Tiedote 21.10.2020
Julkaisuvapaa heti
Kansanedustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Mari-Leena Talvitie on jättänyt ympäristöministerille syyskuun lopussa kirjallisen kysymyksen asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen energia-avustuksista ja niiden hakuprosessin toimimattomuudesta.
Marinin hallitus päätti viime vuonna, että energiatehokkuutta parantavat korjaushankkeet toteutetaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n energia-avustusten kautta. Avustusta voivat hakea asuinrakennuksen omistavat henkilöt, taloyhtiöt ja ARA-yhteisöt. Avustuksen määrä yhteensä kolmelle vuodelle 2020-2022 on 120 miljoonaa euroa ja enimmäismäärä on enintään 4 000 euroa tai 6 000 euroa per huoneisto. Avustusten hakemisessa on kuitenkin ilmennyt merkittäviä ongelmia.
”Jo viime vuoden puolella hallituksen kaavailemat energia-avustukset aiheuttivat toimivalle markkinalle hiljentymistä, lähes pysähtymistä. Ihmiset, niin yrityksissä kuin taloyhtiöissä jäivät odottamaan ohjeistusta. Hakujärjestelmät aukesivat alkuvuoden sijaan vasta kesäkuussa 2020”, Talvitie summaa hakuprosessin toimimattomuutta.
Syyskuun 2020 puolessa välissä tilanne oli se, että hakemuksia oli tullut noin 1 400 kappaletta. ARA:ssa oli hakemuksia noin 30 miljoonan euron edestä ja niitä oli myönnetty vasta yli 3 miljoonaa euroa. Päätöksiä on tehty lähinnä koskien pien- ja paritaloja. Pääosa taloyhtiöistä kuten myös yrittäjät ja asiakkaat odottavat edelleen ARA:n päätöksiä, vaikka ovat jättäneet hakemukset heti lain voimaan tullessa eli alkuvuodesta.
Talvitien mukaan on tärkeää, että kun poliittisia linjauksia tehdään niihin liittyvät mahdolliset uudet järjestelmät ovat toteutettavissa. Ihmiset eivätkä toimivat markkinat kaipaa yhtään turhaa työtä tai raskasta lisäbyrokratiaa. Lisätukien sijaan hallituksen olisi selvitettävä muita keinoja edistää energiatehokasta rakentamista.
”Olemme ehdottaneet, että byrokraattisen haun sijaan ihmiset voisivat saada pientalojen ja paritalojen energiaremontteihin kannustimia ja tukea kotitalousvähennyksen laajentamisen ja korotuksen kautta. Se olisi nopea ja toimiva väylä. Laajemman kotitalousvähennyksen kautta toteutettu tuki olisi yksinkertainen ja nopeasti käyttöönotettavissa sekä estäisi samalla myös harmaata taloutta”, Talvitie esittää.
Kirjallinen kysymys on luettavissa täällä: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/KK_711+2020.aspx