Tiekarttojen sijaan päätöksiä työpaikoista

(Julkaistu Kalevan Eduskunnasta-palstalla 16.9.2020)

Koronaviruksen vaikutukset ja yleinen talouskehitys näkyy voimakkaana yrityksissä. Työllisyys on laskenut ja työttömyys noussut. Teknologiateollisuuden Koronapulssi-kyselyn mukaan alan yritykset ovat vähentämässä henkilöstöä 10 000:lla ja heijastusvaikutukset ovat toisen 10 000. Suomen Yrittäjien, Finnveran ja TEM:n pk-yritysbarometrissä yritysten odotukset ovat laskeneet merkittävästi.

Talous on myös psykologiaa ja kyse on luottamuksesta tulevaan. Vientiriippuvaisena maana tarvitsemme tilauskirjoihin täydennystä. Tarvitaan ripeitä ja vaikuttavia toimia, jotta yritykset saavat näkymän tulevasta. Talouden rattaat pyörivät, järjestetään tapahtumia ja tehdään kauppaa, jolloin ihmisillä on työtä.

Vaikeat ajat eivät ole syy lykätä työtä lisääviä toimia, vaan syy toimia ripeästi ja kestävästi. Myös kömmähdykset koronatoimissa, lentokentistä testaukseen ja kustannustukiin on korjattava. Säädämme kyllä tarvittavat lait eduskunnassa, jos hallitukselta löytyy tahtoa niitä esittää.

Julkaisimme elokuussa kokoomuksen ehdotukset uudistuksiksi, joilla työtä tekevien määrä kasvaisi yli 100 000 henkilöllä. Se pohjaa valtiovarainministeriön työlle. Keinoina esitämme muun muassa, että puretaan kannustinloukkuja eli tehdään työelämän ja sosiaaliturvan uudistuksia, kevennetään työn verotusta, toteutetaan terapiatakuu, korotetaan opintotuen tulorajoja ja mahdollistetaan paikallinen sopiminen.

Yksi työtä lisäävä ja harmaata taloutta vähentävä toimi on kotitalousvähennyksen nosto ja laajennus. Kokoomukselle kaikki kotona tehtävä työ on arvokasta, on se sitten itsensä, yrittäjän tai työntekijän tekemää ja hoivaa, turvaa, siivousta tai vaikka energiaremonttia.

Olemme esittäneet kotitalousvähennyksen tuplaamista ja sen käyttöalan laajentamista. Esitimme myös yli 75-vuotiaille superkotitalousvähennystä, jolloin verovähennysoikeus nousisi 70 prosenttiin ja 100 euron omavastuu poistuisi. Samalla palvelujen ostoon annettaisiin enintään 1 200 euroa vuodessa tukea heille, joiden verot eivät riitä vähennyksen tekemiseen.

Siinä missä pääministeripuolue haaveilee kuuden tunnin työpäivästä, me kokoomuslaiset haaveilemme siitä, että ihmisellä on työtä ja työpäiviä. Yhtä tärkeä on reilu työelämä, hyvä johtaminen sekä kannustava ja avoin työilmapiiri.

Toimet osaamiseen, vientiin, teollisuuteen sekä kestävään kasvuun ovat tärkeitä. Mutta myös palvelusektori kaipaa ripeitä toimia. Sitä kautta kunnatkin saavat osansa verotuloina. Toivottavasti saamme eduskuntakäsittelyyn budjetin, joka uudistaa Suomea ja luo toivoa tulevaisuuteen.

 

FacebookTwitterGoogle+PinterestTumblrShare