Heikot matemaattiset taidot uhkaavat Suomen menestystä

Mari-Leena TEK

 

Matemaattisen osaamisen yli vuosikymmenen jatkunut heikkeneminen on johtanut osaajapulaan Suomessa. Nyt on viimein aika vahvistaa matemaattis-luonnontieteellisten alojen vetovoimaa.

Suomen sijoitus matematiikan Pisa-tuloksissa on laskenut yhtäjaksoisesti vuodesta 2006. Heikentynyt osaamistaso näkyy jo nyt osaajapulana, joka muodostaa pullonkaulan myös talouskasvulle. Parlamentaarisesti sovittu julkisen sektorin panostusten nosto T&K-resursseihin ei yksin riitä, sillä osaajien saatavuus vaikuttaa myös yritysten T&K-investointeihin.

Tänä vuonna 3 167 luonnontieteiden aloituspaikalla aloitti 2 307 opiskelijaa. Tein matemaattisen tason nostosta ja alan vetovoimasta kirjallisen kysymyksen myös maan hallitukselle. Pelkkä aloituspaikkojen nosto kun ei ole mikään ratkaisu.

Matematiikan oppimistulosten nostaminen vaatii toimia joka sektorilla: kaikilla luokanopettajilla tulee olla hyvät valmiudet ja oikea asenne opettaa matematiikkaa. Tarvitaan myös koulujen, järjestöjen ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä, jotta lasten ja nuorten kiinnostus koulussa opitun ja työelämän välillä kasvaa.

Lisäksi jokainen meistä voi olla eri tavoin kannustamassa lapsia ja nuoria matematiikassa, sen opiskelussa ja hyödyntämisessä. Erityisesti tytöt kiinnostuvat matematiikasta ja työskentelystä tekniikan alalla, kun he ymmärtävät niiden avaavan oven myös maailman pelastamiseen.

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin TEK-lehdessä 5/2022.

FacebookTwitterGoogle+PinterestTumblrShare