Normien purkutalkoot käynnissä – ehdota poistettavia normeja

MARI-LEENA-TALVITIE-7

 

Tuleeko mieleen toimimatonta sääntelyä? Onko joku asia jäänyt hoitamatta tai postipaketti noutamatta, kun huomasitkin passin vanhentuneen? Nyt on aika ehdottaa turhia normeja ja sääntelyä poistettavaksi, sillä Orpon hallitus on käynnistänyt normienpurkutalkoot. Esimerkiksi passien voimassaoloa pidennetään nykyisestä viidestä vuodesta kymmenen vuoteen.

Me kokoomuslaiset haluamme rakentaa Suomea, jossa ihmisten arkea tai halua yrittää ei tukahduteta liian sääntelyn alle. Valmistelua on tehty hallituspuolueiden eduskuntaryhmien norminpurkutyöryhmässä, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon johdolla. Ensimmäisellä listalla on 32 ehdotusta eri aloilta.

Normin purkuehdotuksia on monen tasoisia. Haluamme luopua turhista lääkärilausunnoista, keventää pienten tapahtumien pystytykseen ja purkamiseen liittyvää byrokratiaa, helpottaa ampumaratojen sääntelyä, edistää kiinteistökauppojen sujuvampaa sähköistä asiointia sekä poistaa yrittäjän uuden alun esteitä.

Turvallisuusympäristömme on voimakkaassa muutoksessa. On tärkeää, että yhteiskuntamme ja kansalaiset ovat varautuneita erilaisiin tilanteisiin. Reserviläisyys, maanpuolustustahto ja suomalaisten halu osallistua erilaisiin maanpuolustusharjoituksiin on korkealla. Meillä on pulaa harjoituspaikoista, joka johtuu osin siitä, että ampumaratojen ympäristölupavelvoitteita on kiristetty viime vuosikymmenenä. Nyt tähänkin saadaan muutos, kun ympäristöministeri Mykkäsen johdolla ampumaratojen ympäristölupasääntelyä järkevöitetään ripeästi.

Suomalaisten työpaikat, talouskasvu ja viime kädessä hyvinvointi syntyy pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Yrittäjyyden edellytyksiä halutaan parantaa monin eri tavoin. Ehdotamme toimia, joilla esteitä yrittäjyyden uuden alun edestä puretaan ja yrittäjien raportointivelvoitteita kevennetään. Pienenä esimerkkinä optisen alan päällekkäisvalvontaa ehdotetaan poistettavaksi.

Matkailu- ja ravintola-alalle ehdotetaan helpotuksia muun muassa sallimalla jatkossa ikkunattomien hotellihuoneiden rakentaminen, laajentamalla verovapaiden kulttuuriseteleiden käyttöalaa sekä poistamalla paperisten hotellikirjautumislomakkeiden pakkokeruu hotelleilta. Myös tapahtuma-alan huoliin haetaan ratkaisuja.

Parveketupakointi ja tupakointikiellot taloyhtiöissä kuumentavat edelleen naapureiden välisiä tunteita. Siksi on tärkeää selkeyttää pelisääntöjä. Taloyhtiöille annetaan oikeus päättää kiinteistöissä sovellettavasta tupakointikiellosta yhtiökokouksen päätöksellä.

Hallituksen toimiin sisältyy myös ehdotuksia, joilla kevennetään nykyistä hallintoa. Koulujen osalta kevennetään erilaisten suunnitelmien ja kirjaamisten määrää, jotta kouluissa käytettäisiin entistä enemmän aikaa olennaiseen eli opettamiseen ja oppimiseen.

Julkiset kuulutukset muutetaan sähköisiksi ja velvoitetta potilaspapereiden säilyttämisestä 120 vuoden ajan kevennetään. Laajempi sote-puolen norminpurkukokonaisuus on valmistelussa syksyksi, joten siihenkin otetaan ehdotuksia parhaillaan.

Nyt sinulla on mahdollisuus nostaa esille sääntelyä, joka ei toimi tai on liian raskasta. Ole yhteydessä omaan kansanedustajaasi tai laita sähköpostia allekirjoittaneelle, niin vien viestiä eteenpäin.

Kokoomus rakentaa Suomea, jossa saa tehdä. Jatkossa saa käydä wc:ssä jopa linja-automatkan aikana, huolimatta tieliikennelain turvavyövelvoitteesta. Haluamme siis rakentaa Suomea, jossa sääntelyä ei vaikeuta tai hidasta, vaan se luo, turvaa ja kehittää Suomea järkevästi ja kannustavasti.

 

Mari-Leena Talvitie

kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja (kok.)

 

(Julkaistu Kaleva Median paikallislehdissä 5.6.2024)

FacebookTwitterGoogle+PinterestTumblrShare