Mari-Leena Talvitien haastattelu Porvari -lehdessä, 2010.
Mari-Leena Talvitie puhuu ympäristöpolitiikasta oikeilla nimillä.
Teksti Heikki Sivonen
Kuvat Juha Karjalainen
Tää päivä on ollut melko tiivis. Tulin juuri EK:sta ja perinteisesti perävaunu mukanani”, Mari-Leena Talvitie, 30, sanoo istuutuessaan pöydän ääreen ja viitaten vetolaukkuunsa. Tapaamme illalla helsinkiläisen ravintola Vltavan alakerrassa. Aikaa haastattelulle on yöjunan lähtöön asti, jolla Talvitien matka jatkuu eduskuntapäivän jälkeen takaisin Ouluun.
Haastattelun aiheeksi on sovittu ympäristöpolitiikka. Se on yksi Talvitien politiikan keihäänkärkiä yrittäjyyden ja oikeudenmukaisuuden ohella. Olen hieman varautunut, sillä ympäristöpolitiikasta on helppo tehdä populismia. Sellaista pintavihreyttä voi nykyään lukea niin Vihreästä Langasta kuin City-lehdestäkin.
”Ei hätää, tänään ei puhuta ydinvoimasta tai ilmastonmuutoksesta”, Talvitie sanoo. Alan kiinnostua yhä enemmän. Olenko löytänyt etsimäni aidon ympäristöpoliitikon?
”Minulle ympäristö on laajempi käsite kuin luonto. Esimerkiksi Sahara on luontoa, mutta se ei ole kovin houkutteleva paikka asua. Ympäristö on sellaista, jossa ihminen pystyy elämään – asumaan ja yrittämään. Siinä kaavoituksella on merkittävä rooli. Luonto on osa ympäristöä. Ympäristö ei ole lahja menneiltä sukupolvilta, vaan lainaa tuleville sukupolville”, Talvitie mukailee Pikku Prinssiä.
Olen vaikuttunut hänen tapaansa puhua erittäin johdonmukaisesti ja perusteellisesti. Katse suuntautuu tuskin kertaakaan haastattelijasta pois. Eikä ihme, että Talvitie on oppinut perustelemaan näkemyksensä, sillä nuoresta iästään huolimatta hänellä on takana pitkä poliittinen taival.
Talvitie, joka tuolloin vielä kantoi nimeä Kairivaara, liittyi Ilmajoen Kokoomusnuoriin 17-vuotiaana vuonna 1997. Seuraavana vuonna hän osallistui jo seurakuntavaaleihin. ”Tuolloin opin, että jokaisella äänellä on tärkeä merkitys”, Talvitie sanoo ja viittaa 40 ääneen, jotka riittivät juuri ja juuri valituksi tulemiseen. ”Onneksi kävin itsekin äänestämässä. Läpimeno ja Kokoomuksen viimeinen paikka oli nimittäin yhdestä äänestä kiinni.”
Vuonna 2000 oli vuorossa kunnallisvaalit Ilmajoella. Kokoomuksen valtuustoryhmän 2. varapaikka antoi hyvää kokemusta kunnallispolitiikasta. Seuraavissa seurakuntavaaleissa vuonna 2002 hän meni jo kirkkaasti läpi.
”Tein paljon nuorisotyötä. Olin ollut rippileirillä isosena sekä aktiivisena partiossa ja liikuntatyössä. En koskaan ajatellut seurakuntavaaleja pelkästään oman poliittisen urani kannalta”, Talvitie kertoo.
Talvitie siirtyi vuonna 2000 Ouluun opiskelemaan ympäristötekniikkaa. Vahvat siteet säilyivät Etelä-Pohjanmaalle hänen reissatessa yhä tiuhaa tahtiin valtuuston sekä ympäristö- ja rakennuslautakunnan kokouksiin.
Eduskuntavaaleissa 2003 Talvitie oli ehdolla Vaasan vaalipiiristä. Saldoksi tuli 741 ääntä. Se voisi kuvitella antavan hyvän kannattajapohjan seuraavan vuoden kunnallisvaaleihin, mutta toisin kävi: Talvitie siirtyi 50 päivää ennen vaalipäivää ehdokkaaksi Ouluun.
”Läpimenoon vaadittiin noin 250 ääntä. Laskin, että jos tavoitan joka päivä viisi äänestäjää kannattajakseni, niin tulen valituksi. Tavoite onnistui ja sain lopulta 283 ääntä”, Talvitie kertoo.
Osaltaan Talvitien tunnettavuutta Oulussa lisäsi hänen paikkansa vuonna 2003 Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa. Hallitus oli ylioppilaskuntapolitiikassa sikäli erikoinen, että siinä oli vain kuusi jäsentä ja kaikki joko teekkari- tai kokoomustaustaisia. Talvitie oli hallituksen ainoa nainen ja toimi ympäristövastaavana.
”Se oli tiukan talouden hallitus. Kaikesta ylimääräisestä karsittiin ja se teki alkuvuodesta melko vaikean”, Talvitie muistelee.
Kunnallisvaalien 2004 jälkeen Talvitie sai vastaperustetun seudullisen ympäristölautakunnan puheenjohtajuuden. Se oli Oulun Kokoomuksen ainoa paikka lautakunnassa.
”Siinä huomaa hyvin ajan muutoksen. Vielä tuolloin ympäristölautakuntia pidettiin poliittisesti epäedullisina lautakuntina. Ne eivät olleet mitään nousupaikkoja nuorelle poliitikolle”, Talvitie muistelee.
Vuoden 2007 eduskuntavaalit ovat eräällä tapaa merkkipaalu Talvitien poliittisella uralla. Hän sai 1846 ääntä ja oli Kokoomuksen seitsemänneksi paras tulos Oulun vaalipiirissä. Vaalien jälkeen Talvitie aloitti kansanedustaja Petri Pihlajaniemi avustajana.
Eduskuntaan pääsi edellisissä vaaleissa Oulun vaalipiiristä Kokoomuksen listoilta runsaalla 4000 äänellä. Sellaiseen äänimäärään pääsy edellyttää todella kovaa työtä politiikassa. Onnenonkijoille ei ole tilaa. Talvitie tunnetaan erittäin määrätietoisena ja huolella asioihin paneutuvana poliitikkona.
”Oma toimintatapani on sama, riippumatta siitä ovatko vaalit tulossa vai ei. Politiikka vaatii aina hurjasti jalkatyötä”, Talvitie kertoo ja viittaa menestyksen syihin vaaleissa.
”Ehkä monet äänestäjistäni ovat itsekin muuttaneet Ouluun eli ovat tullista tulleita, kuten Oulussa sanotaan”, Talvitie naurahtaa. ”Oulu on kasvukeskus, jonne muuttaa vuosittain tuhansia nuoria. Samoin moni vanhemman polven edustaja on tullut kertomaan olevansa alkujaan kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. On mukava, kun monella muullakin on samanlaista taustaa kuin minulla”.
Rautatieaseman vieressä sijaitseva Vltava alkaa täyttyä tšekkiläisten oluiden maistajista. Pitkä työpäivä ei näytä verottavan vähäänkään Talvitien tahtia.
”Toivon EU:lta enemmän koulutuksellista näkökulmaa ympäristöpolitiikkaan. Vaihto-opiskelu -ohjelmia toteutetaan melko vähän kolmansiin maihin. Mitä enemmän tietotaitoa levittyy kolmansiin maihin, sitä paremmin se tukee paikallista koulutusta. Se on viisasta kehityspolitiikkaa. Raha, joka sidotaan ihmisten kautta kehityksen ja osaamisen, kantaa pitkälle”, Talvitie jatkaa EU:n toteuttamasta politiikasta.
Hyvänä esimerkkinä hän mainitsee Green Belt Movement –liikkeen. Se on kenialaisen Wangari Maathain vuonna 1977 perustama liike, joka mm. taisteli eroosiota vastaan istuttamalla puita ympäri Afrikan maita. Istuttamalla puita ja opettamalla niiden hoitamista sitoutetaan paikallinen väestö jäämään kylään asumaan. Useat afrikkalaiset joutuvat muuttamaan suuriin kaupunkeihin parempien elinolojen ja työn perässä. Kehitysmaiden kaupungeissa leviävät HIV ja muut taudit. Wangari Maathai sai vuonna 2004 Nobelin rauhanpalkinnon työstään kestävän kehityksen ja demokratian puolesta.
”Suomalaisilla on valtavan paljon osaamista vedestä ja vedenkäsittelystä. Harvassa maassa juotava, puhdas vesi tulee joka kotiin ja viemärijärjestelmät ovat näin toimivia. Siinä olisi Suomelle hyvää vientiosaamista”, Talvitie ehdottaa.
Vesi on ollut aina politikoinnin väline. Se on ihmisille elinehto ja sitä voidaan pahimmassa tapauksessa käyttää hallitsemaan ja näännyttämään kansalaiset. Parhaimmillaan vedellä voidaan edistää demokratiaa ja tasa-arvoa.
”Vedensaanti antaa puitteet ihmisarvoiseen elämään. Lapset pääsevät kouluun, kun kaikki aika ei mene vettä hakiessa. Luulen, että kattavalla vesijärjestelmällä on ollut vaikutuksensa myös suomalaiselle tasa-arvolle”, Talvitie arvelee. ”Kannattaa matkustaa mahdollisimman paljon ja valita kohteeksi muitakin kuin turistikohteita, sillä se avartaa valtavasti maailmankuvaa. Itse olin kuusi vuotta sitten kiertämässä Keniaa ja Tansaniaa. Kävimme tutustumassa myös Green Belt Movementin päämajaan ja toimintaan. Silloin ymmärsi, miten vähäistä heidän perustietonsa luonnosta oli. Jo pelkät perustiedot ekosysteemin toimivuudesta auttaisivat heitä.”
Talvitien lupaus on pitänyt hyvin, sillä vielä kertaakaan hän ei ole maininnut ilmastonmuutosta. Päätän itse ottaa itse aiheen esille kysymällä miten hän suhtautuu ilmastonmuutoskeskusteluun.
”Olen ollut niin kauan ympäristöasioiden takana tekemisissä, etten oikein hahmota viimeaikaista ilmastokeskustelua”, Talvitie pureskelee. ”Ympäristöpolitiikkaa toteutetaan niin maalla, vedessä kuin ilmassakin. Kaikki ovat vaikutussuhteessa toisiinsa, eikä yhtäkään voi jättää vähemmälle huomiolle.”
Poliittisen retoriikan tutkimuksessa käytetään termiä ”turvallistaminen”. Se tarkoittaa koko kansainvälisen politiikan katsomista turvallisuuden läpi. Turvallistamis-argumentti nostetaan aika-ajoin esille korostaakseen kapeaa valtiojohtoista turvallisuusajattelua, jossa sotilaallinen voima korvaa pehmeämpien yhteistyömuotojen käyttämisen. Sota nähdään välttämättömänä, sillä ihmisten perusturvallisuus on uhattuna.
”Ehkä tämä on sitten ’ilmastollistamista’. Ilmastonmuutos on helppo konkretisoida ja se uppoaa suureen yleisöön. Missä muualla politiikan sektorilla ajatellaan julkisuudessa yhtä mustavalkoisesti kuin ilmastopolitiikassa? Jos sanoisin vaikka, että peruskoulussa pitäisi opiskella enemmän kieliä, niin ei kukaan tule syyttämään matematiikan tai taideaineiden vihaamisesta”, Talvitie pohtii.
”Ilmastokeskusteluun on luotu niin paljon odotuksia, että kaikki poikkeavat mielipiteet luovat vastakkainasettelua. Olisi todella helppo olla ympäristöpopulisti, mutta minusta ei sellaista tule.”
Vaikka pitkään politiikan keskiössä elänyt Talvitie argumentoi kuin ministeri, hänen tapansa kohdata ihmisiä on hyvin rento ja lämmin. Ehkä siinä yksi syy, miksi Talvitien kannatus nousee vaalista toiseen; hänen on helppo olla oma itsensä.
”Ympäristöpolitiikkaa toteutetaan niin maalla, vedessä kuin ilmassakin. Kaikki ovat vaikutussuhteessa toisiinsa, eikä yhtäkään voi jättää vähemmälle huomiolle.”