(Julkaistu Kalevassa 30.3.2019)
Suomi elää viennistä ja osaamisesta. Työpaikoista suurin osa syntyy nykyisin mikroyrityksiin sekä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Vain korkean osaamisen kautta voimme varmistaa hyvinvointimme perustan luovien työpaikkojen pysymisen alueellamme, onpa osaaminen ammatillista osaamista ja sen vientiä, ympäristö- tai terveysteknologian palveluita tai arktista huippututkimusta.
On onni, että maakunnassamme on paljon lapsia ja nuoria. Pohjois-pohjalaisten keski-ikä on alle 40 vuotta ja joka viides on alle 15-vuotias. On tärkeää, että alueemme nuoret saavat laadukasta ja monipuolista opetusta pohjoisessa. Vahvuus on myös se, että houkuttelemme opiskelijoita tänne kauempaakin.
Tarvitsemme alueellemme lisää opiskelupaikkoja. Tämä tarkoittaa myös lisää resursseja niin ammatilliseen koulutukseen kuin korkeakoulutukseen, esimerkiksi Linnanmaan kampuksen eli ammattikorkeakoulun ja yliopiston yhteiskampukseen, kehittämiseen. Erityisrahoitusta ovat saaneet Etelä-Suomen vastaavat hankkeet, Aalto-yliopisto ja Tampere3.
Toimin Osekkin eli Oulun seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtajana. Yhteishaku on päättynyt. Osekkin vetovoimakerrroin oli maan korkein eli 1,3. Edes pääkaupunkiseudulla ei ole yhtä hyviä vetovoimakertoimia. Tilanne on sama myös korkeakoulupuolella.
On tärkeää, että alueellamme on sekä lyhytaikaista, räätälöityä päivitettyä osaamistarjontaa, monipuolista tutkintokoulutusta sekä jatko-opiskelupolkuja. Kun aikanaan toimin Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtajana, asetimme tavoitteen, että Oulu on Suomen paras paikka opiskella 2020. Tätä kohti on edetty ja siitä merkkinä on myös maamme korkeimmat vetovoimaluvut.
Valtakunnan tasolla työtä on jatkettava myös sen eteen, että katseet kääntyvän pohjoiseen ja luomme kestävää kasvua, monella alalla. Tämä onnistuu laajalla yhteistyöllä ja johdonmukaisella vaikuttamistyöllä, johon tarvitaan meistä jokaista.
Mari-Leena Talvitie
kansanedustajaehdokas (kok)
puolueen varapuheenjohtaja