Kokoomuksen Talvitie: Kunnallisen päätöksenteon toimittava myös poikkeusoloissa

Tiedote 23.3.2020

Julkaisuvapaa heti

 

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mari-Leena Talvitie vaatii, että kaikissa Suomen kunnissa otetaan nopeasti käyttöön sähköinen päätöksenteko. Talvitien mukaan ilman kunnallista päätöksentekoa kuntien toimintakyky uhkaa lamautua.

”Kuntien päätöksenteko ei saa pysähtyä poikkeusoloissa. Kuntien toiminta ja demokratia on turvattava mahdollistamalla etäkokoukset viipymättä kaikissa Suomen kunnissa”, sanoo Talvitie.

”Jotta päätöksenteko kunnissa toimii, on huolehdittava myös kuntapäättäjien terveydestä. Koronaviruksen leviämisestä johtuen fyysisten kokousten järjestäminen ei ole nyt turvallista. Tästä syystä valtuustojen, kunnanhallitusten ja kuntien muiden toimielinten on siirryttävä kokoustamaan etänä. Etäkokouksista on tehtävä välittömästi tarpeelliset hallinnolliset päätökset”, jatkaa Talvitie.

Esimerkiksi Oulussa on jo mahdollistettu kuntalain ja kaupungin hallintosäännön mukainen sähköinen kokousmenettely. Monessa muussakin kaupungissa toimet ovat valmistelussa. Esimerkiksi Espoossa kaupunginvaltuusto päättää sähköisten kokouksien mahdollistamisesta tänään.

”Kun sähköiset kokoukset ovat mahdollisia, voi kaupungin päätöksenteko jatkua normaalissa rytmissä. Vaikka ihmisten liikkumista on rajoitettu, on tärkeää, että kunnissa tehdään välttämättömiä päätöksiä opetukseen ja terveydenhuoltoon liittyen sekä esimerkiksi kaavoista ja ympäristö- ja rakennusluvista”, Talvitie huomauttaa.

”Toimiva päätöksenteko on yksi keino vähentää mittavien vahinkoja syntymistä kunnan toiminnalle sekä alueen elinkeinoelämälle ja työllisyydelle. Tämä edistää myös kriisistä selviytymistä”, lisää Talvitie.

 

FacebookTwitterGoogle+PinterestTumblrShare