Kokoomuksen Talvitie: Autopaikkanormia on kevennettävä kaupunkiseuduilla

Tiedote 15.3.

Julkaisuvapaa heti

 

Kokoomuksen Talvitie: Autopaikkanormia on kevennettävä kaupunkiseuduilla

Kokoomuksen oululaisen kansanedustajan Mari-Leena Talvitien mukaan kuntien ja kaupunkien olisi perusteltua keventää autopaikkanormia merkittävästi, erityisesti kasvavilla kaupunkiseuduilla. Autopaikkanormilla kunta tai kaupunki määrittelee, kuinka monta parkkipaikkaa uuteen kiinteistöön on rakennettava kerrosalaneliöitä tai asuntoja kohden. Normi vaikeuttaa merkittävästi täydennysrakentamista ja vanhojen rakennusten korottamista.

Vaatimus rakentaa pysäköintitilaa johtaa tilanteisiin, joissa rakennuttaja rakentaa autopaikkoja, joille ei välttämättä olekaan kysyntää. Autopaikkojen rakennuskustannukset jyvitetään kuitenkin kaikkien asuntojen hintoihin, jolloin myös ne, jotka eivät autopaikkoja tarvitse, maksavat niistä osansa.

”Autopaikkanormin keventämistä on hyvä katsoa alue- ja kaavakohtaisesti, koska siihen vaikuttavat esimerkiksi liikennejärjestelyt ja täydennysrakentamisen tarkoitus. Monissa kaupungeissa autopaikkanormia käsitellään päätöksenteossa näin valtuustokauden alkupuolella. Kaupunkien on hyvä ymmärtää, että heillä on työkalut kohtuuhintaisen asuntotuotannon edistämisessä muun muassa lieventämällä autopaikkanormia täydennysrakentamisessa”, Talvitie summaa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä otti asiaan kantaa keväällä 2017 asuntopoliittisessa raportissa, joka sisälsi 66 konkreettista esitystä sujuvampaan rakentamiseen ja kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon. Kokoomus esitti autopaikkanormista luopumista kokonaan täydennysrakentamisen osalta.

”Yhden pysäköintipaikan hinta voi Raklin selvityksen mukaan olla jopa 50 000-70 000 euroa. Tämä nostaa myös asunnon hintaa käsittämättömän paljon, vaikka autopaikalle ei kaikilla olisi edes tarvetta. Esimerkiksi opiskelija-asuntoja rakennettaessa ei ole tarvetta niin suurelle pysäköintipaikkojen määrälle,” sanoo Talvitie.

Talvitie on aiemmin edistänyt täydennysrakentamista tekemällä lakialoitteen (LA 105/2016 vp) asunto-osakeyhtiöiden päätöksentekojärjestelmän muuttamiseksi. Lakialoitteen on allekirjoittanut 105 edustajaa ja se on ympäristövaliokunnan käsittelyssä. Oikeusministeriö selvittää parhaillaan lain muutostarpeita.

FacebookTwitterGoogle+PinterestTumblrShare