Talvitie: Huomisen Oulu tehdään yhdessä  

(Julkaistu Ajatuspaja Toivon Huomisen Oulu-kirjassa: https://toivoajatuspaja.fi/huomisen-oulu/ )

Mikä on sinun polkusi Ouluun ja oululaisuuteen? Muutin eräänä syksynä Ouluun Etelä-Pohjanmaalta, kuten tuhannet muutkin – opiskelemaan. Ouluun oli helppo tulla. Saavutettavuus onkin yksi kaupunkimme eduista.

Moni sanoo kotiutuneensa Ouluun ilmapiirin ansiosta nopeasti. Samoin kävi minulle – sain tuomiokirkon vierestä vuokra-asunnon mukavine naapurei- neen ja kaikkialle pääsi polkupyörällä tai Onnikalla. Tuolloin kaupungissa oli alle 120 000 asukasta. Nyt, 20 vuotta myöhemmin, meitä oululaisia on yli 204 000. Perheemme molemmat tyttäret ovat syntyneet Oulussa. Kasvu on ollut huimaa. Siihen on myös osaltaan vaikuttanut kuuden kunnan eli Oulun, Ylikiimingin, Haukiputaan, Oulunsalon, Kiimingin ja Yli-Iin yhdistymiset.

Kuntien rooli on muuttumassa palveluiden järjestäjästä sivistyksen, osallis- tumisen ja hyvinvoinnin edistäjäksi sekä elinvoiman moottoriksi. Tällöin on tärkeää tukea ja mahdollistaa asukkaiden, yrittäjien ja erilaisten kaupungin- osaryhmien ja järjestöjen kuin myös monipuolisen koulutus- ja elinkeino- elämän toiminta. Niin yhteistyö, innovointi ja kokeilut – monipuolisine kohtaa- misineen. Huomista on sujuvampi rakentaa, kun teemme asioita aidosti yhdessä.

Oulun arvot ovat rohkeus, reiluus ja vastuullisuus. Maailman myllerryksissä ihmisten ja toimijoiden, kuten yritysten ja kaupunkien arvoilla ja arvojen mukaisella toiminnalla, on entistä suurempi merkitys.

Rohkeutta tarvitaan, jotta pystyy katsomaan huomiseen, rakentamaan tulevai- suutta. Rohkeutta on se, että tekee asioita toisin, hyväksyy keskeneräisyyden ja uskaltaa luopua jostain. Olkoon se opiskeluala, työ, mielipide tai vaikka tapa järjestää palveluita. Rohkeutta kokeilla ja päivittää uuteen, monesti tuntemat- tomaan. Välillä rohkeutta tarvitaan siihenkin, että kunnioittaa perinteitä tai pitäytyy siinä tutussa.

Reiluus on oikeudenmukaisuutta, toisten huomioon ottamista ja avoimuutta. Reilussa toimintaympäristössä yhteiset toimintatavat ja säännöt ovat kaikkien toimijoiden ja osapuolten tiedossa ja niiden hyväksymiä. Meillä kaikilla, kuten myös Oululla, on aina jotain parannettavaa. Yksi helppo tie siihen on lisätä avoi- muutta ja keskustelua, niiden myötä osallistumista ja ennakointia. Reiluuteen kuuluu hyvä johtaminen ja kannustava, luottamuksellinen ilmapiiri. Epäonnis- tumisista pystyy oppimaan ja vaikeassa paikassa kannetaan yhteisvastuuta.

Vastuullisuutta on kestävät ratkaisut ja kokonaistaloudellisuus. Tärkeä on ymmärtää vapauden ja vastuun tasapaino. Jos on vapauksia, niin on myös vastuuta – ja toisinpäin. Vastuuta itsestä ja toisista ihmisistä, vastuuta omasta toiminnasta ja yhteisöstä sekä vastuuta ympäristöstä.

Kun kaupunki toimii vastuullisesti, se toimii oikea-aikaisesti ja ennakoiden. Silloin palvelut ovat vaikuttavia, laadukkaita ja ennaltaehkäiseviä. Tällöin ei rahat mene seurausten korjaamiseen. Vastuullinen yritys luo työpaikkoja, kasvattaa verotuloja ja osallistuu yhteiskunnallisen hyvinvoinnin luomiseen. Vastuullisuutta on vaalia ajattomia, inhimillisiä arvoja, kuten ystävällisyyttä ja kumppanuutta.

Monesti matka oikeaan suuntaan on tärkeämpää kuin määränpää. On uskal- lettava irrottautua liian vahvasta hallintokeskeisyydestä ja siirryttävä toimin- nassa enemmän kaupunkilais-, potilas- ja yrittäjälähtöisyyteen. Samalla katsoa asioita eri näkökulmasta. Sitä kehitystä edesauttaa sähköiset palvelut ja tiedon avoimuus. Tällä uudistuspolulla niin kirittäjänä kuin tekijänä jokaisella kaupunkilaisella ja toimijalla on roolinsa.

Oulu on yli 400-vuotisen historiansa aikana rakentanut menestyksensä kansainvälisellä kaupalla ja vahvoilla kumppanuuksilla. Tervasta on känny- köiden kautta tultu monenlaisiin älykkäisiin, kestäviin ja langattomiin innovaa- tioihin, jotka ovat muun muassa hyvinvointiin, tekoälyyn, kulttuuriin, ympäris- töön ja kaupungistumiseen.

Uudessa ajassa kukaan ei pärjää yksin. Parhaiten menestyvät he, jotka toimivat yhdessä sekä solmivat alueellisia ja kansainvälisiä kumppanuuksia. Oulussa on kaikki edellytykset rakentaa kansainvälisiä menestystarinoita ja hyödyntää rohkeasti digitalisaation mahdollisuuksia. Kuntien, yhteisöjen ja toimijoiden on tärkeää elää ajan hermoilla. Jatkuvan uudistumisprosessin kautta kykenee strategisiin valintoihin ja korjaamaan tarvittaessa myös suuntaa.

Vuoden 2026 kaupunkistrategian mukaan Oulu on pohjoisen kestävästi kasvava keskus, jossa yhdistyvät hyväntuulinen ilmapiiri ja huipputeknologia, yrittäjyys ja taitavat tekijät sekä omaleimainen, uutta luova kulttuuri.

FacebookTwitterGoogle+PinterestTumblrShare