Juhlapuhe Pohjois-Pohjanmaan terveydenhoitajayhdistyksen 70-vuotisjuhlassa

Pohjois-Pohjanmaan terveydenhoitajayhdistys ry 70-vuotisjuhla
Ravintola Hilikku
Sunnuntai 16.10.2016 klo 14
Kansanedustaja Mari-Leena Talvitie

Arvoisa liiton puheenjohtaja
Arvoisa yhdistyksen puheenjohtaja ja hallitus
Hyvä juhlayleisö

”Ken tuntee historian,
voi ymmärtää nykyisyyttä ja
osaa ennustaa tulevaa.”

On ilo ja kunnia saada alueen kansanedustajana tervehtiä omasta ja eduskunnan puolesta juhlivaa Pohjois-Pohjanmaan terveydenhoitajayhdistystä juhlapuheen muodossa ja siten onnitella 70 vuoden ikäistä yhdistystänne. Samalla käytän tilaisuuden kiittääkseni yhdistyksenne aiempia ja nykyisiä aktiiveja ja vastuunkantajia. Jokainen toimiva yhdistys tarvitsee paljon sitoutuneita ihmisiä, jotka ovat valmiita kantamaan vastuuta yhteisistä asioista, edistäen alan osaamista sekä luoden yhteishenkeä ja tulevaisuudenuskoa ammattikuntaan.

Tämä on yhdistyksenne 70. toimintavuosi. Kun katsahdamme 70 vuotta ajassa taaksepäin isänmaamme tilanteeseen – vuoteen 1946, kohtaamme ajan, jolloin sotavuodet olivat jääneet taakse ja katse oli vahvasti tulevaisuudessa. Ihmisten mielissä ja ajatuksissa oli varmasti monet menetykset – mutta usko, luottamus ja tahto reilusta ja oikeudenmukaisesta Suomesta valtasi sijaa. Oli siis käynnistynyt voimakas ja monitasoinen isänmaan jälleenrakennus ja suomalaiset alkoivat rakentaa pohjoismaista, suomalaista hyvinvointivaltiota. Noina vuosina syntyivät suuret ikäluokat ja Oulun kaupungissa oli noin 30 000 asukasta. Kärpät, tuo puolen Suomen jääkiekkojoukkue oli perustettu saman vuoden alkupuolella.

Vuosisadan vaihteen ja ensimmäisinä vuosikymmeninä toimineet kiertävät hoitajattaret olivat lopettelamassa senkaltaista toimintaa ja tilalle oli tullut terveyssisarlaitos. Nämä nimikkeet muuntuivat sitten 60-luvun lopulla, tarkemmin vuonna 68 terveyskeskusten terveydenhoitajiin.

Terveydenhoitajan tehtävänä läpi yhteiskunnallisten muutosten on ollut aktivoida väestö huolehtimaan ja kantamaan vastuuta omasta terveydestään. Terveydenhuolto on ollut lähellä ihmistä ja sitä sen on oltava jatkossakin. Osana arjessa niin kodeissa, kouluissa, kuin neuvoloissa – mukana ihmisen koko elämänkaaren ajan. Terveyttä edistetään niin yksilön tasolla, kuin perheissä ja lähiyhteisöissä – kuin yhteiskunnallisesti. Kyse voi olla kaavoituksesta ja sitä kautta monipuolisen arkiliikunnan mahdollisuuksista, ei siis ainoastaan neuvola- ja terveydenhoitotoiminnasta.

Viime vuosikymmeninä voisi ajatella, että terveystieto olisi kaikkien saatavilla ja hoksauttajan, neuvojan rooli olisi kaventunut – vaan miten on käynyt? Tiedon tulva onkin yrittänyt sivuuttaa tai peittää alleen oikeanlaisen ja oikea-aikaisen tiedon ja terveydenhoidon henkilökunnan taidoille ja hoksautuksille on lähes yhtä suuri tarve kuin aiemminkin.

Jotta terveydenhoitajalla tai kellä tahansa muulla oman alan osaajalla on mahdollisuus tehdä työtä ja toteuttaa tehtäväänsä mahdollisimman hyvin, on meidän kiinnitettävä rohkenen sanoa enemmän huomioita työhyvinvointiin ja hyvään johtamiseen.

Työhyvinvointi on ratkaisevassa asemassa koskien työn toimivuutta ja ihmisten, niin kansalaisten kuin työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Työhyvinvoinnille ei ole olemassa yhtä oikeaa määritelmää, vaan sen voidaan katsoa koostuvan monista eri osista ja se on samalla hyvin subjektiivinen kokemus – miten työntekijä itse kokee voivansa tehdä työtä, saavansa siitä arvostusta ja voivansa kehittää työympäristöään. Työhyvinvointiin siis vaikuttavat niin työolot ja -ympäristö, henkilöstön toimivat suhteet kuin myös henkilön oma kokemus asiantuntemuksestaan ja sen kehittymismahdollisuuksista.

Suomessa työhyvinvointia on tutkittu. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt koonnin viime vuosien työhyvinvointi-tutkimuksista. Ongelmana työhyvinvointiin liittyvässä tutkimuksessa on kuitenkin niiden vähäinen jalkautuminen työpaikoille ja toimintatapoihin.

Työ- ja elinkeinoministeriö julkistaa joka syksy kyselytutkimuksen avulla tehdyn työolobarometrin, joka kertoo palkansaajien työoloista ja miten he sen kokevat. Uusimmasta työolobarometrista syksyltä 2015 käy ilmi, että palkansaajien fyysisistä sairauksista tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja psyykkisistä oireista univaikeudet ovat pitkällä aikavälillä lisääntyneet. Positiivista on se, että suurin osa, 90 prosenttia, palkansaajista on arvioinut työkykynsä hyväksi tai melko hyväksi. Mahdollisuudet oppia ja kehittyä ovat viime vuosina parantuneet, joskin viime vuosina kasvu on tasaantunut. Hyvinvointia lisää myös palkitsevuus ja joustavat työajat, kuten erilaisten elämäntilanteiden huomiointi työ- ja loma-ajoissa sekä mahdollisuudet vaikuttaa työpaikan oloihin, työympäristön – tapaan toimia ja työskennellä.

Työssä jaksamiseen vaikuttaa vahvasti myös muutokset omassa työssä ja muutokset työpaikassa laajemminkin. Työolobarometri kertoo myös, että noin puolella palkansaajista on työpaikalla edellisvuonna otettu käyttöön uusia työmenetelmiä tai tietojärjestelmiä, jotka ovat vaikuttaneet omiin työoloihin.

Valitettavasti sähköisiin työkaluihin osoitetut odotukset nostaa tuottavuutta, helpottaa työtapoja ja uudistaa toimintatapoja ovat jääneet hyvin vaihtelevaksi. Meidän on valjastettava erilaiset sähköiset järjestelmät niin, että käytettävyys on keskiössä, niin suunnittelussa kuin jokapäiväisessä toimessa. 70-vuotisjuhlassa voi sanoa, että sähköisistä palveluista ja tietojärjestelmistä on saatava taloon rehtiä ja reiluja piikoja eikä vain kylällä kauppaa tekeviä isäntiä. Esimerkiksi sote-uudistuksessa on paljon erilaisia mahdollisuuksia hyvin toimiville ja suomalaisia palveleville sähköisille järjestelmille.

Voidaan myös pohtia ja arvioida, miten suuri merkitys hyvällä johtamisella on työhyvinvointiin. Työterveyslaitos on kerännyt johtamisen ja työhyvinvoinnin välistä yhteyttä ja hyviä käytänteitä jakavan oppaan työhyvinvoinnin ja tuottavuuden lisäämiseksi esimiestyön keinoin. Hyvällä johtamisella on vaikutusta työurien pituuteen ja sitä kautta myös siihen, että että väestön ikääntyessä ja palvelutarpeen muutoksessa kykenemme turvaamaan kansalaisten hyvinvointipalvelut hyvällä tasolla. Työuran alku- että loppupäästä, on huomioitava työuran pidentäminen myös keskeltä – huomioitava on erityisesti joustavat mahdollisuudet perheen ja työelämän yhdistämiseen-

Työelämä on muuntunut kymmenien vuosien virka-ajattelusta työpolkuihin, joissa työtä tehdään lyhyemmissä jaksoissa, useiden eri työnantajien palveluksessa. Harva nuori enää voi ajatella tekevänsä työuransa yhdessä ja samassa työssä tai edes samassa työpaikassa. Työelämä muuttuu ja työmarkkinoiden on muututtava mukana.

Tarvitsemme työpaikoille enemmän vapautta ja vastuuta päättää omista työoloista, toimintatavoista ja esimerkiksi työajoista. Paikallisen sopimisen edistäminen ei saa jäädä enää toimivaksi sanapariksi vailla konkretiaa. Moni pienten lasten äiti tai isä olisi valmis jakamaan lastenhoitoa ja työtä, tekemään niin osa-aikaista työtä kuin lastenhoitoa, kun siihen luodaan reiluja ja joustavia kannustimia ja mahdollisuuksia. Syyttelemällä ei tämäkään asia uudistu vaan tarvitaan monipuolisia ratkaisuvaihtoehtoja. Näistä ratkaisuista hyötyisivät monesti niin koko perhe, työyhteisö kuin kuntatalouskin.

Oulun seutu on siitä ainutlaatuinen, että sen ikärakenne on niin nuori. Keski-ikä Oulussa on reilu 37 vuotta. Olemme ainut kaupunkiseutu, jossa työelämään tulevia nuoria on enemmän mitä pitkän työuran tehneitä, eläkeikään siirtyviä.

Tämä näkyy koulutuspaikkojen niukkuutena, nuorisotyöttömyystilastoissa sekä kaupungin panostuksissa mm. nuorten mahdollisuuksiin päästä ensimmäisiin kesätyöpaikkoihin, oman alan töihin. Oulussa on käytössä mm. nuorten Kesätyösetelit ja oppisopimus koulutuksen kuntalisä. Uskomme, että maan hallituksen linjaus oppisopimuskoulutuksen uudistuksesta koulutussopimukseen auttaa jatkossa Oulun seudun toimijoita. Sopimus ei olekaan työntekijän ja opiskelijan välinen työsopimus vaan koulutuksen järjestän, työnantajan ja opiskelijan välinen koulutussopimus ja tämä parantaa nuoren mahdollisuuksia saada työn ohessa opetusta ja ohjausta, eikä toisin päin.
Hyvät kuulijat

Suomessa suunnitellaan ja rakennetaan tulevina vuosina erittäin laajoja yhteiskuntamme rakenteita ja hallintoa muokkaavia uudistuksia. Rohkenen sanoa, että kyse on suurimmasta kokonaisuudistukseen ensi vuonna 100 vuotta saavuttamamme itsenäisyytemme aikana.

Löysin joku aika sitten muistikirjani ajoilta, jolloin aloitin Oulun kaupunginvaltuutettuna vuoden 2004 kuntavaalien jälkeen. Silloinen hallitus oli lanseeraamassa PARAS-lainsäädännön. Ministerit Heinäluoma, Manninen olivat kertoneet keväällä 2005 meille Pohjois-Pohjanmaan kuntapäättäjille, että tarvitsemme pikaisesti palvelu- ja rakenneuudistukset, sillä väestömme ikääntyy ja palvelutarvetta kasvaa, samaan aikaan kuin suuret ikäluokat ovat eläkeiässä eikä työelämään tule yhtä paljon enää nuoria. Vain nopeiden uudistusten kautta pystymme vastata 2020-luvun ennakoimattomaan ja haasteelliseen tilanteeseen. Miten on käynytkään vuoden 2005 jälkeen?

Nyt – kun jokainen tämän maan eduskuntapuolue on ollut hallituksessa viimeisen vuosikymmenen aikana, ja nyt ollaan jo lähempänä vuotta 2020 kuin 2005. Sipilän hallitus on päättänyt, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus etenee pala palalta. Ensimmäiset lakiluonnokset ovat jo tulleet ja niiden osalta lausuntokierros on käynnissä marraskuun alkuun.

Lähtökohtana on vielä selkeämmin oltava tulevaisuuden sosiaalityön, sairaanhoidon ja terveydenhuollon limittyneisyys ja yhteisvastuu. Niukkojen resurssien aikaan on vastuullista ja välttämätöntä kyetä uudistamaan toimintatapoja aidosti niin kansalaisen ja käyttäjän, asiakkaan kuin työntekijän näkökulmasta – ymmärtäen sen, että yleensä silloin myös veronmaksajan kokonaisnäkökulma tulee huomioiduksi vastuullisesti.

Terveydenhuollolla on merkityksellinen rooli uudistuksessa – tavoitteena kun on vahvistaa perusterveydenhuollon merkitystä ja vaikuttavuutta, nostaa ennaltaehkäisevän hoidon, tiedon ja hoksautuksen roolia. Terveydenhuolto on asiantuntija tällä alueella. Perusterveydenhuollossa kysymys ei ole lääkärin vastaanotolle pääsystä vaan kaikkien ammattilaisten osaaminen on otettavaa käyttöön laajemmin ja vaikuttavammin.

Ennaltaehkäisevän työn rooli on nostettava jalustalle ja sitä on tuettava, monitasoisesti. On kiinnitettävä huomioi syihin ja niiden ennaltaehkäisemiseen sen sijaan että kulutamme resurssit ja taloudelliset panostukset kerta toisensa jälkeen seurausten hoitamiseen. Niukkojen resurssien ja tiukan talouden aikana siihen ei tunnu olevan rohkeutta eikä varaa. Meidän olisi kyettävä kysymään, millaisen laskun maksajaksi me joudumme tulevaisuudessa, jos tämä rohkeus puuttuu.

Alueuudistuksiin kuuluu sote-uudistuksen rinnalla Tulevaisuuden kunta – hanke, jonka vetovastuu on ministeri Anu Vehviläisellä. Neljännen kauden kuntapäättäjänä ja vastuunkantajana on ilo toimia tulevaisuuden kunta-hankkeen parlamentaarisessa eli kaikki puolueet edustettuna olevan työryhmän varapuheenjohtajana. Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirryttyä kunnilta maakunnille, saavat myös kunnat uusia ja ainutlaatuisia mahdollisuuksia erikoistua esimerkiksi sivistyksen ja elinvoiman saralla. Parhaillaan työstämme välillä raporttia tulevaisuuden kunnan tehtävistä ja roolituksessaan. KEskitymme siinä työllisyys- ja elinvoimatekijöihin, hyvinvoinnin, osaamiseen ja sivistyksen edistämiseen sekä kuntademokratian eli kuntalaisten monipuolisen osallistumisen vahvistamiseen. Väliraportti valmistuu ja lähetetään lausuntokierrokselle ensi tammikuussa.

Tulevaisuudessa kunnille on luotava taloudellisia kannustimia rahoituksessa, jotka ohjaavat kuntia panostamaan ennaltaehkäisevään toimintaan, nostamaan katsetta seurauksien hoitamisesta syiden ennaltaehkäisemiseen.

Jotta pystymme toteuttamaan asetettuja uudistuksia, keskeistä on muuttaa ajattelu hallintokeskeisyydestä käyttäjä- ja asiakaslähtöisyyteen. Sote-uudistuksessa keskiöön on hallintohimmeleiden sijaan nostettava ihminen, hänen hyvinvointinsa ja yksilölliset palvelutarpeet. Lähipalvelut on sujuvan arjen perusta – tulevaisuuden kunnassa palvelurakenteen lähtökohtana on se, että palvelut sijaitsevat siellä missä ihmiset ovat, mihin he voivat kulkea ja missä palvelut saavat mahdollisuuden kehittyä. Hyvinvoivan ihmiset ja elinvoimaiset kaupunkiseudut luovat Suomen menestyksen.

Entä mikä on terveydenhoitajan rooli tulevaisuudessa? Terveydenhoitaja on ihmisten kohtaamisen ammattilainen; hoitotyön, terveydenhoitotyön ja kansanterveystyön asiantuntija. Työn menestyksellinen toteutus vaatii hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, ihmistuntemusta. On tärkeää tiedostaa ja tunnistaa muutokset ihmisten elinympäristöissä ja tuntea erilaisten elinolosuhteiden vaikutukset. Toivottavasti terveydenhuollon koulutus tunnistaa tämän jatkuvan tarpeen ja osaa tukea sitä kautta teitä osaamisen kehittämisessä ja ammattissanne.

Näillä ajatuksilla tervehdin teitä juhlayleisö ja juhlivaa yhdistystänne –

Omasta ja eduskunnan puolesta toivotan teille iloista juhlapäivää
vastuullista, ennaltaehkäisevää ja rohkeasti uudistavaa asennetta ja otetta
niin työssänne kuin yhdistystoiminnassa!

Onnentoivotuksen teen yhden eniten käyttämäni lainauksen muodossa. Se on Benjamin Disraelin sitaatti ja sain sen lapualaiselta puolueaktiivi, terveydenhoitaja Johanna Ikolalta – ollessamme molemmin ensi kertaa eduskunta-vaaliehdokkaana, keväällä 2003.

” Menneisyys on viisautta varten,
Nykyhetki kuuluu toiminnalle,
mutta ilolle on varattu tulevaisuus.”

FacebookTwitterGoogle+PinterestTumblrShare

Asunto-osakeyhtiölain muutoksesta vauhtia kiinteistökannan kehitykseen

(Kolumni julkaistu Forum24:ssa 6.10.2016)

Useiden kaupunkikeskusten kehittymistä edistäviä hankkeita hidastaa tai jopa estää purkavaan lisärakentamiseen ja täydennysrakentamiseen kohdistuvat asunto-osakeyhtiölain vaatimukset. Purkavalla lisärakentamisella tarkoitetaan muun muassa sitä, kun rakennusta ei ole kokonaistaloudellisesti järkevää korjata ja ainoa vaihtoehto on rakentaa samalle paikalle uusi rakennus tai myydä rakennusoikeus.

Hankkeissa ongelman muodostaa se, että asunto-osakeyhtiölaki vaatii yhtiökokouksen yksimielisen päätöksen lisäksi jokaisen osakkaan suostumuksen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei eri mieltä olevan tarvitse edes kertoa näkemystään yhtiökokouksessa vaan riittää, ettei anna suostumustaan suunniteltuihin toimenpiteisiin.

Törmäsin lain epäkohtaan toimiessani Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtajana, vuosina 11-12. Silloin Oulun ydinkeskustassa oli suunnitteilla useissa kortteleissa purkavaa lisä- ja täydennysrakentamista. Tuntui kohtuuttomalta, että joku pitkitti prosessia tahallaan. Joku rahan toivossa, vaikkei siitä juuri kukaan halunnut puhua. Joku vailla ymmärrystä siitä, mitä kaikkea muuta samalla viivästyi.

Hallitusohjelmaan kirjattiinkin ”Sujuvoitetaan asunto-osakeyhtiön päätöksentekoa peruskorjaus-, esteettömyys- ja täydennysrakentamisessa.” Viime kesäkuussa teimme oululaiskollegojen Sarkkinen, Tuppurainen, Vehkaperä ja Vähämäki kanssa aiheesta kirjallisen kysymyksen.

Oikeusministeri oli vastauksessa samoilla linjoilla todeten, että toteutuessaan purkavan lisärakentamisen arvioidaan tuovan paljon uusia mahdollisuuksia, sekä alueiden käytön että asunto-osakeyhtiöiden hallitseman kiinteistökannan, kehitykseen. Ministeri totesi, että muutokset asunto-osakeyhtiölainsäädäntöön valmistellaan hallituskauden aikana. VTT on selvittänyt yksimielisen päätöksen vaatimuksen lieventämisen seurausvaikutuksia ja julkistaa siitä tulokset jatkovalmistelun tueksi lähiviikkoina.

Päätimme vauhdittaa asiaa tekemällä yhteisen lakialoitteen, johon keräämme parhaillaan yli 100 kansanedustajan tukea. Ehdotamme, että ainakin purkavan lisärakentamisen tilanteessa voitaisiin siirtyä enemmistöpäätöksentekomenettelyyn muuttamalla päätöksenteon vaatimus yksimielisyydestä esimerkiksi 90 prosentin vaatimukseen.

On selvää, että lakiuudistuksessa on turvattava jokaisen osakkaan tietty oikeusasema ja –suoja. Tähän keinoksi ehdotamme esimerkiksi osakeyhtiölain lunastusvelvollisuutta ja –oikeutta vastaavaa mekanismia. Sen tarkoituksena on taata, että jokaisella asunto-osakeyhtiön asunnon tai muun huoneiston omistajalla olisi mahdollisuus saada korvaava asunto tai asunnon hinnan mukainen summa.

Toivotaan, että järki voittaa ja valmistelu etenisi jo tulevan talven aikana.

Mari-Leena Talvitie

Kansanedustaja (kok)