(Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 26.8. ”Eduskunnasta”-palstalla.)
Kuntakokeilun avulla nuorille töitä
Löysin kesäsiivouksissa muistikirjan, johon olin tuoreena kaupunginvaltuutettuna syksyllä 2005 tehnyt muistiinpanoja ”Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta”. Sen luettua oli todettava, että yhteiskuntamme resursseja on tuhlattu ihan liikaa viimeisen kymmenen vuoden aikana hallinnon ja peruspalveluiden järjestämisuudistuksiin, jotka eivät ole edenneet.
Neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta kariutuivat ja paine ripeille uudistuksille kasvoi entisestään. Muutoksia tarvitaan niin julkishallinnon, palveluiden kuin työmarkkinoiden saralla. On kyse sitten lainsäädännön luomista raameista, tavoista toimia, kannustavista ja joustavista työajoista tai johtamisesta. Painetta on laskettava nopeasti ja tuntuvasti – jos ylipäätään haluamme toteuttaa yhteiskunnan hallittua uudistumista räjähdysten sijaan.
Toimintatavat ja suunta muuttuvat. Ymmärrys tästä on yhteinen. Teimme hallitusohjelmaan kirjauksia siitä, miten sujuvoitetaan säädöksiä, parannetaan niin johtamista kuin toimeenpanoa sekä edistetään kokeilukulttuuria.
Hallituksen asettamilla kokeiluilla on tavoiteltava ratkaisuja, jotka lähtevät alueiden erityispiirteistä. Huomioitava on esimerkiksi lasten, nuorten ja eläkeläisten määrä, työikäisten osaamispohja, elinkeinorakenne sekä liikenteelliset vahvuudet ja sijainti. Keskiössä ovat asiakaslähtöiset ja moniammatilliset palvelut, vastuu ja vapaus toimia erilailla, asenne yhteiseen tekemiseen ja onnistumiseen. Tästä hyvä esimerkki Oulun kaupungin hyvinvointipuolen toimintakulut, joiden kasvu on taittunut rajusti – asukasluvun noususta huolimatta.
Hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysastetta. Se on sitoutunut purkamaan työn vastaanottamista estäviä kannustinloukkuja ja alentamaan rakenteellista työttömyyttä. Tie hyvään toteutukseen voi löytyä monimutkaisten asioiden keskellä yllättävän yksinkertaisista asioista. Pohjimmiltaan kyse on tahtotilasta ja sitoutumisesta, jolla niukkenevat resurssit saadaan tuottamaan enemmän ja järkevämmin.
Oulun seudun osalta yksi kärkiehdotus on seudun asettaminen nuorisotyöllisyyden kokeilualueeksi. Se on Oulun seudun kuntien yhteinen tavoite. Voisimme täällä yhdessä kuntien, työvoimahallinnon ja työnantajien kanssa luoda ympäristön, joka sujuvoittaa säädöksiä, poistaa kannustinloukkoja, helpottaa palkan ja sosiaaliturvan yhdistämistä sekä luo nuorille työpaikkoja. Onhan seutumme Suomen ainut alue, jossa työmarkkinoille tulee enemmän nuoria ja opiskelijoita kuin mitä työmarkkinoilta poistuu eläkeikäisiä. Nuorten määrä nähdään suurena rikkautena ja voimavarana.