Yle: Hyvät olosuhteet innoittavat talvipyöräilyyn

Ylen sivuilla: http://yle.fi/uutiset/hyvat_olosuhteet_innoittavat_talvipyorailyyn/5471938 

Oulu on jo vuosikaudet markkinoinut itseään pyöräilykaupunkina. Maine joutui koetukselle, kun YLE Oulu vei Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtajan talviselle pyörälenkille.

Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie
Kuva: YLE

Toimittaja Antti Pylväs ja Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie ottivat tuntumaa kevyenliikenteenväylien talviolosuhteisiin aamuruuhkan aikaan 10 kilometrin lenkillä. Olosuhteet olivat testiä ajatellen harmillisen hyvät: lumisateen puuttuessa auraamattomat tieosuudet loistivat poissaolollaan ja liukkaus oli torjuttu kiusallisen hyvin.

– Tällä hetkellä pyörätiet ovat parhaassa mahdollisessa kunnossa. Melkein kuin olisi ollut jo joulun alla tonttuja liikenteessä, Talvitie ihastelee.

Talvitie on aktiivinen pyöräilijä, mutta talvipyöräilyn suhteen melko kokematon. Hänen ensikokemuksensa Oulun liikenneväylistä oli ikimuistoinen.

– Ensimmäisellä pyöräreissullani kymmenisen vuotta sitten eksyin kahteen kertaan. Useita Ouluun muuttaneita kuunnelleena tiedän, että reitit eivät ole niin selkeitä kuin miltä ne kartalla näyttävät, hän sanoo.

Aktiivipyöräilijöiltä tietotaitoa

Suomen johtava pyöräilykaupunki Oulu tähyää maailman parhaaksi talvipyöräilykaupungiksi. Oulu mainostaa kaupunkilaisten olevan jo nyt maailman parhaita talvipyöräilijöitä.

Ensi vuonna alkava nelivuotinen hanke tähtää vielä parempiin pyöräilyolosuhteisiin ja talvipyöräilyosaamiseen.

– Hankkeen myötä kiinnitetään huomiota pyöräilyn olosuhteisiin. Tässä on erityisen hyvä ottaa aktiiviset pyöräilijät mukaan tähän hankkeeseen. Aktiivipyöräilijöiden näkemyksistä ja kokemuksista otetaan onkeen, sanoo Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie.

FacebookTwitterGoogle+PinterestTumblrShare

Osataanko Oulussa pyöräillä – talvellakin?

Lue Oulu-lehden sivuilta: http://www.oululehti.fi/edoris?tem=ou_lsearchart&search_iddoc=5584685 

Oulu on saanut vuosien saatossa kiitosta erityisesti kevyenliikenteen väylistä. Niitä on kaupungissa lähes 600 km. Sillä määrällä irtoaa asukaslukuun suhteutettuna maan kärkisija.

Oulun keskustaan saapuu päivittäin noin 15 000 pyöräilijää opiskelemaan, asioille tai töihin (2010). Autoistuminen ei ole katkaissut pyöräilyn perinnettä – ihan vielä. Jotta voimme edistää ja tukea pyöräilyä, perusolosuhteet on oltava kunnossa. On panostettava sujuvaan liikenteeseen – pyörätaskuihin, opasteisiin, valaistukseen ja parkkeihin.

Missä ovat uuden sukupolven suunnittelijat, jotka käyttävät näkökulmana myös muita kuin ”tervettä, keski-ikäistä miestä”? Toivottavasti Oulussa.

Liikennesuunnitteluun tarvitaan käyttäjälähtöistä näkökulmaa. Kivisydän ja keskustan kehityshankkeet ovat oiva ja mainio aika suunnitella, miten saamme keskustassa kulkemisesta sujuvaa ja turvallista – ja miten erilaiset kulkijat huomioidaan. Oululaisten sitouttamiseksi ja suunnittelun tueksi tarvitsemme kansalaisaktiivisuutta ja käyttäjien palautetta.

Vuonna 2009 tehty laaja Oulun seudun liikennetutkimus (2010) osoitti, että yhdyskuntarakenne ja arkiset liikkumisen tarpeet ovat lisänneet henkilöauton käyttöä. Yhä useampi käyttää pääkulkutapanaan henkilöautoa – omasta halustaan tai pakotettuna.

Jalankululla ja pyöräilyllä on vankka asema arkiliikunnassa, sillä noin 40 % päivittäisistä matkoista tehdään jalan tai pyörällä. Kun vertaa tilannetta parikymmentä vuotta (v.1989) taaksepäin, joukkoliikenteen osuus on pysynyt samana, jalankulkijoita on suhteessa enemmän, mutta pyöräilyn osuudesta osa on siirtynyt henkilöautoliikenteeseen.

Millaisia kokemuksia sinulla on talvipyöräilystä? Jopa joka kolmas oululainen pyöräilee myös talvella.

Tekninen lautakunta käsitteli marraskuussa ”Oulu, maailman paras talvipyöräilykaupunki”- toimintasuunnitelmaa tuleville vuosille. Tavoitteena on luoda talvipyöräilystä energiatehokas liikkumisen muoto, jossa yhdistyy oululainen osaaminen ja innovatiivisuus. Milloin keskustaan tulee katettuja pyöräparkkeja, johon pyörän saa kätevästi parkkeerattua 30 asteen pakkasessa? Entä miten istuinosan voisi lämmittää ekologisesti?

Olen tottunut pyöräilemään sinne tänne keskustan alueella. Perheen kanssa pyöräilen Raksilaan. Vilkkaimpanakin lauantai-aamuna kauramopoille on hyvät parkkitilat uimahallin vieressä.

Joidenkin liikuntatilojen edustalla on vielä parannettavaa. Mennessämme katsomaan kummitytön taitoluistelua huomasimme, että liikkuvat nuoret joutuivat kaatamaan polkupyöränsä nurmikolle. Parkkitilojen puutteesta huolimatta osa liikkuu treeneihin ja katsomoon muuten kuin autolla – jopa talvella.

Pyöräily on hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Yhteisten varojen niukkuudessa on kuntien investoitava asioihin, jotka tukevat kaiken ikäisten luontaista liikkumista ja hyvinvointia.

Turvallista pyöräilytalvea!

Mari-Leena Talvitie

Pyöräilevä kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kok)

Kaleva: Naisvalta Oulun johdossa

Naisvalta Oulun johdossa | Oulu | Kaleva.fi

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/naisvalta-oulun-johdossa/425484/

Riikka Moilanen (oik.) kaupunginvaltuuston puheenjohtaja  ja Mari-Leena Talvitie, Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja.
Riikka Moilanen (oik.) kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Mari-Leena Talvitie, Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja.
Oulu 5.7.2011 0:00
Antti Korhonen Kaleva
Oulun kaupunginvaltuuston ja -hallituksen johdossa jyräävät naiset.Valtuuston viiden hengen puheenjohtajistosta naisia on kolme: puheenjohtajana Riikka Moilanen (kesk.), 2. varapuheenjohtajana Paula Grekelä (vas.) sekä 3. varapuheenjohtajana Tytti Tuppurainen (sd.). Kaupunginhallituksen koko kolmen hengen puheenjohtajisto on naisten hallussa: puheenjohtajanaan kokoomuksen Mari-Leena Talvitie, 1. varapuheenjohtajana vihreiden Mervi Tervo ja 2. varapuheenjohtajana keskustan Anne-Maria Takkula.

Kun kuusi kahdeksasta puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan paikasta on naisilla, tarkoittaa se sitä, että Oulussa on Suomen naisvaltaisin ylimpien luottamuselinten puheenjohtajisto.

Kaleva selvitti viidenkymmenen suurimman kaupungin valtuuston ja -hallituksen puheenjohtajiston sukupuolijakaumat.

Lähimmäs Oulua päästiin Jyväskylässä, jossa kaupunginhallituksen koko kolmen hengen puheenjohtajisto sekä kaksi valtuuston neljästä puheenjohtajasta ovat naisia. Naisvaltainen kaupunginhallituksen puheenjohtajisto löytyy myös Vaasasta ja Raisiosta. Tampereella ja Nokialla valtuuston puheenjohtajistossa on naistrio.

Selvityksen mukaan viidessätoista kaupungissa viidestäkymmenestä naisia on molempien luottamuselinten johtajistossa vähintään puolet ja kolmessakymmenessä vähintään kolmasosa. Kotkan, Kirkkonummen ja Varkauden kaupunginvaltuuston sekä -hallituksen puheenjohtajisto on täysin miesvaltainen. Tasa-arvolain kunnallisten toimielinten sukupuolijakaumaa koskeva niin sanottu 40 prosentin kiintiösäännös ei koske puheenjohtajien valintaa.

Vähiten – enintään kuudesosa – naisia on esimerkiksi Rovaniemen, Seinäjoen, Kokkolan, Kajaanin sekä Tornion ylimpien luottamuselinten puheenjohtajistoissa.

Kaleva: Talvitie: Niinistön ehdokkuus ”toivottu ja odotettu uutinen”

Talvitie: Niinistön ehdokkuus ”toivottu ja odotettu uutinen”

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/talvitie-niiniston-ehdokkuus-toivottu-ja-odotettu-uutinen/424931/

None
KUVA: Jukka Leinonen
KOTIMAA 28.6.2011 13:44 | PÄIVITETTY 28.6.2011 13:47
HANNU-PEKKA YLIMOMMO
Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie (kok.) kommentoi uutisen Niinistön lähdöstä presidenttikilpaan olleen ”toivottu ja odotettu”.”Enemmän olisin yllättynyt jos Niinistön ratkaisu olisi ollut päinvastainen, eli jos hän olisi jättänyt lähtemättä ehdolle. Olen hyvin tyytyväinen, että hän päätti juuri näin päin”, Talvitie kertoo.

Talvitie arvioi Niinistön mahdollisuudet tulla valituksi Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi hyviksi.

”Äkkiseltään sanoisin ettei puolueen sisältä ole Niinistölle haastajia, mutta voi olla että joitain nimiä heitellään vielä ennen valintaa”, Talvitie arvioi.

”Tein edellisissä presidentinvaaleissa paljon työtä Niinistön valinnan eteen, ja etenkin toisella kierroksella hän keräsi kannatusta yli puoluerajojen. Uskon että hänen mahdollisuutensa ovat hyvät näissä tulevissakin vaaleissa.”

Kaleva: Oulun pian maan nuorekkain

Oulu pian maan nuorekkain

http://www.kaleva.fi/ookkonaa/oulu-pian-maan-nuorekkain/424630/

Riikka Moilasen (vas.) ja Mari-Leena Talvitien tulevaisuudensuunnitelmat liittyvät kiinteästi Ouluun. Moilanen haluaa parinkymmenen vuoden kuluttua olla edelleen yrittäjä ja Talvitie toivoo olevansa yrittäjä, jonka toimialana on ympäristöteknologiaan liittyvät palvelut.
Riikka Moilasen (vas.) ja Mari-Leena Talvitien tulevaisuudensuunnitelmat liittyvät kiinteästi Ouluun. Moilanen haluaa parinkymmenen vuoden kuluttua olla edelleen yrittäjä ja Talvitie toivoo olevansa yrittäjä, jonka toimialana on ympäristöteknologiaan liittyvät palvelut.
OOKKONÄÄ 24.6.2011 0:00
MIRJA NIEMITALO
Oulun kaupungin poliittinen johto – kaupunginvaltuuston puheenjohtajaRiikka Moilanen (kesk.) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie (kok.) – ovat kuin suoraan Oulun kaupungin brändityöryhmän käsikirjasta. Nuorekkaita eteenpäin katsovia naisia ja äitejä, joilta sanat eivät lopu kesken, kun puheena on uuden Oulun menestystekijät ja tulevaisuus.Kun viisi kuntaa panee monikuntaliitoksella hynttyynsä yhteen vuoden 2013 alusta, on uuden Oulun keski-ikä runsaat 36 vuotta. Oulun kaupunkiseudulla on maan nuorin väestö.Kahdenkymmenen vuoden kuluttua keski-ikä on 40 vuotta ja kolmenkymmenen vuoden kuluttua 41 vuotta. Edullinen ikärakenne säilyy parempana kuin muilla suurilla kaupungeilla ja huomattavasti parempana kuin harmaantuvalla ja harvenevalla haja-asustus-Suomella.

Nuorekas ikärakenne näkyy Riikka Moilasen mukaan jo kaupungin poliittisessa päätöksenteossa muun muassa hänen ja Talvitien valinnoissa. ”Tässä suhteessa on tapahtunut keikaus”, hän toteaa.

Moilanen ja Talvitie hoksaavat myös, että Oulun kaupungin kaikki uudet kansanedustajat Satu Haapanen (vihr.), Tytti Tuppurainen (sd.), Risto Kalliorinne (vas.), Ville Vähämäki (ps.) ja Olli Immonen (ps.) ovat nuorekkuudessaan edustava otos Oulun todellisuutta ja imagoa.

Oulu oli pitkään maan vetovoimaisin kaupunki, mutta viime vuosina kaupunki on pudonnut vetovoimaisuudessa. Moilanen korostaa, että työpaikkojen ohella tärkeä tekijä on kaupungin ilmapiiri, paikoilleen ei auta jäädä. ”Yritykset sijoittuvat paikkakunnille, joissa on hyvä ilmapiiri ja nähdään, että on mahdollisuudet pärjätä”, Moilanen toteaa.

Talvitien mukaan viiden kunnan yhdistyminen luo tässäkin suhteessa uuden mahdollisuuden. ”Nuorten tarpeet on otettava huomioon.”

Moilanen ja Talvitie muistuttavat Oulun historiallisesta ajanjaksosta. Oulun keskustan kehittäminen on pitkän jahkailun jälkeen saamassa vauhtia ja ict-alan murros avaa uusia ovia samoin kuin kaikki uuteen Ouluun liittyvä.

”Nuoret jäävät Ouluun, jos täällä on työpaikkoja. Kukaan ei halua valmistumisen jälkeen hakeutua työttömäksi”, Moilanen muistuttaa.