Miten tekemätön työ löytää tekijän?

Julkaistu paikallislehtien kolumniringissä 8/2019

 

Neljä vuotta sitten, kun aloitin kansanedustajana, suuri osa suomalaisista oli huolissaan Suomen jatkuvasta velkaantumisesta ja alueilla oli pulaa työpaikoista. Kestävyysvaje oli politiikan termi, jolla alettiin kuvata tilannetta, että Suomi elää yli varojen. Tähän teimme muutoksen Sipilän hallituksen johdolla. Joulukuussa 2018 Suomi lyhensi velkaansa, lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kauden aikana työllisyys nousi noin 68:sta yli 72 prosenttiin.

Nyt muutaman vuoden hyvä työllisyyskehitys on pysähtynyt, vaikka avoimien työpaikkojen määrä kasvoi kesälläkin. Tekemätön työ ja hyvät tekijät on saatava kohtaamaan sujuvammin.

Työllä ja korkealla työllisyysasteella on iso merkitys niin ihmisten hyvinvointiin kuin valtion talouteen. Kun vienti vetää ja mahdollisimman moni on mukana työelämässä, pystymme kestävästi turvaamaan laadukkaat kasvatus-, koulutus- ja vanhuspalvelut. Sitä kautta voidaan luoda hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä sekä ehkäistä syrjäytymistä.

Rinteen hallituksen linja on tyystin eri Sipilän hallituksen linjaan. Vasemmistohallitus on maailmantalouden kasvavasta epävarmuudesta huolimatta lisäämässä miljardilla menoja ilman ajatustakaan tulojen kasvusta. Velka kasvaa. Hallitus toistelee työllisyyden nousun merkitystä ja vaikuttavien keinojen etsintäon ulkoistettu työmarkkinaosapuolille, ilman tulosvastuuta.

Olimme Kokoomuksen puoluejohdolla koolla viime viikolla Turussa. Koska kannamme vastuuta isänmaasta ja ihmisten työpaikoista, työstimme keskustelunavauksen keinoista kohti 60 000 uutta työpaikkaa. Tärkeä 75 prosentin työllisyystavoite on yhteinen.

Työllisyyskeinoina esitämme muun muassa, että porrastetaan ansiosidonnainen työttömyysturva ja poistetaan paikallisen sopimisen esteitä. Poistetaan myös ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta, jonka raskas byrokratia kuormittaa erityisesti yrittäjiä. Jatketaan laajempaa kotitalousvähennystä eikä leikata sitä, kuten valtiovarainministeri Lintilä esittää.

Lisäksi alennetaan edelleen varhaiskasvatusmaksuja, mikä poistaa alle 6-vuotiaiden lasten vanhempien kannustinloukkoja. Alennetaan työnverotusta ja kiristetään ympäristöhaittojen verotusta. Kaikki toimet tähtäävät siihen, että työn tekeminen ja työllistäminen on kannattavaa ja kannustavaa sekä työntekijöille että työnantajille.

Yksi henkilökohtaisesti tärkeä tavoite, joka auttaa naisia työllistymään, on tasata vanhemmuuden kustannuksia koko yhteiskunnalle. Yhden lapsen kustannukset ovat äidin työnantajalle noin 7000 – 14 000 euroa. Viime kaudella säädimme 2 500 euron kertakorvauksen äidin työnantajalle, kun äiti palaa perhevapaiden jälkeen samaan työpaikkaan. Se oli askel oikeaan suuntaan ja sitä on jatkettava.

On aika tehdä perhevapaauudistus, joka tasa-arvoa ohella edistää naisten asemaa työmarkkinoilla. Tavoitteena on Suomi, jossa yhteiskunta maksaa suurimman osan vanhempainvapaiden kustannuksista. Kenenkään yrittäjä ei pidä kantaa huolta yrityksensä kannattavuudesta siksi, että naistyöntekijä odottaa vauvaa.

Kokoomus esittää tasapainoista kokonaisuutta ja aitoja rakenteellisia uudistuksia. Aktivoinnin ja kannustimien ohella vahvistetaan myös palveluita. Ymmärrämme, että jos oikopolkuja korkeaan työllisyyteen olisi, ne olisi jo kuljettu.

 

Mari-Leena Talvitie
Kansanedustaja (kok)

 

 

 

FacebookTwitterGoogle+PinterestTumblrShare

Jokaiselle lapselle ja nuorelle harrastus

(Julkaistu Forum24 -lehdessä 1.8.2019 https://www.forum24.fi/vieraskolumnit/jokaiselle-lapselle-ja-nuorelle-harrastus-6.56.3613302.cb09855310)

 

Elokuussa on monissa perheissä edessä uusi alku. Esikoulu, uusi luokka-aste tai viimeinen vuosi koulussa. Meidän perheessä nuorin aloittaa koulupolun.

Syksy on hyvää aikaa aloittaa myös jokin harrastus. Harrastuksissa saa uusia kavereita, on yhteistä tekemistä ja yhteisöllisiä ryhmiä. Ne myös ehkäisevät syrjäytymistä. Iästä ja elämäntilanteesta riippumatta ihminen kaipaa yhteisöllisyyttä. Sen tarve tunnustetaan myös Maslowin tarvehierarkiassa.

Monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja yhdistysvapaus ovat osa toimivaa suomalaista yhteiskuntaa. Kuitenkin edellisen nuorisobarometrin mukaan kustannukset ovat nousseet suurimmaksi yksittäiseksi esteeksi harrastuksen aloittamiseen.

Kun itse olin kouluikäinen, pystyi harrastaa monipuolisesti ilman korkeita maksuja. Kävin kuvataidekerhossa, yleisurheilin ja hoidin hevosia, pelasin jalkapalloa sekä vedin urheilukouluja ja partiota nuoremmille. Niissä oppi kantamaan vastuuta ja jopa politiikassa tärkeää joukkuepelaamista.

Pari vuotta sitten me kokoomuslaiset valtuutetut ympäri Suomen nostimme esiin tarpeen harrastustakuusta. Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla oikeus vähintään yhteen harrastukseen. Harrastusten kustannuksia on hillittävä yhteistuumin.

Avainasemassa on kuntien ja kaupungien, yhdistysten ja järjestöjen, sekä lajiliittojen toimiva yhteistyö. Siten voidaan tarjota erilaisia ja edullisia matalan kynnyksen mahdollisuuksia.

Oulussa on paljon hyviä esimerkkejä. Aamusta iltaan auki olevat koulut ja monitoimitalot, iltapäiväkerhoja, lajikokeiluja sekä alle 18-vuotiaiden ryhmien maksuttomat vuorot niin koulujen kuin muissakin kaupungin tiloissa.

Yksi nouseva harrastus on tyttöjen jalkapallo. Perustimme reilu kymmenen vuotta sitten ONSsin, oululaisen tyttö- ja naisjalkapalloseuran. Palloliiton 15-vuotiaiden tyttöjen SM-turnaus, jossa sain toimia suojelijana, järjestettiin ONSsin toimesta Oulussa. Heinäpään viheriöllä näkyi osaaminen, joukkuehenki ja pelaamisen ilo. ONS voitti SM-pronssia ja Haukiputaan Pallon ja torniolaisten yhteisjoukkue oli kuudes. Pohjoisen joukkueille oli iso asia, myös taloudellisesti, ettei tällä kertaa tarvinnut reissata etelään.

Haastan meitä aikuisia toimimaan, jotta lapsilla ja nuorilla on syksyn tullen oppimisen iloa, turvallinen koulutie ja myös mahdollisuuksia harrastaa.

Mari-Leena Talvitie
kahden koululaisen äiti, kansanedustaja (kok)

 

Juhlapuhe: ”Kirjastot sivistyksen mahdollistajana Suomessa”

Oulun yliopiston kirjaston 60-vuotisjuhlaseminaari 23.5.2019

Oulun yliopisto, Agora-Sali

”Kirjastot sivistyksen mahdollistajana Suomessa”

 

Hyvä rehtori ja kirjaston johtaja 

Hyvät kuulijat, hyvä juhlaväki

On ilo ja kunnia onnitella 60 vuotiasta, olkoonkin kirjastojen polulla vasta alkupuolella olevaa, Oulun yliopiston kirjastoa. Kiitos kirjastonjohtajalle Minna Abrahamsson-Sipposelle kattavasta ja upeasta juhlapuheesta sekä kutsusta puhumaan tähän yhteiseen juhlapäivään. 

Mitä sivistys on ja miten se määritellään? Verkkopohjaisen, kansalaisten ylläpitämän sanakirja Wikipedian mukaan sivistys tarkoittaa kasvatuksen kautta omaksuttua tietoa, henkistä kehittyneisyyttä ja avarakatseisuutta. Tässä mielessä puhutaan opillisesta tai muodollisesta sivistyksestä, humanistisesta ja luonnontieteellisestä sivistyksestä, yleissivistyksestä tai akateemisesta sivistyksestä, sekä toisaalta ihmisen sisäisestä kehittyneisyydestä ja kypsyydestä. Jälkimmäiseen saatetaan viitata ”sydämen sivistyksenä” tai viisautena.

Entä jos kysyy Kotukselta, kotimaisten kielten keskukselta mistä sana sivistys oikein tulee? Kotuksen vastaus: Sivistyksen juuret ovat suomen kansankielessä. Suomen murteissa on ollut tuttu verbi sivistää, jolla tarkoitetaan siistimistä, kohentamista ja viimeistelemistä. Kirjakieleen sivistyksen toi nykymerkityksessään kangasniemeläinen Reinhold von Becker 1820-luvulla. Samalla tulivat kirjakieleen myös verbit sivistää ja sivistyä. Verbien pohjana on adjektiivi siveä, jonka alkuperäisen merkityksen on esitetty olleen ’siisti’.

Klassisen määritelmän mukaan yleissivistystä ovat tiedot ja taidot, jotka kuuluvat jokaiselle kansalaiselle. Sen juuret ovat antiikin maailmassa ja nykymuotoisena se heräsi eloon valistuksen aikana. Jokaisella kansalaisella tulee olla sellaiset tiedot ja taidot, hänen tulee siis olla sivistynyt kyetäkseen muodostamaan maailmankuvaansa saamistaan tiedoista, osallistuakseen yhteisten asioiden hoitoon. 

Opetushallituksen entisen pääjohtaja Jukka Sarjala on maininnut yleissivistyksen ominaislaaduksi myös joutilaisuuden viitaten siihen, että kouluissa tuetaan ja edistetään sivistystä. “Suomen sana ‘koulu’ juontuu ruotsin ja latinan kautta kreikasta, jossa sanan ‘skhole’ yksi merkitys oli joutilaisuus. Yleissivistävä koulutus oli siis tarkoitettu vapaille kansalaisille, jotka laajensivat tietämystään. – Mitä voisimme tästä oppia kehittäessämme maamme yleissivistävä koulutusta? Joutilaisuudellekin tulee olla tilansa. Kirjastot voivat niitä tiloja tarjota ja on hienoa, että monessa oululaisessa monitoimitalossa kirjastot ovat koulun yhteydessä, monitoimitalojen sisällä ja keskellä jopa niiden sydäminä. 

Sivistystä ja sen merkitystä voi lähestyä siis eri näkökulmista. Tässä puheessani ajattelin jakaa kanssanne historiaa ja taustapolkua siitä, miten kirjastot ovat luotu ja kehittyneet Suomessa. Miten ne ovat mahdollistaneet kansalaistemme ja siten myös yhteiskuntamme sivistystä?

Mutta ennen kuin mennään tarkemmin kirjastolakiin, millainen on Oulun yliopiston kirjaston ensiaskeleet maamme kirjastojen polulla? 

Viime viikolla Oulun yliopiston Alumnijuhlassa julkaistiin Oulun Yliopistoseuran 100v. historiateos. Sen kirjoittaja, Filosofian tohtori Samu Sarviaho toi esiin Yliopistoseuran historiaa käsittelevässä puheessaan Yliopistoseuran ja Oulun yliopiston kirjaston yhteyden – josta juontaa myös ajankohta eli se, että olemme nyt juhlistamassa 60-vuotiasta Oulun yliopiston kirjastoa. 

 

Luen katkelman Sarviahon puheesta:

”Laki Oulun yliopistosta tuli voimaan 1.8.1958. Yliopiston perustamisvaiheita on usein kutsuttu yliopistotaisteluksi. Ratkaisutaistelut käytiin Helsingissä, mutta seura antoi selustatukea merkittävänä tekijänä Oulussa. Se hoiti monia käytännön asioita ja loi kansanliikkeen. Keskeistä oli, että seuralla oli alusta asti hyvät yhteydet Oulun kaupungin johtoon, jonka edustajia oli sen hallinnossa. Maaherra Kalle Määtän kaltaiset henkilöt takasivat seuran hyvät yhteydet valtakunnan eturivin poliittisiin päättäjiin. Oululaisen elinkeinoelämän edustajat olivat myös hyvin edustettuina alusta asti, kuten Kalevan toimitusjohtaja K.A. Korkeakivi. Tällaiset yhteydet ovat olleet merkittävässä roolissa myöhemminkin.

Seuran toiminta ei suinkaan loppunut, kun sen pitkäaikainen tavoite toteutui. Uusissa säännöissä todettiin, että sen pitäisi tukea yliopiston toimintaa ja edelleen kehittämistä. Jo hieman ennen yliopiston perustamista seura perusti toimikunnan, jonka tavoitteena oli tieteellisen kirjallisuuden kerääminen. Toimikunta lähetti lahjoituspyyntöjä muun muassa tieteellisille seuroille ja yksityishenkilöille. Parin vuoden aikana saatiin lahjoituksena noin 20 000 nidettä etenkin Oulun läänin alueelta. Tällä tavalla seura käytännössä loi Oulun yliopiston kirjaston perustan.”

Hieno tarina. Oulun yliopiston kirjasto on perustettu kansanliikkeestä, pohjoisten ihmisten tuesta ja yhteisestä voimainponnistuksesta. 

Kirjasto on kiinteä osa suomalaista sivistysihannetta ja demokratiaa. Kaikille avoimena, maksuttomana palveluna kirjasto edistää monipuolisine kokoelmineen kansalaisten sivistyksellisten perusoikeuksien toteutumista. 

Kirjastossa todentuu ajatus siitä, että kaikilla tulee olla lähtökohtaisesti yhdenvertaiset mahdollisuudet koulutukseen, monipuoliseen sivistämiseen ja itsensä kehittämiseen. Kirjasto on paikka ja palvelu, joka tarjoaa kaikille avoimen ja maksuttoman pääsyn tietoon ja kulttuuriin.  Se on väylä omaehtoiseen itsensä kehittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen. 

Meillä on erilaisia muistoja kirjastoista. Omat kirjastomuistot lapsuudesta – oli tärkeää, että kirjastoon pääsi itsenäisesti ja pyörällä -matkaa oli noin 1,5km, Koskenkorvan kyläkirjastoon. Kun tulin opiskelemaan 20vuotta sitten ympäristötekniikkaa tänne yliopistolle ja muutin Ouluun, niin tutuksi tuli yliopiston kirjastot. Niiden lukuväliköt, hakukoneet – joita käytin silloin ensi kertaa. Mieleen on jääneet kohtaamiset ja keskustelut ihmisten kanssa. 

Viime aikainen kirjastokokemus on lähinnä sitä, että käyn kirjastossa lasten, eskarilaisen ja tokaluokkalaisen kanssa. Molemmilla on omat kirjastokortit ja lukeminen on mieluisaa tekemistä. Tokaluokkalaiselle se on tällä hetkellä lähes koukuttava, lukemisen päivävauhti kun saattaa olla kirja tai toistasataa sivua. Myös eduskunnassa on kattava kirjasto vaan viime kaudella oli muka liian vähän aikaa tutustua sen tarjontaan tarkemmin. 

Koulun ohella kirjasto on ollut portti valistuneeseen, aktiiviseen kansalaisuuteen. Kirjasto on tärkeä osaamisturva myös työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella oleville henkilöille. Näitä perinteitä ja tehtäviä meidän on vaalittava, päivitettävä ja jopa markkinoitava – jotta niiden arvo ymmärretään eri ikäluokissa, taustoissa ja elämäntilanteissa. 

Miten sitten kirjastot ovat kehittyneet ja mahdollistaneet lukutaidon ja demokratian leviämisen Suomessa? Varhaisimmat kotimaiset kirjastot olivat kansainvälisen esikuvan mukaan luostarikirjastoja ja kirkkojen kirjakokoelmia. Muita merkittäviä 1800-luvulla perustettuja kotimaisia kirjastoja oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kirjasto (1831). Korkeakoululaitoksen laajentuessa 1900-luvulla kuhunkin uuteen korkeakouluun perustettiin oma kirjastonsa.

Kansallisen heräämisen myötä ymmärrettiin myös yleisten kirjastojen tarve. Sivistysaatteen nimissä ryhdyttiin edistämään kansankirjastotoimintaa. Kansankirjastoja perustivat hyväntekeväisyyden nimissä lähinnä papisto ja ylioppilaat. Työväenliikkeen myötä 1800-luvun lopulla syntyi myös nk. työväenkirjastoja. 1900-luvun alussa Yhdysvalloista saapui ajatus yleisistä kirjastoista, joka osaltaan oli johtamassa nykymuotoisen yleisen kirjastolaitoksen kehittymiseen 1900-luvun alussa.

Yleisiä kirjastoja on pidetty Suomessa niin merkityksellisenä, että niiden toimintaa on ohjattu erillisellä lainsäädännöllä jo vuodesta 1928 alkaen. Yleiset kirjastot alkoivat saada valtionapua jo sitä ennen, vuonna 1921. 

Ensimmäinen kirjastolaki painotti yleisen kirjaston roolia osana suomalaista sivistysjärjestelmää ja  kansanvalistusprojektia. Tavoitteena oli nostaa suomalaisten koulutus- ja sivistystasoa yhdessä vuonna 1921 voimaan tulleen oppivelvollisuuslain kanssa. Myöhemmät lait, joista toinen kirjastolaki annettiin vuonna 1967 ja seuraava vuonna 1998, ovat edistäneet kirjastojen perustamista kattavasti maan eri puolille, vahvistaneet kirjastopalveluja osana hyvinvointiyhteiskunta- ja tietoyhteiskuntakehitystä.

Viime kaudella säädetty ja vuoden 2017 alussa voimaan tullut yleisiä kirjastoja koskeva laki kiinnittyy kansalaisyhteiskunta-ajatteluun. Digitaalisten aineistojen ja palvelujen kehittämisen kanssa samanaikaisesti korostuu fyysisen kirjastotilan merkitys. Uuden kirjastolain tavoitteena on edistää väestön yhdenvertaisia mahdollisuuksia sivistykseen ja kulttuuriin; tiedon saatavuutta ja käyttöä; lukemiskulttuuria ja monipuolista lukutaitoa; mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen sekä aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta.

Kirjastolain tavoittelema Suomi kunnioittaa ja edistää sivistyksellisiä, kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia. Kirjasto on helposti saavutettava julkinen tila ja monipuolinen arjen toimintaympäristö, jossa ihmiset kohtaavat ja kokoontuvat. Kirjastot edistävät kaikkien osallisuutta ja kiinnittymistä yhteiskuntaan. 

Tästä yhtenä hyvänä esimerkkinä on vuoden 2018 lopussa avattu yhteisöllinen Oodi-kirjasto Helsingissä. Se näkyy eduskuntatalon pääaulan ja valtiosalin isoista ikkunoista ja usein pysähdymme sitä vierasryhmien kanssa ihastelemaan. Rakennus kätkee sivistyksen, kohtaamispaikkoja ja monipuolisen vapaa-ajan tarjonnan lisäksi sisäänsä massiiviset ja vaativat teräsrakenteet – rakenteet, jotka kannattelevat koko Oodia. Ja ne rakenteet ovat muuten oululaista osaamista (Normek Oy) Tapanani onkin sanoa, että niin se on helsinkiläistenkin sivistys pohjoisen osaamisen ja ammattitaidon varassa. 

Suomen kirjastoverkko koostuu: yleisistä eli kunnallisista kirjastoista, Helsingin yliopiston yhteydessä toimivasta Kansalliskirjastosta, yliopisto-, ammattikorkeakoulu- ja erikoiskirjastoista (tieteelliset kirjastot), kouluissa ja oppilaitoksissa olevista oppilaitoskirjastoista sekä valtion ylläpitämistä kirjastoista (Näkövammaisten kirjasto Celia, Varastokirjasto).

Yliopistojen kirjastot ovat yleisiä tutkimuskirjastoja. Yliopistot saavat perusrahoituksensa valtiolta ja päättävät itsenäisesti kirjastojensa rahoituksesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei siten suoraan ohjaa yliopistokirjastojen toimintaa.

Kuten kirjastonjohtaja toi juhlapuheessaan esiin, n tärkeää, että Oulun yliopiston kirjasto on yksi kuudesta vapaakappalekirjastoista. Vapaakappalekirjastoista säädetään siis Kulttuuriaineistolaissa. Vapaakappaletoiminnan tarkoituksena on kansallisen julkaisutuotannon säilyttäminen ja saattaminen tutkijoiden ja muiden tiedon tarvitsijoiden käyttöön nyt ja tulevaisuudessa. Vapaakappalekokoelmissa säilyy myös sellainen aineisto, joka muuten katoaa saatavilta nopeasti ja jota muut kirjastot eivät talleta. 

 

Hyvä juhlaväki

Korkea lukutaito on osa sivistysihannettamme. Lukutaidon ja lukuinnostuksen viimeaikainen heikkeneminen on yhteinen huolenaiheemme. Sen eteen voidaan tehdä paljon, pieniä ja isoja loikkauksia, niin kotona, kouluissa kuin kirjastoissa. Lukemisen maisema on muuttunut nopeasti. Perinteisten painettujen tekstien rinnalla luemme yhä enemmän digitaalisia tekstejä.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen asetti syksyllä 2017 lukemisen ja lukutaidon asiantuntijoista koostuvan Lukutaitofoorumin hakemaan ratkaisuja lukutaidon ja lukuinnon heikkenemiseen. Ryhmän valmistelemat etenemisehdotuksista ja monien tahojen yhteistyöllä syntyi Lukuliike-kampanjalla. Se on haastanut ja saanut valtavan määrän lapsia ja nuoria lukemaan sekä erilaisia tahoja mahdollistamaan ja tukemaan lasten ja nuorten lukemista – juuri niin kuin oli tarkoituskin. 

Inhimillinen tarve kertoa ja vastaanottaa tarinoita on pysynyt ennallaan. Tarinoiden lukijoiksi ja tekijöiksi innostajana kirjastoilla on tärkeä rooli. Erityisesti lasten ja nuorten innostamiseksi tarinoiden maailmaan tarvitsemme uusia kokeiluja sekä vahvaa yhteistyötä kirjaston, koulun ja päiväkodin kesken.

Valeuutisointi, yhden ainoan totuuden esittäminen pelkästään esittäjän lähtökohdasta ja disinformaatio ovat uhka kehittyvälle ja maata eteenpäin vievälle sivistykselle. Uhkana ne ovat yllättävän montaa kautta.

Ensinnäkin ihmisen maailmankuva ja sen muodostaminen vaikeutuu, jos perustaa valintansa saamaansa väärään tietoon, liittyy se sitten terveyteen, politiikkaan, tai vaikkapa sairaudenhoitoon. Se voi johtaa pahimmassa tapauksessa poikkeuksellisiin valintoihin ja arvostelukyvyn heikkenemiseen sekä niin yksilön, yhteisön kuin yhteiskunnan kannalta vääriin valintoihin. 

Toisekseen valeuutiset ja väärän informaatioon tutustuminen, saati omaksuminen ottavat ja vievät aikaa. Entä jos käy niin niin, että aikaa ei olekaan käyttää, ns.oikean tiedon hakemiseen, tutustumiseen? Entä jos lapsemme ja nuoremme tai ihmiset ikään katsomatta tottuvat saamaan tietonsa, johon perustavat päätöksentekonsa ja maailmankuvansa lähinnnä yksittäisiltä ihmisiltä, toisiltaan vailla laajempaa arviointia, tietopohjaa?

Valeuutisoinnin ja nopeasti syntyvien vastakkainasettelujen maailmassa kirjastolla on entistäkin tärkeämpi tehtävä luotettavan ja monipuolisen tiedon tarjoajana, sivistyksen mahdollistajana sekä sanan- ja ilmaisunvapauden puolustajana. 

Kirjasto on ja sen tulee olla erilaisten, keskenään ristiriitaistenkin tiedon, näkemysten ja ajatusten areena, jonne kaikki ovat tervetulleita. Tulevaisuudessa kirjaston on myös kyettävä houkuttelemaan kansalaisia erilaisen ja osin myös ristiriitaisen tiedon äärelle, kyseenalaistamaankin sitä myös sen ohella, että kirjasto tarjoaa ja vaalii perustehtäväänsä.

Digitaalisaatio edistää kirjastojen mahdollisuuksia tarjota laadukkaita palveluita ja sisältöjä yhä laajemmille yleisöille. Tämä tarkoittaa mahdollisuuksia tavoittaa myös uusia käyttäjiä. Tähän mahdollisuuteen tarttuminen edellyttää digitaalisten näkökulmien entistä kokonaisvaltaisempaa huomioon ottamista suunnitelmissa ja uudenlaista osaamista, muun muassa kirjaston asiakkaiden erilaisten tarpeiden parempaa tuntemista, teknologioiden hyödyntämistä ja tiiviimpää yhteistyötä kirjastojen ja muiden toimijoiden kesken. Lyhyesti tiivistettynä palvelualttiutta – jota kuulemamme mukaan Oulun yliopiston kirjastolla onneksi on.  Tämä myös tarkoittaa että on oltava ymmärrystä siitä, mitkä kaikki asiat milloinkin kilpailevat ihmisten ajasta, huomiosta ja kyvystä omaksua uutta.

Viime syksynä valmistui tietopolitiikkaa ja tekoälyä sekä niiden eettisiä kysymyksiä tarkasteleva selonteko. Tietopoliittisia periaatteita ja eettisiä linjauksia tarvitaan juuri nyt, kun yhteiskunta on yhä verkottuneempi ja tiedon merkitys voimavarana entisestään korostuu. Suomen tietopolitiikassa painottuu osaamisen, osallisuuden ja luottamuksen merkitys tietoon perustuvan yhteiskunnan kehittymisen edellytyksenä. Luottamus demokratiaan, keskinäiseen kunnioitukseen, tahtoon tehdä hyvää ja rakentaa maatamme kestävästi uuden vuosisadan ajassa. Siinä heijastuvat suomalaisen sivistysyhteiskunnan arvot ja suunta.

Olisimmeko pienenä kansakuntana näin kehittynyt maa ilman toimivaa kirjastolaitostamme? Uskallan sanoa, että emme. Huomisen hyvinvointi rakennetaan tänään. Kirjastot ovat todellakin toimineet sivistyksen mahdollistajana Suomessa. Oulun yliopiston kirjaston saavuttaessa 60 vuoden iän, on meidän kunkin toimittava siten, että myös tulevaisuudessa kirjastot kutsuvat ja tukevat ihmisiä kasvamaan, kohtaamaan, oppimaan ja sivistymään.. Johdonmukaisella työllä mahdollistamme sen ja sivistyksen laajasti Suomessa. Toivotan teille jokaiselle hyvää 60v.juhlaseminaaria ja alkavaa kesää!

Verkkouutiset: He ovat eduskunnan valiokuntien uudet puheenjohtajat

Kasperi Summanen |

Valiokuntien jäsenet vaihtuvat vielä hallituksen muodostuksen jälkeen.

Eduskunnan täysistunto valitsi torstaina jäsenet eduskunnan valiokuntiin. Valiokunnat valitsivat myöhemmin keskuudestaan puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat. Valiokuntien jäsenet vaihtuvat vielä sen jälkeen, kun hallitus on muodostettu. Valiokuntien jäsenet löytyvät tämän linkin takaa.

Eduskunta tiedotti puheenjohtajavalinnoista torstaina illalla. Verkkouutiset listasi valinnat alle:

Suuri valiokunta: puheenjohtajaksi Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), I varapuheenjohtajaksi Jani Mäkelä (ps.) ja II varapuheenjohtajaksi Risto Kalliorinne (vas.)

Perustuslakivaliokunta: puheenjohtajaksi Maria Guzenina (sd.), varapuheenjohtajaksi Timo Heinonen (kok.)

Ulkoasiainvaliokunta: puheenjohtajaksi Laura Huhtasaari (ps.), varapuheenjohtajaksi Erkki Tuomioja (sd.)

Valtiovarainvaliokunta: puheenjohtajaksi Timo Harakka (sd.), varapuheenjohtajaksi Hannakaisa Heikkinen (kesk.)

Tarkastusvaliokunta: puheenjohtajaksi Maria Ohisalo (vihr.), varapuheenjohtajaksi Pia Viitanen (sd.)

Hallintovaliokunta: puheenjohtajaksi Lulu Ranne (ps.), varapuheenjohtajaksi Mari-Leena Talvitie (kok.)

Lakivaliokunta: puheenjohtajaksi Ville Tavio (ps.), varapuheenjohtajaksi Sandra Bergqvist (r.)

Liikenne- ja viestintävaliokunta: puheenjohtajaksi Katja Taimela (sd.), varapuheenjohtajaksi Markus Lohi (kesk.)

Maa- ja metsätalousvaliokunta: puheenjohtajaksi Anne Kalmari (kesk.), varapuheenjohtajaksi Teuvo Hakkarainen (ps.)

Puolustusvaliokunta: puheenjohtajaksi Kalle Jokinen (kok.), varapuheenjohtajaksi Jari Ronkainen (ps.)

Sivistysvaliokunta: puheenjohtajaksi Mia Laiho (kok.), varapuheenjohtajaksi Jukka Gustafsson (sd.)

Sosiaali- ja terveysvaliokunta: puheenjohtajaksi Hanna Kosonen (kesk.), varapuheenjohtajaksi Pia Kauma (kok.)

Talousvaliokunta: puheenjohtajaksi Jukka Kopra (kok.), varapuheenjohtajaksi Hannu Hoskonen (kesk.)

Tulevaisuusvaliokunta: puheenjohtajaksi Anna-Maja Henriksson (r.), varapuheenjohtajaksi Bella Forsgrén (vihr.)

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta: puheenjohtajaksi Paavo Arhinmäki (vas.), varapuheenjohtajaksi Tarja Filatov (sd.)

Ympäristövaliokunta: puheenjohtajaksi Arto Pirttilahti (kesk.), varapuheenjohtajaksi Inka Hopsu (vihr.)

Arktisella asenteella

(Julkaistu Talvitie 2019 – vaalilehdessä)

Mielenkiinto arktisiin asioihin kasvaa ympäri maailman. Oman arktisen innostukseni sain aikanaan toimiessani Oulun kaupungin puheenjohtajatehtävissä. On ollut ilo jatkaa arktisen politiikan parissa myös kansanedustajana, Suomen arktisessa parlamentaarikkovaltuuskunnassa.

Maailmassa on kahdeksan arktista maata. Pohjoismaiden lisäksi jäseniä ovat Venäjä, Yhdysvallat ja Kanada. Ne muodostavat Arktisen Neuvoston, yhden tärkeimmistä arktisen politiikan toimijoista. Neuvosto käsittelee arktisen alueen hallitusten ja ihmisten kohtaamia ongelmia ja haasteita. Kukin jäsenmaa toimii vuorollaan neuvoston puheenjohtajana.

Suomen puheenjohtajuuskausi alkoi toukokuussa 2017. Kaksivuotiskauden kärkiteemoja ovat olleet ympäristönsuojelu, viestintäyhteydet, meteorologinen yhteistyö ja koulutus. Näillä aloilla Suomessa ja erityisesti myös meidän alueellamme on myös kansainvälistä huippuosaamista.

Ympäristönsuojelussa isoin tavoite on vähentää mustan hiilen määrää. Toimivat viestintäyhteydet mahdollistavat pitkien etäisyyksien alueella palveluita, kuten opetusta saamen kielellä ja terveydenhoidon palveluja etäyhteyksin. Samalla ne lisäävät saavutettavuutta ja luovat turvallisuutta. Meteorologinen yhteistyö on tärkeää sää- ja jääpalvelujen kehittämisen sekä ilmastotutkimuksen kannalta. Koulutus on avain kestävään kehitykseen.

Tiedämme, että ilmastonmuutoksen myötä arktiset elinolosuhteet muuttuvat ainakin kaksi kertaa niin nopeasti kuin muualla maailmassa. Siksi on tärkeää, että Suomi korostaa YK:n kestävän kehityksen Agenda2030 -tavoitteita sekä vahvistaa sidettä tavoitteiden ja Arktisen neuvoston toiminnan välillä.

Yhteisten tavoitteiden eteen tarvitaan konkreettisia ehdotuksia ja tekoja – ei vain valtioiden tasolla vaan myös yrityksissä, yhteisöissä ja paikallishallinnossa. Esillä on ollut niin datakeskukset ja kaapeliyhteydet, kauppaesteiden purku, infrainvestoinnit ja -yhteydet, jäämeren rataselvitys kuin matkailu. Siksi on tärkeää, että myös alueellamme tehdään kauaskantoista arktista politiikkaa.

Suomen arktisen vaikuttavuuden kannalta on keskeistä, millaista roolia EU tavoittelee arktisessa politiikassa. Se tarkoittaa yhteisiä tavoitteita ja aktiivista vaikuttamistyötä Euroopan parlamentin ja komission linjauksiin. Sitä olemme tehneet kuluvan talven muun muassa tapaamalla komission arktista politiikkaa valmistelevaa Jari Vileniä.

Mari-Leena Talvitie

suomen arktisen parlamentaarikkovaltuuskunnan jäsen