Järkevää ympäristöpolitiikkaa
Ympäristöasioiden merkitys korostuu jatkuvasti ja ympäristöpolitiikka on noussut viime vuosina politiikan keskiöön. Valtion, kaupungin ja elinkeinoelämän on tehtävä yhteistyötä siten, että ympäristöalan korkeatasoinen opetus, osaaminen ja koulutus hyödynnetään eri alueiden käyttöön. Tulevien vuosien aikana on luotava järkevän ympäristöpolitiikan pohja. Se on kestävää niin sosiaalisesti, taloudellisesti kuin ympäristöllisesti.
Ilmastonmuutoksesta – tai oikeastaan sen torjunnasta - on tehty yksi ympäristöpolitiikan pääkeinoista ja -perusteista, jopa EU:n tasolla. Sillä selitetään, tai ollaan selittämättä, mitä erilaisimpia vaikutuksia ja riippuvaisuuksia, vedotaan ihmisten tunteisiin ja vaikutetaan talouteen. Ympäristöystävällinen toimintatapa tai ilmastonmuutoksen huomioiminen eivät pelkästään riitä – tarvitaan monipuolisempaa näkökulmaa, tavoitteita ja tapoja vaikuttaa.
Harvalla poliitikolla on laaja-alaista ympäristöalan kokemusta tai koulutusta, saati näkemystä ympäristöasioiden syy-seuraussuhteista. Moni päättäjä, vastuunkantaja tai lainsäätäjä keskustelee ympäristöasioista suhteellisen kapeasta näkökulmasta – joko luonnon, kaavoituksen, liikenteen, energiankäytön tai teollisuuden näkökulmasta. On kehitettävä kokonaisuuksia ja otettava vastuuta asioita niin ympäristöllisesti, taloudellisesti kuin sosiaalisesti.
Yhteiskunnan on kannustettava materiaali- ja energiatehokkuuteen sekä elinkaariajatteluun – niin kaavoituksessa, palvelurakenteessa, rakentamisessa, liikenteessä kuin teollisuudessa. Kaavoitus - ja maankäyttöasiat vaikuttavat yllättävän paljon ihmisten elinympäristöön, viihtyväisyyteen ja energiankulutukseen. Nämä päätökset ovat kauaskantoisia ja ohjaavat maankäytönsuunnittelua. Prosessien raameja sekä rakentamista ohjaavat lait luodaan eduskunnassa. Kaavoituksen sisältö, yksittäiset ratkaisut ja suunnitelmat tehdään kuntatasolla. Kaavoitusasiassa keskeisiä asioita ovat energiaviisas rakentaminen, inhimillinen ja tiivis kaupunkirakenne ja kestävä maaseutu. Kaavoitus luo puitteet elinympäristön terveellisyydelle, turvallisuudelle ja toimivuudelle.
Moni asia lähtee kaavoituksesta. Haluammeko 2025 asua samanlaisilla omakotitalo-alueilla, mitä 2000-luvun alussa on kaavoitettu kaupunkiseuduille? Olen useassa yhteydessä nostanut esiin, miksi kaavassa ei jo luoda edellytyksiä toimiville, pienille ja erilaisille lähipalveluille. Niitä tarvitaan ihan asuinalueen läheisyyteen, yhteyteen – oikeastaan alueen sydämiksi. Uskommeko, että peltomarketit ovat tulevaisuutta ja tavoiteltua arkipäivää 15 vuoden kuluttua?
Tarvitsemme hajautettua energiatuotantoa, jonka tuottamisessa Pohjois-Suomella on merkittävä rooli. Kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin. Energiamuotoa ei kannata vastustaa sillä argumentilla, että se syö toista tai ei ole yhtä kannattavaa kuin toinen. Aina löytyy edullisempia ja kalliimpia vaihtoehtoja – riippuen siitä, miten energiaa tuetaan, millä ohjauskeinoilla sitä tuotetaan, miten jaetaan ja mihin sitä käytetään.
Meidän on panostettava uusiutuviin energiamuotoihin, kuten tuuli-, vesi- ja aurinkoenergiaan. Uusiutuvaa energiaa voidaan tehdä muun muassa vedestä, tuulesta, lannasta ja erilaisista maatilan jätteistä tuotettua polttoainetta, biopolttoaineita – biokaasua biojätteestä ja miksemme hyödyntäisi leviä. Tuotekehitystyössä on erityisesti panostettava aurinkoenergian talteenottoon ja hyödyntämisteknologioihin. Aurinkoenergiaan liittyvänä suurimpana harhaluulona on se, ettei Suomessa paista tarpeeksi aurinko. EU:n 202020-ohjelma ja viime hallituksen päätökset antavat sekä tavoitteita, keinoja että jonkun verran tukea. Onko tuki sitten oikein kohdennettu ja saadaanko sillä toivottuja tuloksia, on arvioitava parin vuoden sisällä.
Haluammeko tuoda sähköä Venäjältä vai tuottaa sitä energiaintensiiviselle teollisuudelle [Outokumpu, Tornio ja Ruukki, Raahe] kotimaassa. Valitsen kotimaan vaihtoehdon, joten Fennovoiman ydinvoimala on tervetullut Pohjois-Suomeen. Toivon, että hyödynnämme tulevaisuudessakin kotimaista turvetta, vaikka sen uusiutuvuuden osuus on kiistan aihe. Lähitulevaisuudessa EU on nostamassa lähienergian, lähellä tuotetun energian roolia. Suomen on vaikutettava siihen, että EU tunnustaa turpeen alueellisen merkityksen Pohjois-Suomelle.
Jätteenpoltto on vesivoiman rinnalla edullinen energiatuotantomuoto, joka ei tarvitse monimutkaisia energia- ja laajennustukia. Suomeen voisi rakentaa alta kymmenen jätteenpolttolaitosta ja lisäksi biokaasulaitoksia, jotka käyttävät raaka-aineenaan lajiteltua biojätettä. Vastaavilta energia- ja ympäristöaloilta Suomella on mahdollisuus saada myös hyviä vientituotteita maailman markkinoille. Tuulivoimalaosaamista on erityisesti Oulussa ja Pohjois Pohjanmaalla. Biopolttoaineisiin panostaminen starttasi vihdoin viimein muutama vuosi sitten, kun Chempolis otti merkittäviä askeleita tällä saralla. Bioenergian hyödyntämisessä pitäisi ottaa naapurista mallia, Ruotsi kun on mennyt näissä asioissa monta askelta edellä.
Energiatuotannossa yhä suurempaa roolia ottaa elintarviketuotanto. Tiedämmekö miten pitkälle jalostettua ruokaa syömme, kuinka pitkiä kuljetusmatkoja ruoka on kulkenut ennen kauppaa ja kaupan jälkeen? Entä pakastammeko, lämmitämmekö ruokia turhaan? Entä miten suuri osuus markettien kuluista kuuluu energiankulutukseen, kuten pakastimiin? Meidän on opittava vaatimaan tietoa elintarvikkeista, niiden matkoista ja energiankulutuksesta. Asioihin voidaan vaikuttaa lainsäädännön kautta. Jotta Suomessa jalostettuja einestuotteita voi mainostaa kotimaisena, niiden raaka-aineiden olisi oltava kotimaisia – eikö niin? Nyt näin ei ole. Teollisuutta on turha syyttää kaikesta, jos tyydymme siihen mitä tuotetaan ja kauppaan tuodaan: halvempaa, nopeampaa ja vähäistä laatua, jonka alkuperämaakaan ei ole selvillä.
Hiilidioksidipäästöjen hillintään luotu päästökauppajärjestelmä voi kalveta, jos ihmisten valinnoille luodaan suurempi rooli. Osaammeko vaatia kestäviä tuotteita ja laadukkaita elintarvikkeita? Haluammeko suosia suomalaisia innovaatioita, palveluita tai lähiruokaa – ja työllistää sitä kautta naapurin. Järkevä ympäristöpolitiikka kantaa vastuuta ihmisistä, yrittämisestä sekä ympäristöstä niin, että talouden rattaat pyörivät kestävästi.
Kunnallisvaalien 2004 jälkeen toivoin saavani Oulun seudun ympäristölautakunnan puheenjohtajuuden. Se paikka oli Kokoomuksen ja koska olin valtuutettu ja toiminut aikaisemmin ympäristö- ja rakennuslautakunnan jäsenenä, minut valittiin tähän tehtävään. Kannustajia ei ollut montaa. Eräs kommentti kuului, että on ”poliittinen itsemurha” valita ympäristölautakunnan puheenjohtajuus (vaihtoehtona oli opetuslautakunnan pj.paikka), sillä sieltä ei saa mitään nostetta poliittiselle tielle, yleensäkään mitään kiitosta ja tulee vain ”p…:tä niskaan”. Toisin kuitenkin kävi. Neljä vuotta myöhemmin lautakunnan arvostus oli korkea ja paikoista jo paljon tiukempi "kisa".
Moni asia, kuten koulutuksen, tuotekehityksen ja tutkimuksen rooli tai EU:n merkitys, tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseen, jäivät tässä osiossa käsittelemättä. Mediassa osuuden alta löydät 2010 Porvari-lehdessä julkaistun ”Järkevää ympäristöpolitiikkaa”- jutun. Suosittelen sen lukemista, niin pääset ajatuksistani vielä enemmän perille.
Kuten huomaat, kiinnostus ympäristöasioihin monipuolisesti luottamushenkilön ja koulutuksen puolelta sekä osaamisen yhdistäminen kauaskantoisen päätöksenteon pohjaksi on vienyt minut mennessään. Sitä työtä haluan jatkaa eduskunnassa, vastuunkantajana, lainsäätäjänä ja päätöksentekijänä. Ympäristöasioissa on toimittava nyt. Pelkät puheet eivät enää riitä.
