Lasten arjessa on nyt vähemmän aikuisia ja vähemmän turvaverkkoja. Riski siihen, että lapsen tai nuoren hätää ei huomaa kukaan, kasvaa. On erityisen tärkeää, että pystymme myös poikkeusoloissa suojelemaan lapsia ja nuoria.
Suomessa aloitettiin maaliskuussa poikkeuksellisen kovat toimet korona-virusepidemian hillitsemiseksi. Poikkeusolojen myötä koulut sulkivat ovensa ja lapset siirtyivät pääosin kotona tapahtuvaan etäopetukseen ja vain pieni osa jatkoi lähiopetuksessa. Samaan aikaan perheissä vanhemmat aloittivat etätyöskentelyn tai miettivät miten käy oman yritystoiminnan tai kuulivat, että heidät on lomautettu, jopa irtisanottu. Kymmenissä tuhansissa perheissä etäopetuksen ohjaamisen lisäksi mieltä painaa vahva huoli perheen taloudellisesta pärjäämisestä, lähisuhde- tai perheväkivallasta tai liiasta alkoholinkäytöstä. Tämä tulee näkymään lähitulevaisuudessakasvavana tarpeena erilaisissa perheiden tukitoimissa kuin myös lastensuojelun sijaishuollon ja ensi- ja turvakotien palveluissa.
Samalla kun hallitus valmistelee rajoitustoimenpiteitä ja niiden jatkamista, sen on tunnistettava ja varauduttava lastensuojelutarpeen kasvuun, sijaishuollon ja ensi- ja turvakotipaikkojen riittävyyteen sekä lasten ja nuorten tukemiseen ja suojelemiseen näissä vaikeissa poikkeusoloissa. Suurin osa lasten ja nuorten palveluista tapahtuu kuntien kautta – joten kunnat tarvitsevat ripeästi ohjeistusta, tukea ja myös resursseja.
Rajoitusten aika maaliskuussa on näyttäytynyt lastensuojelussa tyynenä lähestyvän, mutta todennäköisenmyrskyn edellä. Kevät on tyypillisesti monille sote-alan toimijoille kiireistä aikaa mielenterveysongelmien kasvaessa ja koulun lukuvuoden lähestyessä loppuaan. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kevätkausina lastensuojelun ympärivuorokautisten sijaishuoltopalveluiden paikat ovat tyypillisesti varsin täynnä – ja niin myös tänä vuonna. Hiljaisten signaalien myötä on kuitenkin nähtävissä, että perheiden tilanteet voivat kriisiytyä hyvin äkillisesti ja vakavasti.
Jos perhe on akuutissa kriisissä, perheenjäsenten sijoitus turvakotiin tai sijaishuoltoyksikköön tai -perheeseen voi olla välttämätöntä. Lastensuojelulaki antaa mahdollisuuden joko kiireelliseen tai avohuollon sijoitukseen kriisiajan yli. Sijoituksen ei välttämättä tarvitse olla pitkäaikainen, mutta jo nyt kuntakentältä nousee esiin huoli sijaishuoltopaikkojen vähyydestä. Jo tälläkin hetkellä esimerkiksi kehitysvammaisten tai päihdeongelmaisten lasten tarpeisiin vastaaminen sijaishuollon keinoin on liki mahdotonta paikkatilanteen vähyyden takia. Osalla kunnista ei siis ole käytettävissään juurikaan sijaishuoltopaikkoja, ei sijaisperheitä tai laitospaikkoja, omia eikä ostopaikkoja. Myös sijaishuollon rekrytointiongelmia on joka puolella Suomea. Vastaavaa viestiä on alkanut kuulua myös ensi- ja turvakoteja koskien.
Tilanteessa voidaan onnistua, mutta se vaatii vankkaa ja ennakoivaa poliittista ohjausta ja tukea. Sosiaali- ja terveysministeriön on valjastettava kaikki toimijat puhaltamaan yhteen hiileen, niin kunnat ja niiden lastensuojeluyksiköt, lupa- ja valvontaviranomaiset sekä alan yksityiset, niin pienet kuin suuret, toimijat. Kuntien on pystyttävä vastamaan kasvavaan palveluntarpeeseen huhti-toukokuussa sekä ennen kaikkea tukemaan ja suojelemaan lapsia, nuoria ja perheitä näissä poikkeuksellisen vaikeissa olosuhteissa. Nyt on murrettava hallintorajat ja virheiden sijaan etsittävä tietä ja toimia, miten tämä kaikki on mahdollista.
Vuonna 2018 pelkästään kuusikkokaupungeissa (Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Oulu ja Turku) oli sijoitettuna lapsia ja nuoria kunnallisiin lastensuojeluyksiköihin noin 200 000 hoitovuorokauden ajan ja yksityisten yritysten tai järjestöjen ylläpitämiin lastensuojeluyksiköihin noin 400 000 hoitovuorokauden ajan.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus on ohjeistanut ja tukenut kuntia varautumaan poikkeusoloissa perheiden tilanteisiin?
Miten taataan, että kunnilla on poikkeusoloissa käytössään riittävä määrä lastensuojelupaikkoja, joko omana palveluntuotantona tai ostopalveluiden kautta?
Miten ministeriö on ohjeistanut lupaviranomaiset tarvittaviin nopeampiin ja joustavampiin lupaprosesseihin poikkeusoloissa, jotta lapsen ja perheen etu voivat toteutua kriisitilanteissa välittömästi?
Miten hallitus on ohjeistanut kuntia ja lastensuojelutoimijoita, esimerkiksi rekrytoimaan henkilökuntaa ja nostamaan resurssointia?
Onko hallitus edistänyt poikkeusoloissa lisäpaikkojen käyttöönottoa ja palveluiden tarjonnan nostamista niin lastensuojelun ympärivuorokautisissa palveluissa kuin ensi- ja turvakodeissa?
