikkei siitä kukaan halunnut puhua. Joku vailla ymmärrystä siitä, mitä kaikkea muuta samalla viivästyi.

Ainakin kaikissa kuusikkokaupungeissa on ollut samanlaisia tilanteita. Päätin tehdä parhaani, että lainsäädäntö muuttuisi. Hallitusohjelmaan saimme Alkukaudesta vauhditimme asiaa oululaiskollegojen voimin. Teimme kirjallisen kysymyksen ja sittemmin lakialoitteen. Saimme siihen yli 100 kansanedustajan tuen. Ehdotimme, että ainakin purkavan lisärakentamisen tilanteessa päätöksenteon vaatimus yksimielisyydestä muuttuisi vaateeksi enemmistöpäätöksenteosta.

Oikeusministeri asetti syksyllä 2017 työryhmän pohtimaan asunto-osakeyhtiölain muutostarpeita. Työryhmän loppuraportti julkaistaan tiistaina 8.5. Silloin selviää, voidaanko asunto-osakeyhtiöiden päätöksentekoa sujuvoittaa purkavan uudisrakentamisen osalta. Voiko myös kaava-asiat edetä tietyllä määräenemmistöllä, ilman vaadetta yksimielisyydestä? Se olisi helpotus monelle taloyhtiölle ja asukkaille sekä edistäisi täydennysrakentamista. Toivotaan, että työryhmän esitys tukee lakialoitettamme.

Kaleva: Kokoomus tukee Niinistöä presidentiksi – Niinistön terveiset: ”Kyllä kan­san­liik­kees­sä tilaa on”

(Julkaistu Kalevassa 28.10.)

Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie ja puheenjohtaja Petteri Orpo totesivat, että kokoomuksella on paikka Sauli Niinistön valintaa tukevassa kansanliikkeessä.
Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie ja puheenjohtaja Petteri Orpo totesivat, että kokoomuksella on paikka Sauli Niinistön valintaa tukevassa kansanliikkeessä.
KOTIMAA 28.10.2017 13:29 | PÄIVITETTY 28.10.2017 13:46
KIRSI TURKKI

Kokoomuksen puoluevaltuusto sai lauantaina puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpon välityksellä terveiset tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä, kun kokoomuksen puoluevaltuusto asettui odotetusti kansanliikkeen ehdokkaana olevan Niinistön uudelleenvalinnan tueksi.

– Torit ja tilaisuudet ovat täyttyneet, mutta mukaan mahtuu kuuleman mukaan erittäin hyvin, ehkä houkuttelet vielä tuttaviasikin mukaan. Vaaleja ei ole vielä käyty ja vielä vähemmän ne on ratkaistu. Tulos tehdään talvella, Orpo luki Niinistön viestiä kokoomuslaisille.

Niinistö kehui viestissään vapaaehtoisten intoa auttaa. Mukana kansanliikkeessä on ollut 17 000 ihmistä. Osa heistä on Niinistön vanhoja tuttuja kokoomuksesta, mutta mukana on myös tukijoita hyvin eri taustoista.

Niinistö muistutti, että hän aloittaa kampanjansa itsenäisyyspäivän jälkeen, mutta vaalikeskustelut alkavat jo ensi maanantaina eli aiemmin kuin koskaan ennen istuvan presidentin aikana.

– Ne nostavat tunnelmaa, Niinistö arvioi viestissään.

Lopuksi Niinistö toivoi Orpolle lähettämässään sähköpostissa, että kaikki hänen tukijansa tekevät vaaleista reilut, asiaan pureutuvat  ja hyvähenkiset vaalit.

Pipoja, mukeja ja kahvia

Helsinkiin kokoontuneita kokoomuslaisia ei tarvinnut hyvähenkiseen kampanjaan herätellä. Puoluevaltuusto hyväksyi kokoomuksen asettumisen Niinistön uudelleenvalinnan tueksi raikuvin taputuksin. Aulatiloissa myynnissä olevat S N pipot, mukit ja Sauludo-kahvipaketit kävivät kaupaksi.

Petteri Orpon mukaan kansanliikkeen ehdokkaaksi asettuminen oli istuvalle presidentille luonteva ratkaisu. Yhtä luontevaa Orpon mukaan on, että kokoomuksen paikka on Niinistöä tukevassa kansanliikkeessä. Kokoomuksen puoluevaltuusto päätti Niinistön tukemisesta kokouksessaan lauantaina Helsingissä.

– Meidän kokoomuslaisten on helppo asettua presidentti Niinistön viestien tueksi. Ne ovat samoja, joita olemme itse nostaneet esiin.

Orpo muistutti, että erityisesti tässä ajassa Suomen johdossa on oltava vahvaa ulko- ja turvallisuuspoliittista osaamista, jota presidentti Sauli Niinistöllä on.

– Näen Niinistössä edelleen samaa Saulia kuin aina. Hän on hieman etäinen, hänessä on valtavasti karismaa. Niinistön kyky perehtyä asioihin ja omistautua niille on hämmästyttävää. Tärkeiksi kokemistaan asioista hänellä on vahvat mielipiteet. Eikä hän ujostele tuoda niitä julki. Niinistö ei epäroi johtaa, Orpo hehkutti.

Orpon mukaan Niinistö ei kuitenkaan ole vain vahva ulko- ja turvallisuuspolitiikan osaaja, vaan myös arvojohtaja. Arvojohtajuudesta esimerkkejä ovat Tukikummit-säätiön  perustaminen ja kohtuullisen yhteiskunnan puolesta puhuminen.

Orpo muistutti myös Niinistön luontoharrastuksesta. Hän jopa mainitsi Niinistön osallistumisen Ylen Luonto-Suomi-ohjelmaan.

Kansanliike hoitaa rahoituksen

Orpo korosti, että kansanliike hoitaa Niinistön kampanjan rahoituksen, mutta matkan varrella voidaan katsoa, tarvitaanko kokoomukselta apua.

Itse Orpo aikoo kiertää puhumassa Niinistön uudelleenvalinnan puolesta ja kannustaa kokoomuslaisia vaalityöhön.

– Olen myös kansanliikkeen käytettävissä, mikäli tarvitaan.